Unelmissa täydellinen sohva

Minulla on täällä kuulkaas kauhea sohvakuume! Meillä on tällä hetkellä Ikean Karlstad -sohva, joka alkaa vedellä aikalailla viimeisiään. Sohva on palvellut meitä hyvin jo seitsemän vuotta, ja on toiminut hyvin koiraperheessä. Nyt olen kuitenkin täysin uuden sohvan tarpeessa! Olen joutunut ottamaan tästä vanhasta sohvasta jo selän takana olevat pehmustetyynyt pois, sillä en pysty enää syöttämään vauvaa, jos nojailen niihin. Asento on sen verran huono, eikä tukea selälle löydy yhtään. Nyt siis sohva komeilee täällä ilman selkänojia niin, että takanojaa peittää ainostaan harmaa viltti. On siis aika uuden sohvan!

Dilemma syntyy kuitenkin siitä, että tarkoitus olisi hankkia todella pitkäikäinen sohva, joka olisi oikean kokoinen ja mallinen myös mahdollisessa uudessa asunnossa. Eli liiaksi en haluaisi sohvaa mitoittaa juuri tähän asuntoon. Siksipä olen ihastunut moduuleista koostuviin sohvaratkaisuihin, joita pystyisi muokkaamaan ajan saatossa.

Tässäpäs syötävän ihania vaihtoehtoja, jotka voisin kotiuttaa milloin vain! Näistä vaihtoehdoista löytyy muunneltavuutta ja kaikki ovat kotimaisia vaihtoehtoja.

Adea Band

Tämä Adean ihanuus ei paljon perusteluja kaipaa. Muunneltavuutta löytyy ja tyylikkyyttä. Haluaisimme sohvan jossa voi rennosti löhöillä ja ottaa rennosti. Myös istuinsyvyys voisi olla normaalia syvempi.

 

adea band sohva

Kuva lainattu: Adea

adea band sohva

Kuva lainattu: Adea

 

adea band sohva

Kuva lainattu: Adea

 

Hakola Cosy

Pidän kovasti Hakolan sohvien muotokielestä. Sohvien sirous miellyttää kovasti omaa silmääni. Nuo sohvan jalat on muuten ihanat!

 

hakola cosy sohva

Kuva lainattu: Hakola

 

Hakola Lazy

Tämä laiskanlinna olisi aika makoisa. Tästä mallista löytyy juurikin tuota istuinsyvyyttä.

 

Kuva lainattu: Hakola

 

Kuusilinna Tuuli Divaani

Tässä Kuusilinnan divaanissa on myös ihanan siro tunnelma. Se syntyy varmasti noista kauniin keveistä jaloista! Pidän kovasti myös kapeista käsinojista. Tämä on kyllä kauniin tyylikäs divaani-malli. Kuusilinnalta löytyy myös todella kauniita moduulisohvamalleja. Täytyy perehtyä niihin vielä enemmän.

 

kuusilinna tuuli divaani-sohva

Kuva lainattu: Kuusilinna

 

Shapes Sky

Kotimaisen Shapesin Sky-sohva on myös muunneltavissa oleva ihanuus. Tätä mallia olen kuullut myös kovasti kehuttava. Todella kaunis sohva!

 

shapes sky sohva

Kuva lainattu: Shapes

 

Ainakin valinnanmäärää on riittäviin. Tästä täytyy lähteä nyt vain testailemaan eri vaihtoehtoja, ja sen mukaan lähteä etenemään projektissa. Valinnasta tulee olla sataprosenttisen varma, sillä mikään halpa investointi uusi sohva ei kuitenkin ole. Uskon kuitenkin, että satsaus laadukkaaseen sohvaan kannattaa pitkällä tähtäimellä.

Sohva asia tulee siis etenemään pikku hiljaa. Palataanpas taas myöhemmin asiaan 🙂

