Olohuoneen katseenvangitsija: Kuusilinna Tuuli -divaanisohva

Blogiyhteistyö Kuusilinna & Hurmaavan valkeaa

 

Viimeinkin pääsen kuvailemaan blogiin meidän uuden kodin olohuonetta ja sen katseenvangitsijaa, Kuusilinnan Tuuli -divaanisohvaa. Kirjoittelin sohvasta jo aikaisemmin postauksessa ”Unelmien sohva: Tuuli divaani, Kuusilinna”, jossa sohva komeilee vielä meidän vanhassa asunnossa. Olimme kuitenkin hankkineet sohvan mittojen mukaan tänne uuteen kotiin, joten tänne se istuu kokonsa puolesta täydellisesti!

Katselimme sohvapäätöstä tehdessämme myös kulmasohvia, mutta tämä divaanimalli rahin kera on ihanan kevyen näköinen ja helposti muunneltavissa. Tässä ikään kuin saa kaksi sohvaa samalla kertaa 🙂 Olen kiinnittänyt nyt rahin divaaniosan jatkoksi, mutta sen pystyy näppärästi siirtämään myös sohvan toiseen kulmaan, jolloin molemmat saavat vaikka leffan ajaksi jalat suoraksi ja kunnon löhöasennon. Edellisessä sohvapostauksessa ”Tuuli divaani, Kuusilinna”, pyörittelin rahin paikkaa useampaa otteeseen, joten kannattaa kurkata miten monipuolisesti sohvan ilmettä pystyy muuttamaan.

 

uuden kodin olohuoneen sisustus, Kuusilinna Tuuli-sohvauuden kodin olohuoneen sisustus, Kuusilinna Tuuli-sohva

kuusilinna tuuli divaanisohva, syvä

Kuva vanhasta asunnosta, jossa näkyy divaaniosan ja rahin kiinnitysmekanismi.

 

Mikäli kulmasohvamaisuutta haluaisi vielä korostaa entisestään, voisi seinää vasten laittaa esimerkiksi muutaman tyynyn, mutta mielestäni tämä on ihanan kevyen näköinen näin.

 

uuden kodin olohuoneen sisustus, Kuusilinna Tuuli-sohva

 

Uusi mattommekin saapui viime viikolla ja pehmeä villamatto sopii kauniisti sohvan pariksi. Tv-tasomme on myös osittain lämpimän puun sävyinen, joten ne sopivat todella hyvin yhteen.

 

uuden kodin olohuoneen sisustus, Kuusilinna Tuuli-sohvauuden kodin olohuoneen sisustus, Kuusilinna Tuuli-sohvauuden kodin olohuoneen sisustus, Kuusilinna Tuuli-sohva

 

Seuravaksi tässä mietin, että pitäisikö olohuoneen seinää maalata jotenkin, eli tuota missä on suuri taulu. Nyt nautiskelemme kuitenkin ensin siitä, että kaikki muuttolaatikot on purettu ja arki voi viimein alkaa pyörimään normaalisti.

Ihanaa Habitare -viikkoa kaikille 🙂

 

Blogiyhteistyö Kuusilinna & Hurmaavan valkeaa, sohvasta saatu alennusta näkyvyyttä vastaan

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Kommentit

Kommentoi juttua: Olohuoneen katseenvangitsija: Kuusilinna Tuuli -divaanisohva

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Olipahan reissu! Viimeisenä pääsin näkemään vielä Venetsian ja olin kyllä ihan fiiliksissä tuosta kaupungista. Sinne on kyllä päästävä vielä uudelleen! Meidän reissun näkee muuten pikakelauksella tarinoista, jonne tein oman Toscana kansion ☺️
.
What a trip! Last but not least we made daytrip to Venice and that city totally amazed me 😍 I will definitely want to go back there! But the way, I made file called ”Toscana” where you can quickly view our whole trip in Italy 👌🏻
.
#venice #veniceitaly #venetsia #venetsiaitalia #italy_vacations #italy_illife #italytourism #italy #summervacation #kesäloma #ootd
  • Näihin maisemiin ei kyllästy 😍Terveiset täältä sympaattisesta Limonen kylästä ☺️
.
These views are breathtaking 😍 Regards from Limone 🍋
.
#lakegardaitaly #lakegarda #gardalake #gardajärvi #visitgarda #vacation #travelerinitaly #kesäloma #limonesulgarda
  • Gardajärvi on ollut ihana ja vitsi oli kyllä kiva käydä tuolla lilluttelemassa 😄 Pohja on kyllä täynnä kiviä, että ne uimatossut ei olisi todellakaan pahitteeksi täällä uidessa 😅 Tänään lähtään käymään vielä Limonen kylässä 😍
.
Garda Lake has been amazing and it was so nice to swim in those blue waters, though the bottom of the lake is full of rocks 😅 Today we are heading to small village Limone 🍋 All best 😘
.
#lakegardaitaly #lakegarda #gardalake #gardajärvi #loma #italyholiday #summervacation #swimming
  • Tämä kuva on #montepulciano sta, ja tuo paikka oli kerrassaan upea 😍 Nuo maisemat olivat niin kauniit 😍 Nyt meillä jää Toscana taakse ja jatketaan matkaa kohti Gardajärveä 🚘 (storyssa lisää meidän matkakuulumisia ☺️)
.
This picture is from Montepulciano and this place is absolutely beautiful 😍 I highly recommend to visit! Next we a heading to Lake Garda, so bye bye Tuscany! (More travel pics at story 👌🏻).
.
#montepulciano #montepulciano🍷 #montepulcianoitaly #italy #italyvacations #tuscanyitaly #toscana #italiatoscana #kesäloma #summerholiday #italy_vacations
  • Hyvää huomenta! Tästä on hyvä aloittaa päivän touhut 😍
.
Well good morning 😍 .
#italy #italytuscany #ilovetuscany #tuscany #italiatoscana #viinitila #vineyards #loma #holiday #tontenano
  • Terveisiä Toscanasta ja Siennasta, joka oli meidän tämän päivän retkikohde. Toscana on vienyt meidän koko reissupoppoon mennessään ja ollaan ihan fiiliksissä näistä maisemista 😍 Matkatunnelmia löytyy lisää storyn puolelta 👌🏻
.
Hello from Tuscany! Today we visited Sienna and inside the Cathedral ”Duomo”. We all realy live Tuscany and the amazing views in here 😍 More pics about our trip in story 👌🏻
.
#italy #tuscanyitaly #italiatoscana #toscana #siennaitaly #summerholiday #holiday #traveling
  • Terveiset lomalta! Ollaan vietetty meidän ensimmäisiä lomapäiviä ottamalla Helsingiä haltuun taaperon kanssa 😆 Vaatekaupat on vaihtunut kaikkeen kivaan muuhun aktiviteettiin 😄
.
Holiday greetings at home! We have explored Helsinki with our toddler and so far we have been for example at Korkeasaari Zoo and kids museum ☺️ And soon off to Italy 🙌🏻🙌🏻 .
#olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroomdecor #livingroomideas #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #interior2you #interior4all1 #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandihome #skandinaavinensisustus #skandinavischwohnen #mynordichome #nordicinterior #kuusilinna #kuusilinnatuuli #kotiliesiblogit #skandinaviskahjem #instablogit #instablogitfinland #instakodit #modernhomedesign

hurmaavanvalkeaa

X