Kävin viime viikolla Helsingin taidemuseossa katsastamassa Yayoi Kusaman In Infinity näyttelyn. Näyttely on vielä tänään käynnissä, joten nyt alkaa olla viime hetket/tunnit käsillä, jos meinaa tutustua lumoaviin palloihin 🙂 Näyttelyssä on esillä niin valokuvataidetta, veistoksia, maalauksia kuin myös installaatiooita, joissa kävijä pääsee osaksi taidetta. Yayoi Kusama on tunnettu juurikin noista pilkuistaan, joita on nähty myös ihan muotitalojen designtuotteissa asti.

”Kusaman omintakeinen kuvasto nousee hänen lapsuudestaan asti kokemistaan toistuvista näköharhoista, joissa maailma näyttäytyy pilkkujen ja toistuvien kuvioiden peittämänä, ikään kuin äärettömänä tähtitaivaana.

”Sisäinen todellisuus, hallusinaatiot, pelot ja pakkomielteet ovat Kusaman taiteen lähtökohtia. Keskeistä hänen taiteessaan on äärettömyys, toisto ja halu sulautua maailmaan.” -Helsingin taidemuseo.

 

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

 

Alla olevassa kuvassa olemme yhdessä Kusaman installaatiossa, Fallospelto. Huoneessa seistään peileillä ympäröidyssä huoneessa punapilkullisten pehmofallosten keskellä 😀 Tunne on aika päätä huimaava, juurikin niin ääretön ja jatkuva. Huoneessa ollaan minuutin verran ja se riitti kyllä minulle, haha! Mutta hyvin mieleenpainuva kokemus kuitenkin.

 

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

 

Palloja on somistettu myös New Yorkin Louis Vuittonin näyteikkunaan, tai oikeastaan koko rakennukseen. Pallot ovat päässeet osaksi myös Louis Vuittonin laukkuja ja kenkiä.

 

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

 

Alla oleva kuva on taas yhdestä installaatiosta, jossa oli yhdistetty valoja/palloja ja vettä. Täällä oli mielestäni todella kaunista ja pimeydestä huolimatta jollain lailla kirkasta. Tykkäsin tämän ”maailman” tunnelmasta.

 

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyntutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyntutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

tutustuminen Yayoi Kusaman In Infinity taidenäyttelyyn

 

Yllä oleva kuva heijastaa juuri tuota Kusaman halua hävyttää asioita. Tähän huoneeseen on kaikilla maksuton pääsy, ja huone onkin täplitetty yleisön toimesta pikku hiljaa. Huoneen nimi on yllätys yllätys, Häivytyshuone. Aika hauska!

Oli kyllä tosi kiva päivä! Pitäisi käydä enemmän taidenäyttelyissä. Ehkäpä aktivoidun enemmän tänä vuonna 🙂

