Maailman vesipäivä – ekologisempaa kuplavettä SodaStreamilla + arvonta

Kaupallinen yhteistyö: SodaStream

 

Tänään vietetään maailman vesipäivää ja vesi onkin se paras janojuoma, jota kätevästi omasta hanasta voimme laskea. Me suomalaiset olemmekin etuoikeutetussa asemassa, kun saamme nauttia puhdasta juomakelpoista vettä suoraan hanasta. YK:n sivuilla kerrotaankin, että suomalainen käyttää vettä n. 150 litraa päivässä, vaikka ihmisen päivittäinen veden tarve on 20-50 litraa päivässä, sisältäen veden käytön peseytymiseen, ruoanlaittoon ja ihan juomavetenä. Itse olenkin kiinnittänyt huomiota iltasuihkun pituuteen ja lisäksi sammutan hanan kun pesen hiuksia ym. Luonnollisesti myös sammutan aina hanan vettä otettuani, enkä jätä sitä turhaan valumaan tehdessäni jotain muuta.

Itse juon myös vettä paljon ja etenkin hiilihapollista sellaista. Olenkin tainnut mainita, että käytämme päivittäin SodaStream -hiilihapotuslaitetta, joka on kyllä todella näppärä! En juurikaan juo limuja, mutta jos kantaisin saman määrän kuplavettä kotiin muovipulloissa, olisi pullojen määrä tarpeettoman suuri.

SodaStreamin missio onkin saada ihmiset siirtymään kertakäyttöisistä pulloista uudelleen käytettäviin pulloihin ja vähentämään ylipäätään kertakäyttöisten muovipullojen kulutusta. SodaStreamin arvion mukaan neljän hengen kotitalous säästää keskimäärin 600 muovipulloa valmistamalla kuplaveden hiilihapotuslaitteella hanavedestä. (Lähde: SodaStream)

Sain SodaStreamilta mahdollisuuden päivittää vanha laitteemme ja valitsin uudeksi SodaStream-laitteeksi valkoisen Sourcen. Pidän siitä, että laite toimii sähköttä jolloin sen voi napata vaikka mökille mukaan! LED-valot edessä kertovat laitetta painettaessa hiilihapon määrän.

 

sodastream sodastream

sodastream

SodaStream Source.

 

Olen joskus testannut pulloon laitettavia virvoitusjuomatiivisteitä, mutta koska limuja en juuri juo, niin ne eivät olleet oikein oma juttu. SodaStreamilla on kuitenkin saatavilla Fruit Drops -makutippoja, jotka ovat sokerittomia, kalorittomia ja valmistettu vain luonnollisista ainesosista. Näillä tipoilla saa vaihtelua perinteiseen kuplaveteen ja tehtyä kevyttä ”makuvissyä”. Tästä 40mm pullosta saa tehtyä 20 litraa valmista juomaa, eli riittoisaa on! Ainoastaan puoli teelusikallista makuaromia riittää, kun valmistaa yhden litran hiilihapotettua vettä. Makuvaihtoehtoja on kuusi: sitruuna-lime, sitruuna-mansikka, vadelma, appelsiini, persikka ja greippi.

 

sodastream fruit drops

 

Arvonta!

Pääsen arpomaan yhden SodaStream Spirit -laitteen sekä Fruit Drops -makutipan. Arvonta tapahtuu somen puolella, eli voit osallistua kisaan joko Hurmaavan valkeaa blogin facebook-sivuilla tai instagramissa.

  • Osallistumaan pääsee tykkäämällä Hurmaavan valkeaa facebook-sivusta ja kommentoimalla facebookissa tämän postauksen linkkiin, minkä värisen Spirit -laitteen itselle haluaisit (musta/valkoinen), sekä mikä Fruit Drops -makutippa olisi mieleinen.
  • Osallistua voi myös instagramin kautta seuraamalla @sodastreamsuomi ja @hurmaavanvalkeaa tilejä, sekä tykkäämällä arvontakuvasta ja kommentoimalla kuvan alle kumpi väri olisi laitteelle mieluinen ja mikä Fruit Drops -makutippa maistuisi parhaiten.

