Meillä on tullut täällä 8 kuukautta täyteen ja ajattelin kertoa hieman kuulumisia, että miten täällä menee 🙂 Viimeksi kirjoittelin vauva-arjen kuulumisia postauksessa ”Vauva-arjen puuhailut ja kuulumiset”, kun meidän mini oli noin neljä ja puoli kuukautta vanha. Nyt ollaankin saavutettu jo kahdeksan kuukauden ikä ja kehitys on ollut hurjaa!

Kuten kuvassa näkyy, istuu meidän pikkumies istuu jo todella hyvin ilman tukea. Usein kuitenkin laitan imetystyynyn tuohon vartalon ympärille tueksi, jos en itse ole aivan kiinniotto etäisyydellä. Mutta oikein tukevasti tuo peppu jo lattialla on 🙂 Olet ottanut joka kuukausi vauvakuvat, laittamalla R:n taljalle makaamaan ja taustalle valotekstitaulun, jossa tuo ikä sitten käy ilmi. Nyt saatiin sitten ensimmäistä kertaa tällainen istumakuva. Kovasti tuo taulu kiinnosikin ja pitihän se tietysti saada tutkittavaksi. Näitä kuvia on nyt yhden kuukauden iästä lähtien (plus newborn -kuvat), joten myöhemmin teetän näistä ainakin kuvakirjan ja ehkä vielä muutakin kivaa 🙂

 

8kk vauva-arjen kuulumiset8kk vauva-arjen kuulumiset

 

Ihana kun on ollut niin lämmin, niin olemme päässet testaamaan isin ostamaa uima-allasta ja tunnustelemaan myös miltä nurmikko tuntuu jalan alla ja käsissä. Olemme käyneet vauvauinnissa noin neljän kuukauden iästä lähtien ja R tykkääkin vedestä todella paljon. Läiskyttelystä ei ole tule loppua! Lähdemmekin kesälomalla Mallorcalle, joten siellä päästään taas nauttimaan oikein kunnolla vesileikeistä. Asianmukaiset varusteet uv-puvuista lähtien on jo hankittu, joten Mister Mallorca on valmis saapumaan kohteeseen, haha! Hotellilta löytyy katettu vauva-allas, joten ainakin siellä tulee meidän perhe viihtymään useamman kerran.

 

8kk vauva-arjen kuulumiset8kk vauva-arjen kuulumiset

 

Vielä meillä ei ryömitä tai kontata, mutta pyöriminen oman akselinsa ympäri onnistuu vaivatta ja pyörimiset selältä mahalleen ja toisinpäin onnistuu helposti. Näinkin liikkumalla pääsee yllättävän pitkälle! Se on kyllä tullut huomattua 🙂 Nyt R on alkanut myös nostamaan kovasti peppua ylös, eli saa nähdä milloin opitaan taas lisää taitoja. Kovasti tällä hulivilillä riittää asiaa ja hän on kyllä todella hyvän tuulinen tapaus.

Meillä on nukuttu jo parisen kuukautta kokonaisia öitä. Sitä aikaisemminkin yöunet saattoivat olla vaihtelevasti ”täysiä”, mitä nyt välillä iski hulinat päälle. Aika helpolla selvittiin niistäkin. Nyt on taas vaihe, että meillä on nukuttu viikon verran levottomammin. Tutkailin, että tässä vaiheessa tämä kuuluu myöskin asiaan. Muuten meillä arki sujuu todella hienosti, ja rutiinit pyörivät mallikkaasti.

 

8kk vauva-arjen kuulumiset

Lentomatkustusta harjoiteltiin taas toistamiseen, kun kävimme Oulussa mummon ja papan luona kylässä.

 

8kk vauva-arjen kuulumiset

 

Tällaista kivaa meille siis kuuluu! Kovasti tietysti odotellaan, että päästäisiin muuttamaan uuteen kotiin ja asettumaan sinne asumaan. Mieli on jo kovasti siellä. Nyt pitäisi aloittaa pakkailemaan täällä, mutta eihän sitä malta, kun ulkona on tuollaiset kelit. Joka tapauksessa kesäkuun lopussa kannamme tavaramme varastoon ja luovutamme asunnon uusille omistajille. Lisää muuttosuunnitelmista voi käydä lukemassa postauksesta ”Muutto uuteen kotiin”.

Aurinkoista päivää kaikille!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

