image.jpg

Ihana Kreikan aurinko on nyt jo takanapäin, ja paluu arkeen on taas alkanut. Onneksi täällä Suomessakin alkaa pikku hiljaa lämpölukemat nousemaan, joten kaunis päivetys ei ole heti hukkaan heitetty, heh!

Kuten reilu viikko sitten kerroin, oli meillä kaverini kanssa tarkoitus napata äkkilähtö jonnekin lämpimään ja kohteeksi saimme lopulta, ”aina varman” Kreikan. Lensimme siis Haniaan ja siitä bussilla Plataniakseen. Mua jännitti koko bussimatkan, että millaiseen hotelliin päädytään, koska kyseessä oli ”määrittelemätön majoitus”. En ole ikinä tällaisella matkalla ollut, mutta olen kuullut kyllä kaikenlaista 🙂 No anyway, päädyttiin jollain Hannu-hanhen tuurilla viiden tähden hotelliin, joka oli enemmän kuin oisin ikinä uskaltanut toivoa! Aika hyvissä tunnelmissa lähti loma siis liikeelle. Instagramiin laitoinkin loman aikana muutaman kuvan, mutta tässäpä kuvasatoa hieman enemmän.

 

image.jpg

 

Tästä ravintolasta oli niiiiiin upeat maisemat! Päästiin katsomaan auringonlaskua oikein paraatipaikalta.

 

image.jpg

image.jpg

image.jpg

 

Alla olevassa kuvassa muuten näkyy, kuinka vuorten päällä on vielä lunta. Opas kertoikin bussimatkan aikana, että vielä hetken tuo lumipeite peittää vuorenhuippuja, mutta kohta lämpötilan noustessa vielä korkeammalle, ne sulavat pois. Luonto alkaa myös muutenkin hiljalleen muuttua kuivemmaksi ja väriltään ruskeaksi, sillä paahtava aurinko kuihduttaa kasvit. Tämä ajankohta onkin mainio hetki matkustaa Kreikkaan, jos haluaa nähdä nähdä sen luonnon runsaana, kukkivana ja rehevänä.

image.jpg

image.jpg

 

Vähän rantafiilistelyä 😀

 

image.jpg

 

Haniaan pääsi bussilla noin puolessa tunnissa. Täällä löytyi paljon pikku kujia, joissa myytiin nahkalaukkuja, nahkakenkiä, keramiikkaa ym. perus turistikrääsää. Nahkatuotteet oli todella edullisia, ja ostinpa myös itsellenikin yhdet nahkasandaalit. Lisäksi ostin kotiin pientä keittiötavaraa, kuten savipatoja ja ruukkuja. Nämä oli myös edullisia. Mielestäni on muutenkin paljon järkevämpää ostaa jotain paikallisesti tehtyä ja tuotettua, kuin turhaa piraattikrääsää. 

 

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

 

Ja se kreikkalainen ruoka! Aaah, taivaallista! Ihania ja tunnelmallisia ruokapaikkoja löytyi myös meidän pikku kylästä runsain mitoin. Kertaakaan ei tainut tulla ruokapettymystä, heh 🙂 

Tässäpä nämä lomatunnelmat! Seuraavassa postauksessa palataan taas sisustukseen ja kotiin. Täällä ollaan taas rempattu ja uudistettu, nimittäin parveketta! Vielä mun täytyy tätä hieman viimeistellä, mutta enemmän tilaa ja avaruutta on pikku partsille kuitenkin syntynyt. Palataan siihen siis myöhemmin 🙂