Arvonta päättyy 31.3.2019 kello 24:00

(Instagram ja Facebook eivät ole osallisena arvonnassa)

 

sodastream kilpailu

SodaStream Spirit.

 

Onnea kisaan!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

 

Kommentit (4)

Olipa hyvä teksti! Aloin ihan pohtia, kuinka paljon muovia tuossa todella säästyisi, jos voisi käyttää vain yhtä muovipulloa. Ja me Suomalaiset olemme todella etuoikeutettua puhtaan, hanasta otettavan veden suhteen ja se onkin yksi isoimmista asioista joista olen kiitollinen maallemme.

Täytyypä käydä osallistumassa arvontaan. Mukavaa alkavaa kevättä!

Dunia Toropainen
https://duniatoropainen.blogspot.com/

Näin juuri! Täysin samoilla linjoilla ollaan 🙂 Kivaa kevään odotusta myös sinulle!

Vesipullot ovat kyllä sellainen turhake (ainakin Suomessa, jossa hanasta tulee mitä herkullisinta vettä, jota voi itse tuunata!). Onneksi kierrätys on täällä toimivaa, mutta matkoilla aina sydän särkyy siitä muovijätteen määrästä.

On kyllä niin totta tuo muovijätteen silmiinpistävyys ulkomailla! Itsekin olen kiinnittänyt siihen useasti huomiota, varsinkin kun täällä meillä Suomessa pullojen kierrätys on aivan itsestään selvä asia.

Kommentoi juttua: Maailman vesipäivä – ekologisempaa kuplavettä SodaStreamilla + arvonta

