Ihmiset

Näin Juha Hernesniemestä tuli yksi maailman parhaista aivokirurgeista, joka on työskennellyt Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Nepalissa

Eläköitynyt aivokirurgi Juha Hernesniemi on alallaan yksi maailman parhaista. Näin on siksi, että hän on ollut ahkera ja seurannut alansa suuria mestareita. Juha Hernesniemi kuoli 75-vuotiaana kesäkuussa 2023. Kotiliesi haastatteli häntä loppuvuodesta 2022.

Aivokirurgi Juha Hernesniemi on luvannut kertoa, mikä on elämän tarkoitus. Sitä kysytään häneltä usein, eikä ihme. Kun tekee urallaan yli 16 500 aivoleikkausta, ujuttautuu mikroskoopilla ihmiskehon syvimpiin mysteereihin, elämän mielekkyydestä syntyy varmasti jonkinmoinen käsitys.

Viime aikoina on ollut myös aikaa ajatella. Juha teki viimeiseksi jääneen leikkauksensa Kiinassa puolitoista vuotta sitten. Sen jälkeen harteilta on pudonnut elämänmittainen kumppani, jatkuva jännitys siitä, miten seuraava leikkaus sujuu.

Ensin on kuitenkin puhuttava toisesta asiasta. Jutun teema on nimittäin minun oivallukseni. Vaikka elämän tarkoitus on kieltämättä melkoinen oivallus, toimittaja on ottanut oikeuden omiin käsiinsä ja päättänyt päähenkilön puolesta, mistä puhutaan.

Se taas johtuu siitä, että syksyllä julkaistiin Juhan elämäkerta Aivokirurgin muistelmat. Siinä on kustantajan käsittelynkin jälkeen 489 sivua, ja lähes jokaisella niistä tulee vastaan pitkän uran johtoajatus: opi itseäsi paremmilta.

Lue myös: Hermanni, 43, sai aivoinfarktin kesken häämatkan – tajuttuaan elämän rajallisuuden hän päätti toteuttaa unelmansa ja ryhtyä taiteilijaksi.

Mutta niille, jotka eivät vielä jostain syystä tiedä, kuka Juha Hernesniemi on, kerrottakoon nopeasti, että hän on 75-vuotias aivokirurgi, monella mittarilla yksi alansa huipuista maailmassa.

Hän on leikannut valtimopullistumia, vaikeita verisuonten epämuodostumia, aivokasvaimia, onnettomuuksien ja väkivallan tuottamia vammoja. Näitä kaikkia lukuisissa maissa ympäri maailmaa.

Eläkkeelle hän jäi Töölön sairaalan neurokirurgian ylilääkärinä 68-vuotiaana kahdeksan vuotta sitten. Mutta vain Suomessa. Sen jälkeen hän jatkoi uraansa ja leikkaamista maailmalla. Viimeksi Kiinassa.

Juha Hernesniemi päätyi Sveitsiin, koska ei päässyt lääketieteelliseen Suomessa

Juha ei olisi yksi alansa tunnetuimmista, jos olisi päässyt aikanaan opiskelemaan lääketiedettä Suomessa. Onnekseen ei päässyt, vaan lähti Sveitsiin Zürichiin, missä kohtasi kaksi tärkeintä opettajaansa.

Toinen heistä oli maailman parhaaksi neurokirurgiksi mainittu professori Gazi Yasagil, joka toi aivokirurgiaan mikroskoopin ja loi mikrokirurgian. Ihmisenä hän ei ollut kaikkein helpoin, päinvastoin. Yasargil räjähti helposti ja kertoi kiertelemättä, jos naama ei miellyttänyt. Kun Juha leikkasi ensi kertaa nopeammin kuin mestari itse, tämä suuttui: You don’t have respect! Et kunnioita ketään!

Kanadalainen Charles G. Drake oli toista maata. Hyvä kirurgi, hyvä lääkäri ja ihminen, jonka lähellä oli helppo olla.