Kommentit

Kommentoi juttua: Vauva kuulumiset

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Kivaa lauantaita kaikille! Vähän on kolea tuo sää, mutta eipä haittaa kun mielessä jo kesäloma, Italia ja Toscana 🌻🌻🌻 Mutta nyt vielä hetki kotihommia ja sitten aletaan jännittämään Suomen peliä 🏒
.
It’s quite cold outside but I don’t mind because soon it’s holiday and time for Italy and Tuscany 🌻🌻🌻 Have a great weekend!!! Lets see how the hockey game ends 🙈🏒🇫🇮
.
#mynordicroom #mynordichome #sisustus #sisustusinspiraatio #inspiroivakoti #keittiö #keittiönsisustus #skandinaavinenkeittiö #kitchendesign #scandinaviankitchen #köksinspiration #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandimodernit #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #instablogit #interior #interior2you #interior4all #whitehome #skandinaviskahem #modernhome #homedecorator
  • Oikein hyvää huomenta kaikille! Täällä arki on ollut aika työntäyteistä, että kuvia ja kuulumisia on löytynyt vain storyn puolelta 😅 Loppukuu on onneksi iisimpää, joten toivottavasti nämä helteet jatkuvat vielä 😎 Ainakin tänään nautin auringosta ☀️
.
Good morning! It’s been quite busy with the work so I have added pics only in my insta story. Luckly rest of the month is easier so I have time to relax and enjoy the sun ☀️
.
#makuuhuone #makuuhuoneensisustus #bedroom #bedroominspo #bedroomdecoration #sovrum #sovrumsinspo #inspiroivakoti #sisustus #sisustusinspiraatio #interior #instablogit #interior4all #interior2you #scandinaviandesign #scandinavianhome #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #modernhome #tikkurilashaali #innoluxpasila #dekoblogit #etuovisisustus
  • Kivaa aurinkoista päivää kaikille! Huomaan muuten, että vaikka menee melko myöhään nukkumaan, niin sitä on yllättävän pirteä kun aamulla herää. Tämä aurinko ☀️ on vaan niin parasta! Ja kaiken lisäksi kuvaaminenki on helpompaa 😄 Nyt mars töihin 🚲💪🏻
.
Have a sunny and worderful day everybody! I have noticed that even though I go bed quite late, I’m pretty ”fresh” at morning 😄 I think it’ s because of the sun and all the light we have outside ☀️But now it’s time for me to go work 🚲💪🏻 Enjoy your day 😘
.
#makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #bedroominspo #bedroomdecor #bedroominterior #bedroom #sovrum #sovrumsinspo #interior #interior4all #interior4you #modernhome #skandimodernit #etuovisisustus #inspiroivakoti #styleroom_fi #dekoblogit #sukhimatot #sukhirugs #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus
  • Ihanaa lauantaita 🧡 Me käytiin hieman puutarhaostoksilla ja laitoin hieman kukkia ulos. En kuitenkaan oli vielä ihan päättänyt mitä noiden terassi- ja ulkokukkien kanssa teen ja mitä laitan mihinkin. Mutta kylläpä tässä ehtii ☺️ Huomenna kuitenkin päivystän aamun tuossa sängyssä 😂 Saan juhlia toista äitienpäivääni 😍Ihanaa 🧡
.
Have a nice Saturday! Today we did some garden shopping and I placed few flowers outside. I still need to figure out what to do with our yard 🤔 Luckily summer is just about coming 😅 But tomorrow I’m going to spent my morning in bed 😂 This is my second mothersday and I’m so grateful about it 🧡
.
#interior4you1 #interior123 #interior4all #bedroomdecor #bedroominspo #bedroomdesign #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #tikkurilashaali #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinaviskahem #scandinavianhome #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #boligpluss #pasilavalaisin #dekoblogit #bedroomideas #sovrum #sovrumsinspo
  • Meidän uusi lukuvalo on ollut melkein joka päivä käytössä 👌🏻 Blogissa uusi postaus koskien juuri tätä valaisinta ja miten siihen päädyin 😍
.
Our new wall lamp has been very useful 👌🏻 Love it 😍 More pics in my blog, link in bio ☺️
.
#uusiblogipostaus #newblogpost #louispoulsen #louispoulsennjp #walllamp #seinävalaisin #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroominspo #livingroomdecor #vardagsrum #vardagsrumsinspo #interior4you1 #interior4all #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #modernhome #scandinavianhome #scandinavianstyle #skandinaviskahem #boligpluss #dekoblogit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #kuusilinnatuuli #kuusilinna
  • Ihanaa tiistai! Täällä ollaan kotiuduttu työreissulta ja aina se on ihana tulla kotiin 😍 Olin yhden yön Tallinnassa ja kävin nauttimassa jalka- ja käsihoidosta, shoppailin ja kävin kaverin kanssa syömässä! Tuntu ihan minilomalta 😄 Näissä kuvissa muuten vielä näkyy hyvin tämä meidän uusi #beniouarain matto, jonka sain yhteistyönä @sukhimatot kanssa 😍 Ihana ihana ihana 😄
.
Have a lovely Tuesday! It’s good to be back home. I had a worktrip to Tallinn and I also had time to spent in a relaxing spa 😍 I also made some shopping and had dinner with my friend. It almost felt like a miniholiday 😄 Btw my here you can see my new Beni Ouarain carpet a little bit better. Carpet is gifted by #sukhirugs 😍
.
#interior #interior123 #interior4you1 #interior4all #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #modernhome #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandimodernit #olohuone #olohuoneensisustus #livingroom #livingroomdecor #livingroominspo #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instablogitfinland #modernhome #dekoblogit #collaboration
  • Meille on pitkästä aikaa tullut pari uutta sisustushankintaa. Ensin uusi musta seinävalaisin olohuoneeseen ja myös upea pyöreä Beni Ouarainin painentolaismatto 😍  Beni Ouarainin matto on ollut yksi sisustushaaveeni, joten oli ihana päästä tekemään tämä yhteistyö Sukhimattojen kanssa ☺️ Pyöreä Malika -matto on täydellinen keinutuolin alle ja maton kauniit symbolit henkivät meille lappiteemaa, vaikka matto tuleekin Marokosta 😄 Lisää kuvia matosta on blogissa ja biosta löytyy linkki ☺️
.
I received this absolutely beautiful Beni Ouarain Carpet from Sukhi. It fits perfectly in our livingroom and I absolutely love it 😍 Name of the carpet is Malika and the symbols remind me of Lapland though its designed in Morocco 😍 More pics you can find from my blog, link in bio 👌🏻
.
#sukhi #sukhimatot @sukhimatot #sukhirugs #collaboration #olohuone #olohuoneensisustus #olohuoneenmatto #livingroom #livingroomdecor #livingroomdesign #livingroominspo #vardagsrum #vardagsrumsinspo #sisustus #sisustusinspiraatio #inspiroivakoti #interior #interior4all #interior4you #interior123 #boligpluss #scandinavianhome #skandinaviskehjem #scandinavischwonen #skandinaviskahem #modernhome #skandimodernit#kaupallinenyhteistyö

hurmaavanvalkeaa

X