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

Kommentit

Kommentoi juttua: Unelmissa täydellinen sohva

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Rottinki on myös päässyt meidän sisustukseen 😍 Lastenhuoneesta löytyy rottinkituoli pinnasängyn vierestä ja lisäksi löysin tämän söpön leipäkorin 😍
.
Rattan found place in our home and now we have rattanchair next to babybed and then I found this cute bread basket also 😍
.
#rattan #rottinki #rattandecor #homedecor #breakfasttime #mynordichome #nordicinterior #nordichome #scandinavianhome #scandinaviandesign #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instakodit #interior2you #interior4all #kattaus #inspiroivakoti #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #homedetails
  • Huomenna on taas kiva päivä, kun pääsee kouluun (sisustussuunnittelija) ja ensimmäisenä mennäänkin tutustumaan erilaisiin kylpyhuone- ja keittiöeratkaisuihin 👏🏻👏🏻👏🏻 Jes jes, kivaa! Oikein mukavaa viikonlopun odotusta ☺️
.
I’m waiting for a tomorrow because it’s a schoolday (interior designer school) and we are going to visit in a company which introduces us different kind of kitchen and bathroom solutions 👏🏻👏🏻👏🏻 Yee! I’m super excited 😄
.
#mykitchen #myscandinavianhome #mynordichome #mynordicroom #köksinspiration #kök #keittiö #keittiönsisustus #kitchendesign #kitcheninspiration #kitchen #scandinaviankitchen #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #protea #kukkakimppu #whitehome #interior #interior2you #interior4all #instablogit #instakodit #etuovisisustus #sisustusinspiraatio
  • Tuo meidän hellepuu on viihtynyt todella hyvin keittiössä, joten päätin jättää sen tuohon tarjoiluvaunun päälle nyt ainakin hetkeksi pysyvästi. Alunperin hankin sen kyllä terassille, mutta liekö siellä jo liiankin helteistä 😎 Ihanaa kesäpäivää kaikille ☀️
.
Green plant next to kitchen island is doing well, so I decided to leave it there. I bought it originally to the terrace but I think it’s too hot place at the moment! 😎 I’m so happy when the sun shines and it’s so warm! Have a nice day everybody ☀️ .
#kitchen #kitcheninspiration #kök #köksinspiration #keittiö #keittiönsisustus #mynordichome #mynordicroom #nordicdecor #instakodit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinaviankitchen #interior2you #interior_and_living #interior4all #skandimodernit #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #whitehome #eamesrockingchair
  • Onnea on lähikukkakauppa ja sen ihana floristi 😍🌸
.
So glad I have my ”own” flower boutique next to me 😍🌸🌺
.
#kitchendesign #kitcheninspiration #flowerinspo #kukkakimppu #mynordichome #nordichome #nordicinterior #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #instablogit #keittiö #keittiönsisustus #köksinspiration #köksinspiration #tapwell #modernhome #dekoblogit #homedecorator #decohome #sisustus
  • Heipähei! Blogirintamalla on käynyt muutoksen tuulet, sillä Deko lopettaa nykyisen saittinsa itsenäisenä sivostona ja me bloggaajat siirrymme vanhoina Dekon bloggareina @kotiliesi -lehden alle. Hurmaavan valkeaa blogilla on siis uusi osoite ja teinkin ensimmäiseksi postaukseksi pienen tervehdyksen ja esittelyn itsestäni (linkki heti biossa) ☺️ Uusi blogikoti tuntuu varsin kivalta ja kutsunki teidät kaikki sivuille kyläilemään! Ihanan aurinkoista ja helteistä kesän jatkoa!
.
My blog moved to a new home and I’m now posting new posts to @kotiliesi website. I’m happy to invite you all to visit my new bloghome (link in bio) ☺️ Have a nice sunny day 😘
.
#newblogpost #uusiblogipostaus #uusiblogikoti #kotiliesiblogit #kotiliesi #sisustusbloggaaja #sisustus #sisustusinspiraatio #nordichome #nordicinterior #terracedesign #terraces #terassi #terassisisustus #terassikalusteet #terassinsisustus #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #parvekesisustus #balconydecor #balconyinspo #ootd #myscandinavianhome
  • Pitäis vissiin lotota, kun onnistuin mätsään tsägällä takin tähän juhlapaikkaan 😆
.
Matching colours 👌🏻
.
#lakkiaiset #matchingcolours #oulupikisaari #oulu #summer #ootd
  • Vitsi kuule tekis mieli mennä tuonne sänkyyn köllöttelemään, mutta ei käy sillä mulla on yövuoro ja kohta mars töihin 💪🏻 Niin ihanaa kun tun tuolla ulkona onkin olla, niin huomaan, että se kyllä vie aika paljon energiaa iteltä (varsinki ku viikonloput ollaan aamusta iltaan ulkona 😄). Mutta onneksi sain päikyt nukuttua, ja huomenna lähtään kohti Oulua juhlimaan lakkiaisia 👏🏻👏🏻👏🏻
.
Tonight I have workshift so this bed is not for me 😂 But the feeling at the morning when you arrive home and you get to bed is the BEST! Have a great evening everybody! Tomorrow we go for a minitrip to Oulu, yes yes 👏🏻👏🏻👏🏻
.
#bedroom #bedroomdecor #bedroominspo #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sovrum #sovrumsinspo #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinavianbedroom #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #interior4you #nordichome #nordicinterior #instablogit #kesäkuuninstabloggaajarekry #inspiroivakoti #sisustusinspiraatio

hurmaavanvalkeaa

X