Kivaa sunnuntaita!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

Kommentit

Kommentoi juttua: Yayoi Kusama: In Infinity

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram

  • Rottinki on myös päässyt meidän sisustukseen 😍 Lastenhuoneesta löytyy rottinkituoli pinnasängyn vierestä ja lisäksi löysin tämän söpön leipäkorin 😍
.
Rattan found place in our home and now we have rattanchair next to babybed and then I found this cute bread basket also 😍
.
#rattan #rottinki #rattandecor #homedecor #breakfasttime #mynordichome #nordicinterior #nordichome #scandinavianhome #scandinaviandesign #sisustus #sisustusinspiraatio #instablogit #instakodit #interior2you #interior4all #kattaus #inspiroivakoti #skandinaviskahem #skandinavischwohnen #homedetails
  • Huomenna on taas kiva päivä, kun pääsee kouluun (sisustussuunnittelija) ja ensimmäisenä mennäänkin tutustumaan erilaisiin kylpyhuone- ja keittiöeratkaisuihin 👏🏻👏🏻👏🏻 Jes jes, kivaa! Oikein mukavaa viikonlopun odotusta ☺️
.
I’m waiting for a tomorrow because it’s a schoolday (interior designer school) and we are going to visit in a company which introduces us different kind of kitchen and bathroom solutions 👏🏻👏🏻👏🏻 Yee! I’m super excited 😄
.
#mykitchen #myscandinavianhome #mynordichome #mynordicroom #köksinspiration #kök #keittiö #keittiönsisustus #kitchendesign #kitcheninspiration #kitchen #scandinaviankitchen #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #protea #kukkakimppu #whitehome #interior #interior2you #interior4all #instablogit #instakodit #etuovisisustus #sisustusinspiraatio
  • Tuo meidän hellepuu on viihtynyt todella hyvin keittiössä, joten päätin jättää sen tuohon tarjoiluvaunun päälle nyt ainakin hetkeksi pysyvästi. Alunperin hankin sen kyllä terassille, mutta liekö siellä jo liiankin helteistä 😎 Ihanaa kesäpäivää kaikille ☀️
.
Green plant next to kitchen island is doing well, so I decided to leave it there. I bought it originally to the terrace but I think it’s too hot place at the moment! 😎 I’m so happy when the sun shines and it’s so warm! Have a nice day everybody ☀️ .
#kitchen #kitcheninspiration #kök #köksinspiration #keittiö #keittiönsisustus #mynordichome #mynordicroom #nordicdecor #instakodit #instablogit #sisustus #sisustusinspiraatio #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinaviankitchen #interior2you #interior_and_living #interior4all #skandimodernit #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #skandinaviskahem #whitehome #eamesrockingchair
  • Onnea on lähikukkakauppa ja sen ihana floristi 😍🌸
.
So glad I have my ”own” flower boutique next to me 😍🌸🌺
.
#kitchendesign #kitcheninspiration #flowerinspo #kukkakimppu #mynordichome #nordichome #nordicinterior #scandinavianhome #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #instablogit #keittiö #keittiönsisustus #köksinspiration #köksinspiration #tapwell #modernhome #dekoblogit #homedecorator #decohome #sisustus
  • Heipähei! Blogirintamalla on käynyt muutoksen tuulet, sillä Deko lopettaa nykyisen saittinsa itsenäisenä sivostona ja me bloggaajat siirrymme vanhoina Dekon bloggareina @kotiliesi -lehden alle. Hurmaavan valkeaa blogilla on siis uusi osoite ja teinkin ensimmäiseksi postaukseksi pienen tervehdyksen ja esittelyn itsestäni (linkki heti biossa) ☺️ Uusi blogikoti tuntuu varsin kivalta ja kutsunki teidät kaikki sivuille kyläilemään! Ihanan aurinkoista ja helteistä kesän jatkoa!
.
My blog moved to a new home and I’m now posting new posts to @kotiliesi website. I’m happy to invite you all to visit my new bloghome (link in bio) ☺️ Have a nice sunny day 😘
.
#newblogpost #uusiblogipostaus #uusiblogikoti #kotiliesiblogit #kotiliesi #sisustusbloggaaja #sisustus #sisustusinspiraatio #nordichome #nordicinterior #terracedesign #terraces #terassi #terassisisustus #terassikalusteet #terassinsisustus #scandinavianhome #scandinaviandesign #skandinaviskahem #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #parvekesisustus #balconydecor #balconyinspo #ootd #myscandinavianhome
  • Pitäis vissiin lotota, kun onnistuin mätsään tsägällä takin tähän juhlapaikkaan 😆
.
Matching colours 👌🏻
.
#lakkiaiset #matchingcolours #oulupikisaari #oulu #summer #ootd
  • Vitsi kuule tekis mieli mennä tuonne sänkyyn köllöttelemään, mutta ei käy sillä mulla on yövuoro ja kohta mars töihin 💪🏻 Niin ihanaa kun tun tuolla ulkona onkin olla, niin huomaan, että se kyllä vie aika paljon energiaa iteltä (varsinki ku viikonloput ollaan aamusta iltaan ulkona 😄). Mutta onneksi sain päikyt nukuttua, ja huomenna lähtään kohti Oulua juhlimaan lakkiaisia 👏🏻👏🏻👏🏻
.
Tonight I have workshift so this bed is not for me 😂 But the feeling at the morning when you arrive home and you get to bed is the BEST! Have a great evening everybody! Tomorrow we go for a minitrip to Oulu, yes yes 👏🏻👏🏻👏🏻
.
#bedroom #bedroomdecor #bedroominspo #makuuhuone #makuuhuoneensisustus #sovrum #sovrumsinspo #scandinavianhome #scandinaviandesign #scandinavianbedroom #skandinaviskahem #skandimodernit #skandinaavinenkoti #skandinaavinensisustus #interior2you #interior4all #interior4you #nordichome #nordicinterior #instablogit #kesäkuuninstabloggaajarekry #inspiroivakoti #sisustusinspiraatio

hurmaavanvalkeaa

X