Niin se vain viikko vierähti talvisessa Oulussa. Oli kyllä ihanaa, kun sai kokea kokea valkean joulun, ja lunta olikin kyllä erittäin paljon. Nyt tämä etelän pimeys taas tuntuu melko takkuiselta, mutta siksipä jaan myös tänne blogiin kuvia Oulun talvimaisemista. Kävimme eilen kävelemässä torilla ja kahvittelemassa kauppahallissa. Jopa Curro sai luvan tulla kauppahalliin 🙂

Torilla rakennettiin myös lavaa illan suurta tapahtumaa varten. Innokkaimmat Saara Aalto -fanit olivat yhden maissa jo varaamassa paikkoja eturivistä! Itse en päässyt katsomaan Saara Aallon illan juhlia, sillä olin tapahtuman alettua jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta katsoin showta kyllä Yle-Areenasta.

 

talvinen oulu

talvinen oulutalvinen oulutalvinen oulu

 

Nämä punaiset aitat näyttivät kyllä supersöpöiltä tuon lumikuuransa alla. Yksi Oulun lempari sisustusliikkeistäni, Lifestyle Nordic -putiikki, löytyy kolmantena kuvassa.

 

talvinen oulutalvinen oulutalvinen oulu

 

Alla olevat kolme kuvaa on otettu Kiikelin saaresta, kohti Heinäpäätä ja Pikisaarta. Tuolta sai kyllä mahtavia kuvia, sillä aurinkokin pilkotti taivaanrannasta, luoden upeaa valoa talvimaisemaan.

 

talvinen oulutalvinen oulutalvinen oulu

 

Alla olevat kuvat ovat vanhempieni luota. Oli kyllä niin nättiä lenkkeillä Curron kanssa näissä tunnelmissa!

 

talvinen oulutalvinen oulutalvinen oulu

 

Mutta nyt on aika siirtyä kohti vuotta 2017! Vuosi 2016 oli minulle mitä parhain, ja nyt hyvillä mielin kohti uusia tuulia 🙂

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // styleroom

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Talvitunnelmaa Oulussa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Olipahan reissu! Viimeisenä pääsin näkemään vielä Venetsian ja olin kyllä ihan fiiliksissä tuosta kaupungista. Sinne on kyllä päästävä vielä uudelleen! Meidän reissun näkee muuten pikakelauksella tarinoista, jonne tein oman Toscana kansion ☺️
.
What a trip! Last but not least we made daytrip to Venice and that city totally amazed me 😍 I will definitely want to go back there! But the way, I made file called ”Toscana” where you can quickly view our whole trip in Italy 👌🏻
.
#venice #veniceitaly #venetsia #venetsiaitalia #italy_vacations #italy_illife #italytourism #italy #summervacation #kesäloma #ootd
  • Näihin maisemiin ei kyllästy 😍Terveiset täältä sympaattisesta Limonen kylästä ☺️
.
These views are breathtaking 😍 Regards from Limone 🍋
.
#lakegardaitaly #lakegarda #gardalake #gardajärvi #visitgarda #vacation #travelerinitaly #kesäloma #limonesulgarda
  • Gardajärvi on ollut ihana ja vitsi oli kyllä kiva käydä tuolla lilluttelemassa 😄 Pohja on kyllä täynnä kiviä, että ne uimatossut ei olisi todellakaan pahitteeksi täällä uidessa 😅 Tänään lähtään käymään vielä Limonen kylässä 😍
.
Garda Lake has been amazing and it was so nice to swim in those blue waters, though the bottom of the lake is full of rocks 😅 Today we are heading to small village Limone 🍋 All best 😘
.
#lakegardaitaly #lakegarda #gardalake #gardajärvi #loma #italyholiday #summervacation #swimming
  • Tämä kuva on #montepulciano sta, ja tuo paikka oli kerrassaan upea 😍 Nuo maisemat olivat niin kauniit 😍 Nyt meillä jää Toscana taakse ja jatketaan matkaa kohti Gardajärveä 🚘 (storyssa lisää meidän matkakuulumisia ☺️)
.
This picture is from Montepulciano and this place is absolutely beautiful 😍 I highly recommend to visit! Next we a heading to Lake Garda, so bye bye Tuscany! (More travel pics at story 👌🏻).
.
#montepulciano #montepulciano🍷 #montepulcianoitaly #italy #italyvacations #tuscanyitaly #toscana #italiatoscana #kesäloma #summerholiday #italy_vacations
  • Hyvää huomenta! Tästä on hyvä aloittaa päivän touhut 😍
.
Well good morning 😍 .
#italy #italytuscany #ilovetuscany #tuscany #italiatoscana #viinitila #vineyards #loma #holiday #tontenano
  • Terveisiä Toscanasta ja Siennasta, joka oli meidän tämän päivän retkikohde. Toscana on vienyt meidän koko reissupoppoon mennessään ja ollaan ihan fiiliksissä näistä maisemista 😍 Matkatunnelmia löytyy lisää storyn puolelta 👌🏻
.
Hello from Tuscany! Today we visited Sienna and inside the Cathedral ”Duomo”. We all realy live Tuscany and the amazing views in here 😍 More pics about our trip in story 👌🏻
.
#italy #tuscanyitaly #italiatoscana #toscana #siennaitaly #summerholiday #holiday #traveling
  • Terveiset lomalta! Ollaan vietetty meidän ensimmäisiä lomapäiviä ottamalla Helsingiä haltuun taaperon kanssa 😆 Vaatekaupat on vaihtunut kaikkeen kivaan muuhun aktiviteettiin 😄
.
Holiday greetings at home! We have explored Helsinki with our toddler and so far we have been for example at Korkeasaari Zoo and kids museum ☺️ And soon off to Italy 🙌🏻🙌🏻 .
#olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroomdecor #livingroomideas #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #interior2you #interior4all1 #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandihome #skandinaavinensisustus #skandinavischwohnen #mynordichome #nordicinterior #kuusilinna #kuusilinnatuuli #kotiliesiblogit #skandinaviskahjem #instablogit #instablogitfinland #instakodit #modernhomedesign

hurmaavanvalkeaa

X