Vietimme lauantaina kaveriporukalla pikkujouluja täällä meillä, joten laitoin kotiin viime viikolla hieman enemmän joulutunnelmaan. Liikaa krääsää en halua kotiin laittaa, joten siksipäs havut ja kuusen oksat maljakossa ovat nopea ja helppo tapata saada joulun tuntua kotiin. Lisäksi tein seinälle kranssin, joka näyttää vieläkin superkauniilta.

 

joulukranssi

 

Skandinaavinen joulukranssi

 

Minulta löytyi jo ennestään Tukholmasta ostamani Strups -merkin metallirengas, johon saa tehtyä todella sieviä koristuksia. Koska itse ”kultainen” kehikko on niin nätti, en yleensä peitä sitä kranssia tehdessäni kokonaan.

Täksi jouluksi päätin tehdä skandinaaviseen tyyliin sopivan joulukranssin ja piipahdin ensiksi kukkakaupan kautta. Alhaalla olevassa kuvassa näkyy mitä mukaan tarttui. Ajatus näitä valittaessa oli se, että oksat näyttäisivät kauniilta myös niiden kuivuttua.

 

joulukranssi

 

Kranssin sitominen

 

Kranssin teko kannattaa aloittaa kiinnittämällä oksia myötäpäivään sitomalla. Eli laittaa aina seuraava oksa edellisen alapuolelle ja kiepauttaa se rautalangalla muutaman kerran ympäri. Itse käytin melko ohutta vihreää rautalankaa, sillä tämä kranssi on itsessään kevyt. Jos aikeissa on tehdä kunnon suuri ja paksu esim. kuusikranssi, kannattaa valita hieman paksumpaa rautalankaa.

 

joulukranssi

joulukranssi

joulukranssi

 

Lisäsin lopuksi vielä pari kuusen oksaa kranssin alaosaan, jolloin kranssista tuli hieman jouluisampi. En kiinnittänyt kuusen oksia rautalangalla kiinni, joten ne on helppo nyppäistä pois mikäli näyttää siltä, että ne alkavat varisemaan.

Nyt kranssi on ollut seinällä hieman alle viikon ja näyttää vieläkin todella hyvältä, vaikka vihreät oksat ovatkin alkaneet jo kuivua. Kannattaa siis kokeilla myös tällaista hieman modernimpaa tyyliä joulukransseissa! Mielestäni tämä näyttää tosi ihanalta 🙂

