Tee helppo ja nopea kukkapenkki

kukkapenkki ohje

Loppukesä ja alkusyksy on hyvää aikaa perustaa kukkapenkki ja niinpä minäkin tartuin yksi sunnuntai tuumasta toimeen ja tekaisin meille skandinaaviseen tyyliin sopivan kukkapenkin. Minun piti jo aikaisemmin tehdä tästä minipuutarhastani tänne postaus, mutta niin ne vaan viikot vierii! Tässä tulee nyt kuitenkin viimein kattava postaus ohjeineen, kuinka helposti tämän kukkapenkin voi tehdä omaa pihaansa kaunistamaan. Ja vielä pieni info, että itse en ole mikään puutarhaekspertti, joten jos tässä on tehty jotain ”väärin” tms. niin kannan vastuun omasta kukkapenkistäni. Onpahan kuitenkin yritetty ja tekemällä oppii parhaiten!

Helppo kukkapenkki ohje

Alla näkyy ostamani tarvikkeet kukkapenkkiini, tosin valkoisia kiviä jouduimme hankkimaan enemmän, sillä tuo kolme pussia ei riittänyt alkuunkaan tämän kokoiselle kukkapenkille. Parasta muuten kukkapenkin rakentamisessa loppukesässä ja alkusyksyssä on se, että puutarhat myyvät reippaasti alennettuun hintaan ulkokasveja, puita, pensaita ym. Tässä minun kukkapenkkini ostokset:

  • rungollinen syyshortensia/syreenihortensia
  • pallotuija ”Teddy” 2 kpl
  • pensashanhikki
  • grönlanninhankikki 2 kpl
  • 3 x krysanteemi (vaihdetaan kesällä uusiin/toisenlaisiin)
  • Kekkilä valkoinen koristekivi 25kg x 3-4 (pientä kiveä)
  • Plantagen koristekive 10kg Marble x 3 (isompaa kiveä)
  • Havu- ja rodomultaa 45L 4-5 säkkiä
  • metallinen nurmikon rajausreuna (plantagen, paketti sis. 4kpl)
  • Puutarhakangasta/harsoa
  • aurinkokennovaloja

kukkapenkki ohjekukkapenkki ohje

Alhaalla kuvassa näkyy pihamme ennen kukkapenkkiä. Vasemman puoleinen kulmaus sopi mielestäni täydellisesti kukkapenkin paikaksi ja se on pihallamme puolivarjoinen paikka. Musta pieni mökki on kasvihuoneemme, josta voi lukea lisää postauksesta ”Oma pienen pieni kasvihuone”.

kukkapenkki ohje

Alvar Aalto -maljakon muotoinen kukkapenkki

Minulla ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa kukkapenkin muodosta, vaan ajattelin sen menevän hieman kaarevasti pihamme kulmauksessa. Ryhdyin vain poistamaan nurmikkoa ja muotoilemaan kukkapenkkiä haluamaani muotoon. Yhtäkkiä hoksasin, että kukkapenkki muotoutuu Alvar Aallon maljakon mukaisesti, jolloin siitä tuli visioni tälle kukkapenkille 🙂

kukkapenkki ohje

Mallaile kasvit ennen istutusta

Alhaalla kuvassa näkyy valmiiksi muotoiltu kukkapenkki, jonka jälkeen aloin hahmotella kasveja paikoilleen. Tietysti minulla oli apuri tässä touhussa koko ajan mukana. Pikkumies kaivoi innokkaasti omalla lapiolla ja touhotti menemään, heh!

Ajattelin, että puu tulisi keskelle penkkiä ja muut kasvit reunustaisivat sitä. Tarkoitus myös olisi, että Grönlanninhanhikki -pensaat leviäisivät ajan saatossa puun ympärille.


kukkapenkki ohje

Kun kukkien ja pensaiden paikat oli katsottu, istutin ne maahan. Lisäsin multaa kuoppiin ja istutusten ympärille. Tämän jälkeen kiinnitin nurmikon rajaajan paikoilleen. Tuon metallilevyn kanssa sai puuhata melko kauan, sillä kukkapenkin pyöreä ja kaareva muoto asetti omat haasteensa metallilevyn muotoiluun. Metallilevyt hakattiin maahan vasaran ja puukapulan avulla. Puukapula oli mukana sen takia, ettei vasara naarmuttaisi ja poistaisi mustaa pinnoitusta levyistä.

kukkapenkki ohje

kukkapenkki ohje

Metallilevyt kiinnittyivät toisiinsa hakasilla. Metallilevyn alapuolella oli pitkät piikit, jotka pureutuivat maahan kiinni, pitäen näin nurmikon rajaajan paikallaan.

Reunuksen asentamisen jälkeen lisäsin kukkapenkkiin multaa. Halusin nostaa maata hieman ylöspäin, joten multaa meni useampi säkki.

kukkapenkki ohje

Aseta harso ennen kivien lisäämistä

Ennen kivien lisäämistä, laitoin valkoista harsoa mullan päälle. Harson laitoin siitä syystä, että talvella maa liikkuu ja painuu varmasti jonkun verran, jolloinka kivet saattaisivat piiloutua osaksi multaan. Nyt ne pysyvät paikoillaan vuoden ympäri. Lisäsimme ensin kolme 10kg säkkiä kiviä kukkapenkkiin, kunnes huomasimme, että kiviä pitää muuten olla paaaaljon enemmän. Nämä kivet olivat kuitenkin aika kalliita, joten päädyimme pienempään kiveen, jota laitoimme kauttaaltaan kukkapenkkiin. Nämä isommat kivet sekoitettiin sitten kukkapenkkiin muiden sekaan.

kukkapenkki ohje

kukkapenkki ohje

Eipä riittäneet nämä kivet kovin pitkälle tässä projektissa.

Alhaalla hieman hämärtyneessä illassa otettu kuva selkeyttää, miltä kivetys näyttää, kun mukana on sekä pientä että isoa kiveä. Mielestäni toimii oikein hyvin näinkin. Testasin myös etupihalla ollutta aurinkokennovalaisinta kukkapenkkiin ja sehän näytti todella kauniilta! Päätin metsästää sille yhden vielä isomman pallon kaveriksi.

kukkapenkki ohje kukkapenkki ohje

Valmis kukkapenkki

Olen todella tyytyväinen kukkapenkkiini! Aion ensi kesänä istuttaa sinne vielä lisää kasveja ja vaihtaa edessä olevat krysanteemit joihinkin muihin, mutta tykkään tästä jo ihan tällaisenaan. Laitoin myös kukkapenkin perälle valkoisen ruukun, jolloin kukkapenkki näyttää hieman runsaammalta. Ensi kesänä sen paikalle tulee jotain muuta pensasta tai kasvia. Lisäksi iso aurinkokennovalaisin tuo vielä lisää kerroksellisuutta kukkapenkkiin ja lisäksi se antaa todella kauniin valon iltaisin.

kukkapenkki ohjekukkapenkki ohjekukkapenkki ohje

Tulipas vaan sievä! Ja iltaisin kukkapenkin valaistus on kyllä todella kaunis! Täytyy nyt vain suojata erityisesti tuo puu, sillä täällä juoksentelee todella paljon pupuja talviaikaan ja ne kyllä napsii kaiken suuhunsa.

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // [email protected]

 

Kommentit

Kommentoi juttua: Tee helppo ja nopea kukkapenkki

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X