MAINOS | Lumon
MAINOS | Lumon

Terassi muuttui herkuttelijan paratiisiksi

Kun terassi sai lasit ympärilleen, jatkuva siitepölyn siivoaminen vaihtui nautiskeluun. Kesäiltaisin pöytään katetaan grillattua tankoparsaa, kylmää juomaa ja nautitaan yhdessäolosta.

Jenna Poduschkin muutti perheineen Nurmijärven Lintumetsään neljä vuotta sitten. Paritalo tarjosi riittävästi tilaa ja kauniisti metsän reunaan rajautuvan tontin.

– Talossa oli alun perin kestopuusta tehty terassi. Se oli hyvässä kunnossa, mutta meidän tarpeisiimme vähän pieni.

Kaksi vuotta sitten mies rakensi uuden terassin lehtikuusesta ja samalla tilaa tehtiin myös upotetulle hiekkalaatikolle ja grillille. Kattamaton terassi vaati kuitenkin jatkuvaa puuhailua.

– Sohvapehmusteet piti aina juoksuttaa varastoon, kun näytti siltä, että sade saattaisi yllättää. Terassille ei oikein voinut jättää mattoja, vilttejä tai muita tekstiilejä ja siitepölyn siivoaminen oli jokapäiväistä. Aloitin kesällä jokaisen aamun terassin luuttuamisella ja pintojen pyyhkimisellä ja siitä huolimatta siitepölyä kulkeutui sisään, Jenna kertoo.

Lasitetulla terassilla nautitaan Jennan perheessä aamukahvit ja isommankin porukan illalliset.

Suunnitelmat kahvikupin ääressä, asennus päivässä

Lumonin edustajat kävivät kahvilla ja kahvikupin äärellä käytiin läpi mallit, puitteet, avausmekanismit ja toimitusajat.

– Kaikki sovittiin sen yhden kahvipöytäkeskustelun aikana. Toimituspäivänä minä ja mies olimme töissä ja kun palasimme kotiin, lasitettu terassi odotti valmiina. Seuraavana päivänä pitikin sitten lähteä kauppaan tekemään vähän hankintoja, Jenna hymyilee.

Lasitettu terassi mahdollistaa kauniit kattaukset, huonekalut ja tekstiilit.

Nyt tekstiilit ja huonekalut eivät enää olisi sään armoilla. Lattialle hankittiin termomatto ja jo joulun aikaan huomasi, miten paljon terassin käyttö lisääntyi.

– Laitoin terassille kausivaloja, joulukuusen ja lampaantaljoja. Ja oli ihanaa, kun terassille saattoi laittaa kynttilöitä palamaan! Aiemmin tuikut aina sammuivat tuulessa ja mies nauroi minulle, kun kävin 10 minuutin välein sytyttämässä niitä, Jenna kertoo.

– Meidän kattolämmittimellämme tilassa on sellainen viitisen astetta lämpimämpi kuin ulkona. Mutta oikeastaan tärkeämpää on, että ilma on kuiva ja puhdas ja miellyttävä.

Grilli ja lasten leikkipaikka sijaitsevat lasitetun terassialueen ulkopuolella.

Ruokaa ja yhdessäoloa

Kevättä kohden terassin laittamista on tehty antaumuksella. Nyt terassilta löytyy pöytä, joka levitettynä tarjoaa ruokailutilat kuudelle. Sohva ja aurinkotuoli täydentävät kokonaisuuden. Ja kun terassikausi lämpenee, termomatto vaihtuu keveään kesämattoon, joka jättää kauniin lehtikuusipinnan näkyviin.

Kun ovet avataan, olohuone, keittiö ja terassi ovat yhtä tilaa. Lämpimään vuodenaikaan terassilla syödään lähes kaikki ateriat. Aamupala katetaan ulos usein arkiaamuisinkin ja grilli on kuumana viikonloppuisin ja juhlissa.

Lämpimään vuodenaikaan terassilla syödään lähes kaikki ateriat.

– Kun grillaaminen hoituu ulkona, siitä voi siirtyä kätevästi lasitetun terassin pöydän ääreen syömään. Kaksivuotias ja yhdeksänvuotias eivät välttämättä viihdy pöydässä yhtä kauan kuin aikuiset. Silloin on mukavaa, kun terassin lähellä ovat niin tramppa kuin hiekkalaatikkokin. Olemme kaikki yhdessä, vaikka aikuiset vielä nautiskelisivat ruokapöydässä ja lapset jo siirtyvät muihin puuhiin, Jenna kertoo.

Lasten juhlissakin terassi on käytössä: helmikuussa kuopuksen synttäreillä isompien lasten ilmapalloleikit siirtyivät terassille. Vappuna, kun juhlitaan perheen 9-vuotiaan synttäreitä, terassille levitetään perheen isän bravuuri, hodaribuffa. Lautasille kasattiin grillattuja kokolihanakkeja ja sämpylöitä, grillattua tankoparsaa ja itse tehtyä coleslaw’ta ja salsaa.

Lasitus on tuonut terassin entistä tiiviimmin sisätilojen jatkeeksi. Ja mikä parasta, aikaa jää nyt muuhunkin kuin siitepölyn kurissa pitämiseen.

– Ei ole ollut lattianpesuhommaa ikävä! Vaikka tykkään siivotakin, nyt jää aikaa enemmän nautiskeluun, hyvän ruoan tekemiseen ja ystävien kanssa yhdessä syömiseen. On ihana kävellä kotiin tullessa ulkoa suoraan terassille. Ja lasitettu terassi myös rajaa talon ulkokuorta kivasti, on kuin julkisivu olisi saanut kehykset!