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Kommentit

Kommentoi juttua: Skandinaavinen joulukranssi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Rottinki on myös päässyt meidän sisustukseen 😍 Lastenhuoneesta löytyy rottinkituoli pinnasängyn vierestä ja lisäksi löysin tämän söpön leipäkorin 😍
.
Rattan found place in our home and now we have rattanchair next to babybed and then I found this cute bread basket also 😍
.
#rattan #rottinki #rattandecor #homedecor #breakfasttime #mynordichome #nordicinterior #nordichome #scandinavianhome #scandinaviandesign #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instakodit #interior2you #interior4all #kattaus #inspiroivakoti #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #homedetails
  • Huomenna on taas kiva päivä, kun pääsee kouluun (sisustussuunnittelija) ja ensimmäisenä mennäänkin tutustumaan erilaisiin kylpyhuone- ja keittiöeratkaisuihin 👏🏻👏🏻👏🏻 Jes jes, kivaa! Oikein mukavaa viikonlopun odotusta ☺️
.
I’m waiting for a tomorrow because it’s a schoolday (interior designer school) and we are going to visit in a company which introduces us different kind of kitchen and bathroom solutions 👏🏻👏🏻👏🏻 Yee! I’m super excited 😄
.
#mykitchen #myscandinavianhome #mynordichome #mynordicroom #köksinspiration #kök #keittiö #keittiönsisustus #kitchendesign #kitcheninspiration #kitchen #scandinaviankitchen #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #protea #kukkakimppu #whitehome #interior #interior2you #interior4all #instablogit #instakodit #etuovisisustus #sisustusinspiraatio
  • Tuo meidän hellepuu on viihtynyt todella hyvin keittiössä, joten päätin jättää sen tuohon tarjoiluvaunun päälle nyt ainakin hetkeksi pysyvästi. Alunperin hankin sen kyllä terassille, mutta liekö siellä jo liiankin helteistä 😎 Ihanaa kesäpäivää kaikille ☀️
.
Green plant next to kitchen island is doing well, so I decided to leave it there. I bought it originally to the terrace but I think it’s too hot place at the moment! 😎 I’m so happy when the sun shines and it’s so warm! Have a nice day everybody ☀️ .
#kitchen #kitcheninspiration #kök #köksinspiration #keittiö #keittiönsisustus #mynordichome #mynordicroom #nordicdecor #instakodit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinaviankitchen #interior2you #interior_and_living #interior4all #skandimodernit #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #whitehome #eamesrockingchair
  • Onnea on lähikukkakauppa ja sen ihana floristi 😍🌸
.
So glad I have my ”own” flower boutique next to me 😍🌸🌺
.
#kitchendesign #kitcheninspiration #flowerinspo #kukkakimppu #mynordichome #nordichome #nordicinterior #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #instablogit #keittiö #keittiönsisustus #köksinspiration #köksinspiration #tapwell #modernhome #dekoblogit #homedecorator #decohome #sisustus
  • Heipähei! Blogirintamalla on käynyt muutoksen tuulet, sillä Deko lopettaa nykyisen saittinsa itsenäisenä sivostona ja me bloggaajat siirrymme vanhoina Dekon bloggareina @kotiliesi -lehden alle. Hurmaavan valkeaa blogilla on siis uusi osoite ja teinkin ensimmäiseksi postaukseksi pienen tervehdyksen ja esittelyn itsestäni (linkki heti biossa) ☺️ Uusi blogikoti tuntuu varsin kivalta ja kutsunki teidät kaikki sivuille kyläilemään! Ihanan aurinkoista ja helteistä kesän jatkoa!
.
My blog moved to a new home and I’m now posting new posts to @kotiliesi website. I’m happy to invite you all to visit my new bloghome (link in bio) ☺️ Have a nice sunny day 😘
.
#newblogpost #uusiblogipostaus #uusiblogikoti #kotiliesiblogit #kotiliesi #sisustusbloggaaja #sisustus #sisustusinspiraatio #nordichome #nordicinterior #terracedesign #terraces #terassi #terassisisustus #terassikalusteet #terassinsisustus #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #parvekesisustus #balconydecor #balconyinspo #ootd #myscandinavianhome
  • Pitäis vissiin lotota, kun onnistuin mätsään tsägällä takin tähän juhlapaikkaan 😆
.
Matching colours 👌🏻
.
#lakkiaiset #matchingcolours #oulupikisaari #oulu #summer #ootd
  • Vitsi kuule tekis mieli mennä tuonne sänkyyn köllöttelemään, mutta ei käy sillä mulla on yövuoro ja kohta mars töihin 💪🏻 Niin ihanaa kun tun tuolla ulkona onkin olla, niin huomaan, että se kyllä vie aika paljon energiaa iteltä (varsinki ku viikonloput ollaan aamusta iltaan ulkona 😄). Mutta onneksi sain päikyt nukuttua, ja huomenna lähtään kohti Oulua juhlimaan lakkiaisia 👏🏻👏🏻👏🏻
.
Tonight I have workshift so this bed is not for me 😂 But the feeling at the morning when you arrive home and you get to bed is the BEST! Have a great evening everybody! Tomorrow we go for a minitrip to Oulu, yes yes 👏🏻👏🏻👏🏻
.
#bedroom #bedroomdecor #bedroominspo #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sovrum #sovrumsinspo #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinavianbedroom #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #interior4you #nordichome #nordicinterior #instablogit #kesäkuuninstabloggaajarekry #inspiroivakoti #sisustusinspiraatio

hurmaavanvalkeaa

X