Makuuhuoneen uusi kaunis päiväpeite

Meillä eleltiin melko pitkään ilman päiväpeittoa, tai korkeintaan ainoastaan puolet sängystä oli peitetty viltillä, torkkupeitolla tai muulla vastaavalla. Nyt kuintenkin uuden sängyn myötä aloin kaipaamaan viimeistellympää mutta rentoa ilmettä makuuhuoneeseen, joten niin alkoi päiväpeitteen metsästys.

Ja voi vitsi se oli sitten urakka sekin, heh! Sänkymme on 180cm leveä, joten jo se hieman rajasi tuota valikoimaa sillä halusin, että päiväpeitto laskeutuu reilusti alas lattiaan. Näin peittyvät myös sängyn alla piilossa olevat vieraspatjat, jotka olivat myös yksi syy siihen, että halusin päiväpeiton.

Testasin makuuhuoneessamme varmaan viittä eri peittoa, mutta jotenkin niiden ilme oli liian tunkkainen tai muuten vain huono. Koska makuuhuoneemme on pieni, halusin että tunnelma huoneessa säilyisi kuitenkin raikkaana. Luulin, että tänne sopisi vaaleanharmaa päiväpeite, mutta kappas vaan tämä ”musta hevonen” sopi kuin nakutettu tilaan ja näin ollen sai kunnian jäädä päiväpeitteeksemme.

 

päiväpeitto

 

Päiväpeittomme on Ellokselta tilattu ja se on käsintikattua puuvillavoileeta ja jossa on käsinpainetut kuviot. Ihastuin hurjasti juurikin noihin tummiin kuviohin ja myös tikkauksiin, jotka pääsevät kauniisti esille, kun peiton yläpään kääntää tyynyjen kohdalta esille.

 

päiväpeittopäiväpeitto

 

Tykkään kovasti myös peiton luonnon vaaleasta sävystä ja kevyestä materiaalista. Päiväpeitto on helppo ripustaa takaseinällä oleviin koukkuihin yöksi. Kuvia tästä päiväpeiton säilytys/riputus keksinnöstäni löytyy postauksesta ”Vinkki makuuhuoneen säilytykseen: Koukuilla tavarat seinälle”.

 

päiväpeittopäiväpeittopäiväpeittopäiväpeitto

 

Ihan täydellinen valinta! Seuraavaksi pitäisi aloittaa operaatio makuuhuoneen seinän/seinien maalaus. En ole vielä ihan varma maalaisinko koko huoneen vai ainoastaan tuo päätyseinän, mutta luulen että alan kallistua koko huoneen maalaukseen.

Valmiista lopputuloksesta tulee tietysti heti kuvia tänne ja tietysti instagram sivuilleni @hurmaavanvalkeaa.

 

Ihanaa päivää kaikille!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Kommentit (2)

Ei erottunut edukseen elloksen sivuilla mutta näistä kuvista välittyy, että tosiaan toimii! Paljon mielenkiintoisempi myös kuin perusharmaa.

Joo ei munkaan mielestä! Testasin sänkyyn myös harmaata pellavakankaista päiväpeittoa, mutta ilme meni jotenkin tunkkaiseksi. Onneksi otin tämän 🙂

