Ihmiset

Äkillisen nuhan hoito

Nuha alkaa kovalla kutkuamisella nenässä. Usein esiintyy myös aivastuskohtauksia.

Sairaalla on epämiellyttävä, pingoittava, pakottava tunne nenässä. Silmistä vuotaa vettä ja päätä särkee. Nenäeritteen vaikutuksesta voi ylähuulen iho jo heti nuhan alussakin tulehtua: se turpoaa, punoittaa ja kirvelee.

Äkillisen nuhan alkaessa on hikoiluhoidolla usein hyvä vaikutus. Sairas pannaan vuoteeseen, peitetään hyvin ja hänelle annetaan runsaasti lämmintä juotavaa esim. emser-maitoa, kamomillateetä tai marjamehua.

Emser-maito valmistetaan siten, että teelusikallinen apteekista saatavaa emser-suolaa sekoitetaan lasilliseen kuumaa maitoa; tätä seosta saa sairas juoda 1 tai 2 lasillista muutamia kertoja päivässä. Kiniini, aspiriini tai fenasetiini helpottavat painostuksen ja kivun tunnetta päässä.

Pensselöimällä nenää 10% mentooliparaffiinilla 4-5 kertaa päivässä voidaan tuntuvasti vähentää limakalvoturvotusta ja siten helpottaa nenän kautta hengitystä. Tulehtunutta ylähuulta voidaan voidella boorisalvalla, lanoliinilla tai vaseliinilla.

Äkillinen nuha menee tavallisesti ohi 2-3 viikossa. Mutta tulehdus voi nenästä levitä myös nenän sivuonteloihin aiheuttaen niissä märkimistä. Tämä lisää pakotusta ja pitkittää nuha-oireita. Pakotusta voidaan usein helpottaa lämpoisillä hauteilla, mutta nuhan käydessä pitkälliseksi on kumminkin paras aina kääntyä lääkärin puoleen.

Teksti: Elsa Ryti, Kotiliesi 21/1923

Kommentoi

Kommentoi juttua: Äkillisen nuhan hoito

Huiskula

Kärsin mieluummin nuhasta kuin nenän pensselöimisestä!

nuhanenä

mun kuume alkoi klo 4 keskiviikko aamuna.ja sitten tuli samana päivänä nuha ja nyt on torstai.huomenna pitäisi mennä kouluun mutta aivastelen jatkuvasti ja räkää lentää joten on pakko pitä aina paperi edessä..ei jaksaisi mennä kouluun.miten saan nuhan pois..ihan vaan koti konstein?helppii

5w

Vittu et on paska olo tän nuhan takii ja…….
…eikä pääse uloskaan

nuhanenä

nuhassahan sitä ollaan täälläkin,mutta kyllä se ohi menee kun vain jaksaa niistellä. ei tosiaankaan ole helppoa,lapset pitäisi ottaa hoitoon ja jaksaa koko päivä niitten kanssa,kun ei ole kuumetta ei voi olla sairaslomallakaan!

hmph!

Minusta tällaisia poppa konsteja ei kannata kokeilla ties minkä pissaliisan laatimia! Minusta nuha on vanhan aikainen oire, jonka vuoksi ihmiset eivät vain siedä nuhaa!!

jahaa

minulla on nuha, enkä jaksaisi koko ajan niistää, ja nenän alunen on jo aivan punainen kaiken niistämisen jäljiltä.. Haluaisin nuhani pois jo, enkä jaksa sitä enään. Jäin tänäänkin sen takia kotiin, vaikka minulla on vain nuha, eikä muuta..

sohvaperuna

Ärsyttää tämä nuha! Kolmen päivän päästä vappu ja nuha voi kestää 3 viikkoa! Sohva here I come..

Someone

Nuha alko mulla lauantaina ja nyt on jo paranemaan päin, tässä muutamia vinkkejä:
1. Join eukalyptushunajalla makeutettua teetä ainakin kolme kupillista päivässä, sen pitäis poistaa nuhaa, ja niin poistaakin!
2. Menin aikasin nukkumaan
3. Vältin ulkoilua.
4. Pukeuduin lämpimästi

Toi ensimmäinen vinkki vaikutti muhun kyllä erittäin hyvin 🙂 Tai siis, toimi 😀 Eikun testailemaan!

