Ihmiset

Äitinsä kanssa yhdessä asuva Sirpa Pietikäinen: "Omaishoitajuus oli minulle itsestään selvä valinta"

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen muutti miehensä kanssa jo lähes 30 vuotta sitten samaan talouteen Sirpan vanhempien kanssa. Kun äiti ei osannut enää valita itselleen käsilaukkua, Sirpa ymmärsi hänen sairastuneen muistisairauteen.

Usein kun europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen palaa myöhään työmatkalta kotiinsa Hämeenlinnaan, hänen äitinsä on jo unessa. Silloin Sirpa hiipii äidin huoneeseen ja sipaisee tätä poskesta.

Seuraavana päivänä perheen tärkein puuha on ruoanlaitto. Sirpa, hänen elämänkumppaninsa Tapio Määttä ja Sirpan 92-vuotias Sylvi-äiti kokkaavat yhdessä ja syövät hitaasti ja nautiskellen.

Sirpa ja Tapio ovat jakaneet arkensa ja kotinsa lähes 30 vuotta yhdessä Sirpan äidin kanssa.

”Arki on meillä ihmisen kokoista ja äitini muistisairauden vuoksi varsin zeniläistä”, Sirpa sanoo.

”Vapaapäivinä syömme yhdessä, nukumme päiväunet, käymme kaupassa ja laitamme huushollia kuntoon.”

92-vuotiaalle muistisairaalle äidille elämä on tässä ja nyt, joten jokainen hetki on hänelle ainutlaatuinen.

”Kun olen kotona äidin kanssa, olen siellä täysin läsnä”, Sirpa sanoo.

Muutto vanhempien kanssa saman katon alle

Sirpa ja Tapio olivat kolmekymppisiä, kun he päättivät muuttaa saman katon alle Sirpan vanhempien kanssa.

”Olen vieläkin saamapuolella, koska me Tapion kanssa olemme olleet töidemme vuoksi paljon maailmalla”, Sirpa sanoo.

Päätös elämisestä kahden sukupolven huushollissa oli helppo. Hankalampaa oli löytää koko porukalle tarpeeksi iso omakotitalo.

”Lapsuudenperheissämme on asuttu sukulaisten kanssa jaetussa taloudessa. Tapion vanhemmat asuvat kaukana, joten muutto minun vanhempieni kanssa yhteen oli helpompaa.”

Sirpan isä kuoli vähän yli kymmenen vuotta sitten. Nyt vanhempien puolella taloa asuu enää äiti.

Totutteleminen yhteiseloon sujui hyvin. Ristiriitoja ei juuri ollut sen kummemmin sukupolvien kuin henkilöidenkään välillä.

Tärkeintä yhteistaloudessa on Sirpan mielestä se, että rakkaus ei ole kahlitsevaa.

”Vanhempani eivät koskaan kommentoineet elämänvalintojani. Yhteinen arki perustui kunnioitukseen ja iloon toisen ilosta. Olen reissannut paljon, enkä kestäisi jatkuvaa riippuvaisuutta tai utelua. Vanhemmillani oli myös oma yksityiselämänsä, johon en koskaan halunnutkaan kurkistaa.”

Riittävä itsenäisyys ja hyvät välit takasivat sen, että keittiönovelta ei tarvinnut kääntyä, jos siellä puuhasteli äiti tai isä.

”Lauantaisin saunoimme ja katsoimme sen jälkeen yhdessä Uutisvuotoa. Elimme tavallista perhe-elämää”, Sirpa muistelee.

Äidin muistisairaus paljastui arkiaskareissa

Äidin muistisairauden Sirpa huomasi arkisissa askareissa. Hän muistaa tilanteen, jossa äiti ojensi varovasti kättään kohti silakoita ja kuiskasi: ”Kun en nyt muista, kuinka nämä perataan”.

Sirpa tunsi selkäpiissään kylmän väreen ja sisällään kiehuvan kiukun.

”Mieleni huusi, että sinähän minut olet opettanut silakoita perkaamaan, miten niin et muista! Samalla tunsin valtavaa syyllisyyttä tunteistani.”

Sirpa perkasi kalat yhdessä äitinsä kanssa. Sitten hän asteli pihalle hengittämään.

”Mietin pitkään suuttumukseni syytä, kunnes ymmärsin tuntevani pienen tytön raivoa. Lapsi sisälläni huusi että äiti, et saa mennä.”

Vanhempien hoivaaminen alkoi jo yli kymmenen vuotta sitten, kun Sirpan isä sairastui sydänvikaan. Sirpa palkkasi jo tällöin kotiin apua.

Omaishoitajuudelle ei voi nimetä varsinaista alkamishetkeä, vaan se alkoi vähitellen. Isänsä viimeiset elinkuukaudet Sirpa saattohoiti tätä.

Äidin muistisairaus taas todettiin jo parikymmentä vuotta sitten.

”Omaishoitajuus on ollut minulle itsestään selvä valinta. Ei siksi, että se olisi velvollisuus, vaan koska itse olen halunnut elää elämäni lähellä vanhempiani.”

Ajatus vanhempien laittamisesta hoitokotiin tuntui Sirpasta ahdistavalta.

”Siellä voi käydä niin, että ihmiset kutistetaan diagnooseiksi, kuten esimerkiksi muistisairaaksi, eikä käsipareja ole aina tarpeeksi hoitamaan.”

Luit lyhennelmän Kotilieden jutusta, jossa Sirpa Pietikäinen kertoo vanhempiensa omaishoitajuudesta ja siitä, millaista on asua aikuisiällä samassa taloudessa vanhempiensa kanssa. Voit lukea koko jutun Kotilieden numerosta 3/2018. Tilaa lehti nyt tarjoushinnalla tai hanki digilehden lukuoikeus täältä.