Keramiikkakurssi – itse tehdyt keramiikka-astiat

Keramiikkakurssilla tehdään itse kauniit keramiikka-astiat.

 

Olen joskus kirjoitellut täällä blogissa, että minua kiinnostaisi tehdä itse keramiikka-astioita ja käydä keramiikkkakurssi, jossa niitä pääsisi ohjatusti tekemään. Niinpä osallistuin syksyllä ”Kokeile keramiikkaa” -kurssille, jossa tehtiin kahden päivän aikana sympaattiset keramiikka-astiat. Kävin viimein hakemassa valmiit savityöni ja mielestäni nuo kaksi kulhoa on oikein kauniit ja herkät. Toki niissä tuo oma kädenjälki on vahvasti esillä ja sehän siinä on se juttukin 🙂

 

Keramiikkakurssi tutustuttaa perustekniikoihin

Itse saven työstäminen on todella rentouttavaa ja siinä ei kyllä tule ajatelleeksi mitään muuta kuin sitä omaa työtänsä. Keramiikkakurssilla käytettiin erilaisia perustekniikoita ja pääsimme työstämään omia töitämme ihan vapaasti. Osa teki lautasia, kuppeja ym. Itse päädyin tekemään pienemmän harjoituskupin ja isomman tarjoilukulhon. Työt on lasitettu uunissa ja ne ovat astianpesukoneen kestäviä.

 

Keramiikkakurssilla tehdään itse kauniit keramiikka-astiat.

 

Näin teet keramiikka-astian

Ensin valitaan savi. Itse päädyin pilkulliseen saveen, joka valmiissa työssä näkyy kauniisti keramiikan pinnassa. Pilkut tulevat näkyviin, kun savi laitetaan lasituksen jälkeen uuniin. Tein ison tarjoiluastian pyörittämällä rinkuloita päällekkäin ja lopuksi ne siloteltiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Aikaa savitöitä oli tehdä kaksi tuntia (sis. alkuopetus), joten hommassa piti olla suht nopea. Eli tällaisella tutustumiskurssilla ei ehdi tehdä koko astiastoa, mutta jotain pientä kivaa kyllä! Lopuksi työt jätettiin paikan päälle kuivumaan, sekä uunitukseen ja seuraavalla kerralla tehtiin lasitus.

 

Keramiikkakurssilla tehdään itse kauniit keramiikka-astiat.

Valmiit savityöt jätettiin kuivumaan.

 

Toisena kurssipäivänä tehtiin lasitus ja saimme valita minkä väriset teemme savitöistämme. Itse pelasin varman päälle ja valitsin beigen ja valkoisen keramiikka-astioideni väriksi. Työt upotettiin ämpäreihin ja niihin pystyi tekemään myös värikikkailuja käyttämällä kahta tai useampaa sävyä.

 

Keramiikkakurssilla tehdään itse kauniit keramiikka-astiat.

Keramiikka-astioiden väri tulee näkyviin vasta niiden käytyä uunissa.

 

Tältä näyttää lasitettu valmis työ. Vasta kun työ on poltettu uunissa, nousee siihen kaunis lasitettu pinta näkyviin. Tässä vaiheessa ei ollut vielä mitään hajua pilkullisesta savesta ja lopullisesta väristä.

 

Keramiikkakurssilla tehdään itse kauniit keramiikka-astiat.

Valmis lasitettu työ menossa uuniin.

 

Lasitettu keramiikka

Ja tadaa! Tältä näyttää valmis lasitettu keramiikka-astia. Saven pilkut on tulleet kauniisti näkyville ja pinta on sileä. Käytin ison tarjoilukulhon sisällä valkoista väriä ja reunoilla beigeä. Myös pienessä kulhossa on värivaihtelua beigen ja valkoisen välillä. Mitään suurta kontrastia näissä ei ole, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen kerta keramiikkatöiden parissa, halusin valita neutraaleja sävyjä.

 

Keramiikkakurssilla tehdään itse kauniit keramiikka-astiat.

Lasitettu savi on kauniin sileä ja kiiltävä.

 

Keramiikkakurssilla tehdään itse kauniit keramiikka-astiat.

Saven pilkut näkyvät kauniisti keramiikan pinnassa.

 

Oli todella kiva osallistua tuolle ”mini” keramiikkakurssille. Nyt voisin kyllä mennä seuraavan kerran hieman pidemmälle kurssille, jossa ehtisi tekemään vähän useammankin työn. Suosittelen kyllä ehdottomasti etsimään omalta paikkakunnalta savipajan ja käymään kokeilemassa keramiikan tekoa. On ihana tehdä käsillä jotain konkreettista ja uppoutua saven työstöön.

Rentouttavaa viikonloppua!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // [email protected]

 

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Keramiikkakurssi – itse tehdyt keramiikka-astiat

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X