Kommentoi juttua: Makuuhuoneen uusi kaunis päiväpeite

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Rottinki on myös päässyt meidän sisustukseen 😍 Lastenhuoneesta löytyy rottinkituoli pinnasängyn vierestä ja lisäksi löysin tämän söpön leipäkorin 😍
.
Rattan found place in our home and now we have rattanchair next to babybed and then I found this cute bread basket also 😍
.
#rattan #rottinki #rattandecor #homedecor #breakfasttime #mynordichome #nordicinterior #nordichome #scandinavianhome #scandinaviandesign #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instakodit #interior2you #interior4all #kattaus #inspiroivakoti #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #homedetails
  • Huomenna on taas kiva päivä, kun pääsee kouluun (sisustussuunnittelija) ja ensimmäisenä mennäänkin tutustumaan erilaisiin kylpyhuone- ja keittiöeratkaisuihin 👏🏻👏🏻👏🏻 Jes jes, kivaa! Oikein mukavaa viikonlopun odotusta ☺️
.
I’m waiting for a tomorrow because it’s a schoolday (interior designer school) and we are going to visit in a company which introduces us different kind of kitchen and bathroom solutions 👏🏻👏🏻👏🏻 Yee! I’m super excited 😄
.
#mykitchen #myscandinavianhome #mynordichome #mynordicroom #köksinspiration #kök #keittiö #keittiönsisustus #kitchendesign #kitcheninspiration #kitchen #scandinaviankitchen #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #protea #kukkakimppu #whitehome #interior #interior2you #interior4all #instablogit #instakodit #etuovisisustus #sisustusinspiraatio
  • Tuo meidän hellepuu on viihtynyt todella hyvin keittiössä, joten päätin jättää sen tuohon tarjoiluvaunun päälle nyt ainakin hetkeksi pysyvästi. Alunperin hankin sen kyllä terassille, mutta liekö siellä jo liiankin helteistä 😎 Ihanaa kesäpäivää kaikille ☀️
.
Green plant next to kitchen island is doing well, so I decided to leave it there. I bought it originally to the terrace but I think it’s too hot place at the moment! 😎 I’m so happy when the sun shines and it’s so warm! Have a nice day everybody ☀️ .
#kitchen #kitcheninspiration #kök #köksinspiration #keittiö #keittiönsisustus #mynordichome #mynordicroom #nordicdecor #instakodit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinaviankitchen #interior2you #interior_and_living #interior4all #skandimodernit #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #whitehome #eamesrockingchair
  • Onnea on lähikukkakauppa ja sen ihana floristi 😍🌸
.
So glad I have my ”own” flower boutique next to me 😍🌸🌺
.
#kitchendesign #kitcheninspiration #flowerinspo #kukkakimppu #mynordichome #nordichome #nordicinterior #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #instablogit #keittiö #keittiönsisustus #köksinspiration #köksinspiration #tapwell #modernhome #dekoblogit #homedecorator #decohome #sisustus
  • Heipähei! Blogirintamalla on käynyt muutoksen tuulet, sillä Deko lopettaa nykyisen saittinsa itsenäisenä sivostona ja me bloggaajat siirrymme vanhoina Dekon bloggareina @kotiliesi -lehden alle. Hurmaavan valkeaa blogilla on siis uusi osoite ja teinkin ensimmäiseksi postaukseksi pienen tervehdyksen ja esittelyn itsestäni (linkki heti biossa) ☺️ Uusi blogikoti tuntuu varsin kivalta ja kutsunki teidät kaikki sivuille kyläilemään! Ihanan aurinkoista ja helteistä kesän jatkoa!
.
My blog moved to a new home and I’m now posting new posts to @kotiliesi website. I’m happy to invite you all to visit my new bloghome (link in bio) ☺️ Have a nice sunny day 😘
.
#newblogpost #uusiblogipostaus #uusiblogikoti #kotiliesiblogit #kotiliesi #sisustusbloggaaja #sisustus #sisustusinspiraatio #nordichome #nordicinterior #terracedesign #terraces #terassi #terassisisustus #terassikalusteet #terassinsisustus #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #parvekesisustus #balconydecor #balconyinspo #ootd #myscandinavianhome
  • Pitäis vissiin lotota, kun onnistuin mätsään tsägällä takin tähän juhlapaikkaan 😆
.
Matching colours 👌🏻
.
#lakkiaiset #matchingcolours #oulupikisaari #oulu #summer #ootd
  • Vitsi kuule tekis mieli mennä tuonne sänkyyn köllöttelemään, mutta ei käy sillä mulla on yövuoro ja kohta mars töihin 💪🏻 Niin ihanaa kun tun tuolla ulkona onkin olla, niin huomaan, että se kyllä vie aika paljon energiaa iteltä (varsinki ku viikonloput ollaan aamusta iltaan ulkona 😄). Mutta onneksi sain päikyt nukuttua, ja huomenna lähtään kohti Oulua juhlimaan lakkiaisia 👏🏻👏🏻👏🏻
.
Tonight I have workshift so this bed is not for me 😂 But the feeling at the morning when you arrive home and you get to bed is the BEST! Have a great evening everybody! Tomorrow we go for a minitrip to Oulu, yes yes 👏🏻👏🏻👏🏻
.
#bedroom #bedroomdecor #bedroominspo #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sovrum #sovrumsinspo #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinavianbedroom #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #interior4you #nordichome #nordicinterior #instablogit #kesäkuuninstabloggaajarekry #inspiroivakoti #sisustusinspiraatio

hurmaavanvalkeaa

X