Siinä missä Yasargil opetti Juhalle leikkaustekniikkaa, Drakelta hän oppi ihmisten johtamista. Molempien herrojen tärkeisiin opetuksiin kuului myös periaate: vaikka oman mukavuusalueen ylittäminen tekee kipeää, se kannattaa tehdä.

Sveitsissä Juha oppi tekemään lujasti töitä. Kun muut juhlivat, hän tavasi anatomian oppikirjoja ja harjoitteli sorminäppäryyttä tekemällä solmuja tuolin karmiin kiinnittämäänsä silkkilankaan.

Kova työnteko on ehdoton edellytys aivokirurgien maailmassa. Siellä kilpaillaan kaikesta: ammattitaidosta, opinnäytteistä, viroista, resursseista, jopa potilaista.

Pelissä pitää olla myös itsekkyyttä.

”Pitää, koska on pystyttävä ajattelemaan, että potilas on 110-prosenttisesti käsissäni. Se on iso taakka. Täytyy olla varma, että pärjää. Aivoleikkauksessa ei auta ajatella, että yritetäänpä tehdä tämä leikkaus”, Juha sanoo.

Juhan järjestämät leikkausnäytökset eivät miellyttäneet kaikkia

Töölön sairaalan ylilääkärinä Juha on koettanut siirtää myös kokemustaan ja oppejaan eteenpäin. Hänen ideastaan sairaala alkoi järjestää liveleikkauksia yleisön edessä. Kaikkia tämä ei ole miellyttänyt. Kun Töölöön saapui ulkomaisia vieraita, osa henkilökunnasta kyseli, mitä nuo täällä tekevät.

Juha ihmetyttää, miksi suomalaiset lääkärit eivät käytä hyväkseen tilaisuuksia oppia maailman suurilta. Miksi täällä kuullaan niin usein lause: ei ennenkään näin tehty?

”Suomalainen mieli on kaikkea ulkoa tulevaa kohtaan kriittinen. Helpoin tapa on torjua ja vetäytyä lokeroonsa.”

Työ on vaatinut täydellistä omistautumista. Kiireisimpinä aikoina kirurgin kasvoista näkyivät työn jäljet, nenän pielessä suojateippien vuoksi verestänyt iho ja mustat silmänaluset.

Juhalla on ollut myös muulle työyhteisölle kiusallinen tapa olla työpaikalla aamuvarhain ja lähteä illalla kotiin viimeisten joukossa. Paperityöt hän teki ennen kuin aurinko nousi ja tunsi huonosti käsitteen työaika.

Kirjassaan hän sanoo sen itse näin: Mielestäni johtajan tehtävä ei ole komennella, vaan näyttää, miten homma tehdään. On oltava työpaikalla joukon keskellä, edessä tai takana, koko ajan paikalla kuitenkin.

Ilman sairaanhoitajia sairaala ei pyöri, mutta ilman hallintoa Juhan mielestä pärjättäisiin

Vaikka aivokirurgin työ on epäonnen hetkellä yksinäistä, sitä tehdään ryhmässä. Juha sanoo saaneensa työskennellä aina maailman parhaiden ihmisten kanssa, sekä koti­maassa että ulkomailla.

Eikä kaikki oppi ole peräisin tähtikirurgeilta. Juha kaivaa taskustaan nenäliinan, kun hän kertoo oppineensa johtamista myös isältään ja ihmisenä olemista ex-vaimoltaan ja lapsiltaan. Työssä lähimpiä työtovereita olivat myös kokeneet sairaanhoitajat, perushoitajat, jopa lääkintävahtimestarit.

Ilman hoitohenkilökuntaa sairaalat eivät toimi, ilman hallintoa kyllä pärjättäisiin.

”On ollut loistavaa työskennellä yhdessä, kehittyä ja kehittää uutta”, hän sanoo.

Epäuskon hetkellä ovat nousseet mieleen kokeneen sairaanhoitajan Ritva Tuokon sanat nuorelle lääkärille: ”Kyllä sinusta Juha vielä neurokirurgi tulee.”