PÖÖ

Minullakin on nuha ja haluaisin sen jo pois koska toinen nenä on tukossa mutta toinen ei ja se on ärsyttävää!! Menee hermot nuhaannn

Pikkulikka

Someonen vinkit menee täytäntöön, pakko saada flunssa pois ennen perjantaita. En millään haluais pilata tiedossa olevaa romanttista viikonloppua tällaisella. Nuhalle ehdoton ei, punkkua ja ja juustoja, kyllä kiitos. 🙂

Hadderalla

”Minusta tällaisia poppa konsteja ei kannata kokeilla ties minkä pissaliisan laatimia!”

Tällaisen pissaliisan laatimia ovat. osin on otettava huomioon, että neuvo on annettu vuonna 1923. – Kannattaisikohan kommentin kirjoittaneen pissaliisan opetella lukemaan.

”Elsa Ryti (1895–1931) – lääketieteen ja kirurgian tohtori, bakteriologian ja serologian dosentti
Elsa Ryti oli maamme naislääkäreistä ensimmäinen, joka omistautui vakavasti lääketieteellisen perustutkimuksen harjoittamiseen. Siten hänellä on merkittävä sija Suomen naislääkärien ammatillisen tehtäväkuvan laajentamisessa.”

nuhapoika

auttaakohan kun ottaa teetä vähintään 2-3 kertaa päivässsä hunajalla ja eukalytus karkkeja ?

Riitta-Mummo

Muistan lapsuudestani äidin hoitaneen nuhakuumeet sipulimaidolla ja aina se toimi. Sipuli leikattiin pikkupalasiksi ja se laitettiin kattilaan ja maitoa päälle. Seos kuumennettiin lähes kiehuvaksi ja juotiin heti kun vain kuumuudelta sieti. Joskus laitettiin kelta- ja valkosipulia pussiin ja se tyynyn alle.
Varmaankin usko oli ainakin puolet paranemisesta mutta kyllähän sipuleilla on rohdos vaikutuskin.

Riitta-Mummo

Muistan lapsuudestani äidin hoitaneen nuhakuumeet sipulimaidolla ja aina se toimi. Sipuli leikattiin pikkupalasiksi ja se laitettiin kattilaan ja maitoa päälle. Seos kuumennettiin lähes kiehuvaksi ja juotiin heti kun vain kuumuudelta sieti. Joskus laitettiin kelta- ja valkosipulia pussiin ja se tyynyn alle.
Varmaankin usko oli ainakin puolet paranemisesta mutta kyllähän sipuleilla on rohdos vaikutuskin.

mä vaa

Jos käytätte tuota sipulimaito menetelmää niin kannattaa ehdottomasti hengittää nenän kautta sitä höyryä mikä siitä syntyy! Just kokeilin ja muuten toimii, heti aukes nenä.

Tohtori

”Flunssan aiheuttaman nuhan hoitoon on nenäliina paras lääke. Valitettavasti pienet lapset eivät osaa niistää ja nenäerite ohjautuu nieluun, mikä aikaansaa yskimistä etenkin yöaikaan. Karstaiseen nenään hyvä lääke ovat apteekeista saatavat keittosuolatipat ja keittosuolasumutteet. Nenän tukkoisuus estää nenähengitystä, mikä aikaansaa sen, että nuhaiset lapset heräilevät herkästi yöaikaan Yli 2-vuotiaille lapsille voidaan käyttää limakalvoa supistavia lääkeaineita sisältäviä nuhatippoja ja -sumutteita..Niitä tulee käyttää kuitenkin korkeintaan muutaman päivän , sillä pitkäaikainen käyttö voi ärsyttää nenän limakalvoa. Nenäsumutteien teho on tutkimuksissa jäänyt myös melko vähäiseksi.

Suun kautta annettavista nuhalääkkeistä, antihistamiineista ja limakalvoa supistavista lääkkeistä, on erilaisia käsityksiä lääkäreidenkin keskuudessa. Vallitsevin mielipide on, että niiden teho on infektionuhan hoidossa melkoisen huono. Viime vuosien aikana erityisesti antihistamiinien käytöstä onkin paljon luovuttu. Yhtenvetona voidaan sanoa, että tavalisen flunssan aiheuttaman nuhan hoitoon tehokkaita lääkkeitä ei vielä ole saatavilla.”

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skl00011

Vastaa käyttäjälle Riitta-MummoPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.