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Kommentoi juttua: Lomafiiliksiä Kreikasta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Oikein hyvää huomenta kaikille! Täällä arki on ollut aika työntäyteistä, että kuvia ja kuulumisia on löytynyt vain storyn puolelta 😅 Loppukuu on onneksi iisimpää, joten toivottavasti nämä helteet jatkuvat vielä 😎 Ainakin tänään nautin auringosta ☀️
.
Good morning! It’s been quite busy with the work so I have added pics only in my insta story. Luckly rest of the month is easier so I have time to relax and enjoy the sun ☀️
.
#makuuhuone #makuuhuoneensisustus #bedroom #bedroominspo #bedroomdecoration #sovrum #sovrumsinspo #inspiroivakoti #sisustus #sisustusinspiraatio #interior #instablogit #interior4all #interior2you #scandinaviandesign #scandinavianhome #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #modernhome #tikkurilashaali #innoluxpasila #dekoblogit #etuovisisustus
  • Kivaa aurinkoista päivää kaikille! Huomaan muuten, että vaikka menee melko myöhään nukkumaan, niin sitä on yllättävän pirteä kun aamulla herää. Tämä aurinko ☀️ on vaan niin parasta! Ja kaiken lisäksi kuvaaminenki on helpompaa 😄 Nyt mars töihin 🚲💪🏻
.
Have a sunny and worderful day everybody! I have noticed that even though I go bed quite late, I’m pretty ”fresh” at morning 😄 I think it’ s because of the sun and all the light we have outside ☀️But now it’s time for me to go work 🚲💪🏻 Enjoy your day 😘
.
#makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #bedroominspo #bedroomdecor #bedroominterior #bedroom #sovrum #sovrumsinspo #interior #interior4all #interior4you #modernhome #skandimodernit #etuovisisustus #inspiroivakoti #styleroom_fi #dekoblogit #sukhimatot #sukhirugs #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus
  • Ihanaa lauantaita 🧡 Me käytiin hieman puutarhaostoksilla ja laitoin hieman kukkia ulos. En kuitenkaan oli vielä ihan päättänyt mitä noiden terassi- ja ulkokukkien kanssa teen ja mitä laitan mihinkin. Mutta kylläpä tässä ehtii ☺️ Huomenna kuitenkin päivystän aamun tuossa sängyssä 😂 Saan juhlia toista äitienpäivääni 😍Ihanaa 🧡
.
Have a nice Saturday! Today we did some garden shopping and I placed few flowers outside. I still need to figure out what to do with our yard 🤔 Luckily summer is just about coming 😅 But tomorrow I’m going to spent my morning in bed 😂 This is my second mothersday and I’m so grateful about it 🧡
.
#interior4you1 #interior123 #interior4all #bedroomdecor #bedroominspo #bedroomdesign #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #tikkurilashaali #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinaviskahem #scandinavianhome #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #boligpluss #pasilavalaisin #dekoblogit #bedroomideas #sovrum #sovrumsinspo
  • Meidän uusi lukuvalo on ollut melkein joka päivä käytössä 👌🏻 Blogissa uusi postaus koskien juuri tätä valaisinta ja miten siihen päädyin 😍
.
Our new wall lamp has been very useful 👌🏻 Love it 😍 More pics in my blog, link in bio ☺️
.
#uusiblogipostaus #newblogpost #louispoulsen #louispoulsennjp #walllamp #seinävalaisin #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroominspo #livingroomdecor #vardagsrum #vardagsrumsinspo #interior4you1 #interior4all #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #modernhome #scandinavianhome #scandinavianstyle #skandinaviskahem #boligpluss #dekoblogit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #kuusilinnatuuli #kuusilinna
  • Ihanaa tiistai! Täällä ollaan kotiuduttu työreissulta ja aina se on ihana tulla kotiin 😍 Olin yhden yön Tallinnassa ja kävin nauttimassa jalka- ja käsihoidosta, shoppailin ja kävin kaverin kanssa syömässä! Tuntu ihan minilomalta 😄 Näissä kuvissa muuten vielä näkyy hyvin tämä meidän uusi #beniouarain matto, jonka sain yhteistyönä @sukhimatot kanssa 😍 Ihana ihana ihana 😄
.
Have a lovely Tuesday! It’s good to be back home. I had a worktrip to Tallinn and I also had time to spent in a relaxing spa 😍 I also made some shopping and had dinner with my friend. It almost felt like a miniholiday 😄 Btw my here you can see my new Beni Ouarain carpet a little bit better. Carpet is gifted by #sukhirugs 😍
.
#interior #interior123 #interior4you1 #interior4all #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #modernhome #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandimodernit #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroomdecor #livingroominspo #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instablogitfinland #modernhome #dekoblogit #collaboration
  • Meille on pitkästä aikaa tullut pari uutta sisustushankintaa. Ensin uusi musta seinävalaisin olohuoneeseen ja myös upea pyöreä Beni Ouarainin painentolaismatto 😍  Beni Ouarainin matto on ollut yksi sisustushaaveeni, joten oli ihana päästä tekemään tämä yhteistyö Sukhimattojen kanssa ☺️ Pyöreä Malika -matto on täydellinen keinutuolin alle ja maton kauniit symbolit henkivät meille lappiteemaa, vaikka matto tuleekin Marokosta 😄 Lisää kuvia matosta on blogissa ja biosta löytyy linkki ☺️
.
I received this absolutely beautiful Beni Ouarain Carpet from Sukhi. It fits perfectly in our livingroom and I absolutely love it 😍 Name of the carpet is Malika and the symbols remind me of Lapland though its designed in Morocco 😍 More pics you can find from my blog, link in bio 👌🏻
.
#sukhi #sukhimatot @sukhimatot #sukhirugs #collaboration #olohuone #olohuoneensisustus #olohuoneenmatto #livingroom #livingroomdecor #livingroomdesign #livingroominspo #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #inspiroivakoti #interior #interior4all #interior4you #interior123 #boligpluss #scandinavianhome #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinaviskahem #modernhome #skandimodernit#kaupallinenyhteistyö
  • Vilautin teille alkuviikosta storyn puolella uusinta hankintaani 😍 Kyseessähän oli tämä Louis Poulsenin NJP valaisin ja nyt me ollaan se saatu seinään kiinni! Ihan täydellinen valaisin juuri tähän tilaan ja tuolle paikalle! Nyt pystyy tuossakin nurkassa lukemaan iltaisin kirjaa ja lehteä ☺️
.
If you watched my story beginning of this week  you might notice this new wall lamp I bought 😍 This beautiful lamp is Louis Poulsen NJP and it fits perfectly on the wall! Now I’m able to reed books and magazines also here at the sofa ☺️
.
#louispoulsen #louispoulsenlamp #louispoulsennjp #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroomdecor #livingroomdesign #vardagsrum #vardagsrumsinspo #skandinaviskahem #skandinaviskehem #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinavianhome #scandinaviandesign #scandinavianhome #kuusilinna #kuusilinnatuuli #instablogit #instablogitfinland #interior #interior4all #interior4you #boligpluss #inspiroivakoti #interior123

hurmaavanvalkeaa

X