Nenäliina pyyhkäisee silmää. Korona teki lopun pitkästä urasta. Kiinassa astuivat voimaan tiukat eritykset, ja viimeisen kesälomansa Juha joutui viettämään kauppareissuja lukuun ottamatta lähestulkoon kotonaan.

Vielä olisi ollut halua ja intoa. Tuttu työryhmä Kiinassa hajosi pandemian saapuessa ympäri maailmaa Indonesiaan, Torontoon, Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.

Juha myöntää, että lopettaminen oli pettymys.

”Oli se toisaalta myös helpotus.”

Kirurgin ammattitaitoon kuuluu ymmärtää sekin, milloin on aika lopettaa.

”Tämä on ollut raskas ammatti, urheilutermein kova kontaktilaji. Täytyy olla sekä henkisesti että fyysisesti kovassa kunnossa.”

Ensimmäistä kertaa elämässään Juha on tilanteessa, jossa puhelin ei soi keskellä yötä. Kun sattuu välitöntä leikkausta vaativa aivovamma, sen hoitaa joku muu. Hän ei enää joudu pyytämään läheisiltään anteeksi sitä, että he jäävät tuon tuosta sairaalalle kakkoseksi.

Jääkö tällaisen elämän vuoksi jostain paitsi?

”Varmasti jää, jos ajattelee, että olisi pitänyt päästä Kreikkaan purjehtimaan, Alpeille kiipeämään tai Indonesiaan sukeltamaan. Mutta en ole halunnut mitään sellaista. En ole oikeastaan tuntenut olevani töissä. On ollut niin kiinnostavaa”, Juha sanoo.

Elämän rajallisuus on tullut lääkärin ja tiedemiehen työn kautta tutuksi. Juha laskee, että hänellä on jäljellä 7 000–8 000 päivää. Miksi ne kuluttaisi leikkaussalissa?

Mitä siis seuraavaksi?

”Haaveilen newfoundlandinkoirasta”, hän vastaa.

Kuolema kuuluu ryhmään

Mutta se elämän tarkoitus. Se on selkiytynyt tuhansissa vaikeissa leikkauksissa. Eikä se itse asiassa ole sittenkään kovasti eri asia kuin toimittajan Juhalle valitsema oivallus. Se kuuluu näin: Work hard and serve people, tee kovasti työtä ja palvele lähimmäisiäsi.

Aivokirurgin työ vaatii matemaattista lahjakkuutta, kolmiulotteista ajattelua, kädentaitoja, hyvää kuntoa (muun muassa päivittäistä käsilläseisontaa), jatkuvaa opiskelua ja hyviä hermoja, mutta ennen muuta se on palveluammatti.

Juha tarttuu jälleen nenäliinaan.

Maallikon on vaikea ymmärtää aivoleikkauksen mekanismeja. Juhan esikuva Charles G. Drake opetti nuorelle lääkärille jo uran alussa: jokainen menetetty potilas menetetään kerran. Koskaan ei saa toista tilaisuutta.

Kaikissa töissä tehdään virheitä, mutta aivokirurgin virhe johtaa kuolemaan. Juhan laskuopilla 90 prosenttia leikkauksista onnistuu. Viidessä prosentissa vammat ovat niin vaikeita, että lääketiede on voimaton. Jäljellä jäävässä viidessä prosentissa leikkauksessa tapahtuu jostain syystä peruuttamaton komplikaatio.

”Se on se osa, jonka lääkäri joutuu ottamaan omalle kontolleen.”

Yksikään mestari tai vankinkaan kokemus ei poista sitä tosiasiaa, että aivokirurgin suurin opettaja on lopulta kuolema. Se on aina mukana työryhmässä, istuu salin nurkassa jokaisessa leikkauksessa.

Tämän vuoksi Juha Hernesniemi antaa periksi, kun haastattelua on takana kaksi ja puoli tuntia. Kyyneleet saavat tulla.

Lue myös Seura.fi: Entinen väkivaltainen linnakundi, nykyinen kirurgi: Vihaa voi halutessaan oppia hallitsemaan.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/22.

Juttua muokattu 26.6.2023: Jutun alkuun lisätty tieto Juha Hernesniemen kuolemasta.