Vastaa käyttäjälle Milla Sukhilta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Makuuhuone koki pienen muodonmuutoksen, kun sängynpääty sai uuden hupun 😍 Tykkään kovasti tästä rauhallisesta ja utuisesta ilmeestä. Ja lisäksi vanhaa päätyä ei tarvinnut heittää pois 👏🏻👏🏻 Välillä jos haluaa taas vaihtelua harmaaksi, niin ei muuta kuin huppu pois 👌🏻
.
Our bedroom had a little makeover when the headboard had a new cover 😍 I really like this new look. It’s soft and cozy. And the best thing is that I can still use our old headboard. I only need to take the hood away and I got my grey headboard back 👌🏻
.
#makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sängynpääty #veraverafi #bedroom #bedroomdecor #bedroominspo #bedroomideas #bedroomdesign #bedroomheadboard #headboard #sovrum #sovrumsinspo #sovrumsinredning #sovrumsinspiration #mynordichome #mynordicroombedroom #instablogitfinland #instakodit #interior4all #scandinavianhome #scandinavianbedroom #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinavischwohnen #skandinaviskahem #nordichome #interior4you1
  • Terveiset Brusselistä! Satuin bongaamaan hotellin lähistöltä Vitran showroomin ja päästiin kurkkaamaan sisään miltä siellä näyttää! Aivan upea 😍😍 Storysta löytyy lisää kuvia 👍🏻
.
Regards from Brussels! I accidentally noticed that there is Vitra showroom next to our hotel! We popped in and wow it was amazing!! More pics in instagram story 👌🏻
.
#vitra #vitrashowroom #vitrabrussels #interior #interiordesign #homedecor #artekgoldenbell #sisustus #sisustusinspiraatio #sisustusideat #interior4all1 #interior4all #interior4you #interiorforinspo #inredning #inredninginspo #instablogitfinland
  • Nyt kun arki on pyörähtänyt kunnolla vauhtiin, niin ollaan iltaisin löhöilty päivän päätteeksi sohvalla Netflixin parissa 😅 Ollaan nimittäin ihan koukussa Rahapajaan ja nyt tapitetaan jo kolmatta kautta 😅 Onko tuttua, että kun löytää jonkun huippusarjan, niin sitten se pitää tykittää mahdollisimman nopeasti läpi? 😂 .
We started to watch new Netflix serie Money Heist which is absolutely best! We are totally hooked 😂 We just started to watch season 3 🙈 This is how we spent our evenings on a sofa 😄
.
#netflix #moneyheistnetflix #rahapaja #livingroom #livingroomdecor #livingroomdecor #kuusilinna #kuusilinnatuuli #mittnordiskehjem #mynordichome #mynordicroomlivingroom #olohuone #olohuoneensisustus #vardagsrumsinspo #vardagsrum #instablogit #instablogitfinland #homedeko #homedetails4you #homedetails #scandinaviandesign #scandinavianhome #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinavischwohnen #skandinaviskahem
  • Ihanaa kun tulee viikonloppu 👏🏻👏🏻 Koko viikko on mennyt töitä ja kouluhommia tehdessä, eli ihan perusarkea. Kivaa viikonloppua ☀️
.
I’m so glad it’s weekend 👏🏻👏🏻 Have a nice one ☀️
.
#ruokailutila #diningtable #diningroom #diningdecor #homedecor #sisustusinspiraatio #sisustus #sisustusideat #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinavischwohnen #skandinavianhome #skandinaviskahem #domuschair #ilmaritapiovaara #interior #interior4all #mynordichome #mynordichouse #skandimodernit #instablogitfinland
  • Meidän minillä on ensi kuussa synttärit! En kestä kuinka nopeaa aika menee! Tuo auto hankittiin yksivuotislahjaksi, mutta mitä kivaa keksisi kaksivuotiaalle pikku miehelle 😍
.
Soon our baby boy has 2 year old birthdayparty! Vilac car reminds us from one year party and it’s so cool 😍 .
#livingroom #livingroomdetails #livingroominspo #livingroomideas #livingroomdecor #olohuone #olohuoneensisustus #vardagsrum #vardagsrumsinspo #vilaccar #lundiasystem #lundiaclassic #sisustus #sisustusinspiraatio #mynordicroom #mynordichome #interior #interior4all #interiorinspirations #instablogitfinland #instakodit #skandinavischwohnen #skandinaviskahem #skandinaavinensisustus #skandinaavinenkoti #etuovisisustus
  • Tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen 😅 Ihan ok sujui ja oli taas huippuporukka työkavereina ☺️ Ihan tällaista aamiaiskattausta en aamu neljän herätyksellä loihtinut, mutta blogissa fiilistellään insoiroivia sävyjä kattauksen merkeissä 😍 Linkki biossa. .
Today was my first workday after holiday 😅 It went ok and just need to say that my colleagues are fantastic 👏🏻👏🏻 This kind of breakfast settings I didn’t make this morning but more pics about this style you’ll find from my blog ➡️ link in bio.
.
#diningroom #diningroomideas #ruokailutila #ruokapöytä #kattaus #ilmaritapiovaara #domustuoli #tablesettings #interior4all1 #interior4all #interiors4you #mymodernhome #mynordichome #mynordichouse #scandinaviandesign #scandinavianhome #skandinavischwohnen #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandimodernit #instablogitfinland #instakodit #hayhee #skandinaviskehem #inspiroivakoti #inspiroivasisustus
  • Ihana oma sänky ❤️ Lomalla kun nukkuu toisten vierassängyissä ja missä millonkin, niin oma sänky on sen jälkeen kyllä best ✌🏻
.
The feeling you get when you get to sleep in your own bed after sleeping whole holiday on a mattress or in guest bed 😅
.
#bedroomdecor #bedroom #bedroominspo #bedroominspo #bedroomdesign #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sovrum #sovrumsinspo #sovrumsinspiration #mynordicroom #mynordichome #mynordicroombedroom #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinavianhome #instablogitfinland #skandimodernit #dekobloggaajat #interior4you1 #interior4all #veraverafi

hurmaavanvalkeaa

X