Ihmiset

Anna Kortelainen: ”Olen nyt hilpeä nainen”

Anna Kortelainen oli pitkään ihmissuhteissaan pelokas ja miellyttämisenhaluinen. Kun hän löysi karjalaiset juurensa ja tapasi puolisonsa Pertti Sveholmin, elämään tuli riemu.

Anna Kortelainen, kuva: Paula Kukkonen, copyright: Otavamedia

Taidehistoriaa aikoinaan opiskellut Anna Kortelainen, 46, on elättänyt itsensä vapaana kirjailijana jo kauan. Tietokirjojen tekijä on antanut itselleen luvan villiin kuvitteluun ja tehnyt myös fiktiota. Tänä keväänä Annalta ilmestyy kaksi kirjaa, jotka ovat samalla matkoja hänen omille juurilleen Karjalan Kannakselle.

Anna Kortelaisen elämään on tullut monia onnellisia asioita. On löytynyt isoisä ja oma, vahva naiseus.

Tuli lupa kirjoittaa

Anna Kortelainen istuu usein aamutakki yllään kirjoituspöydän ääressä. Pöytä sijaitsee kauniin, vanhan kivilinnan erkkerissä Viipurissa. Linna on kauppias Juho Lallukan entinen talo, joka toimii nykyisin taiteilijaresidenssinä.

Kun Anna Kortelainen nostaa katseensa työn alla olevasta Viipuri-aiheisesta romaanistaan, hän näkee ikkunoista Salakkalahdelle, sukunsa maisemiin.
- Siinä istuessani en ole köyhä enkä kipeä. Kun kirjoitan, tunnen etten ole turha, Anna Kortelainen kertoo, kun tapaamme Helsingissä.

Vielä kymmenen vuotta sitten Anna Kortelainen ei miettinyt karjalaisia juuriaan. Kirjoittaessaan Virginie! -esikoistaan hän istui kerran äitinsä Taina Tuovisen kanssa pariisilaisessa ravintolassa. Päivä oli kuuma ja heillä oli edessään lasilliset kylmää roseeta.

Äidille nousivat kyyneleet silmiin, kun Anna kertoi, että Albert Edelfeltin elämää tutkiessaan hän oli löytänyt Pariisin väestörekisteritiedoista paljon hylättyjä lapsia.
- Äiti kertoi, että hänkin oli aikanaan yksin jätetty lapsi. Hän syntyi avioliiton ulkopuolella. Ensin hänet jätti äiti, myöhemmin isä joutui lähettämään hänet sodalta turvaan, eivätkä he enää sen jälkeen asunneet yhdessä.

Mutta tästä ei oltu Annan lapsuudenkodissa puhuttu. Hän kasvoi perheessä, jossa suku oli yhtä kuin psykiatrina työskentelevän isän, Matti Tuovisen, akateeminen helsinkiläissuku.
- Siinä pariisilaisravintolan pöydässä ajattelin, että jos uskallan ja osaan, otan selvää äidin taustasta. En voinut elää ikään kuin toinen silmä peitettynä. Minusta on puolet kuitenkin äitiä.

Anna Kortelainen aloitti tutkimusmatkansa Viipuriin ja Karjalankannakselle, eikä matkoille näy loppua. Erityisesti hän etsi isoisäänsä Reino Peltosta (1906-1968).
- Minulle, jolle historia on kaikki kaikessa, oli pelottavaa mennä kaupunkiin, suomalaiseen Viipuriin, jota ei ole enää olemassa. Oli kuitenkin käänteentekevää kun tajusin, että voin löytää sieltä sukuni jäljet.

Vuonna 2012 häneltä ilmestyi isoisästä kertova elämäkertaromaani Ei kenenkään maassa (Tammi). Tänä keväänä ilmestyy Huonon matkailijan päiväkirja (Tammi), jossa Anna Kortelainen haluaa kuvailla elämää 1920-30-luvuilla, jolloin hänen isoisänsä eli nuoruuttaan. Kirjassa on Reino Peltosen novelleja Tulenkantajat-lehdestä sekä matkaesseitä Pariisista ja Neuvostoliitosta.

Karjalankannaksella eläneiden ihmisten kohtaloista hän on kirjoittanut piakkoin ilmestyvän kirjan Avojaloin (Gummerus), jossa kirjoittajatovereina ovat muun muassa Laila Hirvisaari, Eeva Kilpi ja Heikki Ylikangas.

Anna ei ehtinyt tavata isoisäänsä. Tämä kuoli maaliskuussa 1968, Anna syntyi heinäkuussa.

Annan on vaikea puhua liikuttumatta matkasta, jonka hän on tehnyt löytääkseen isoisänsä.
- Hoivaan mielessäni Reinon tarinaa. Miehen, jota oli pidetty minä lie musikanttina, mutta joka oli kirjoittanut Tulenkantajat-lehteen. Jos hän olisi
elänyt pidempään, olisin varmaan saanut istua hänen polvellaan.
- Joskus järkytyn, kun tunnistan hänessä erakkomaisuutta, jota itsessänikin on.

Anna Kortelainen elää sosiaalista ja iloista arkeaan Helsingin Kalliossa, mutta Viipurissa hän antaa itselleen luvan olla erakko.
- Taiteilijaresidenssissä irrottaudun tunnollisuuksistani. Kirjoitan ja haahuilen yksinäni ympäriinsä.

Kun kirjailija käy läpi matkojaan Karjalaan, hän puhuu kiihkeästi. Juurien löytyminen antoi hänelle luvan olla kirjailija, mutta matka juurille ei ollut mitenkään helppo.

- Löysin esimerkiksi tiedon, että isoisälläni oli ollut nuorempia sisaruksia, jotka oli annettu pois.

Tuolloin nelikymppistä Annaa pelotti. Hän tiesi, että nyt on aikuistuttava ja kerrottava äidille tämän taustasta raskaita asioita.
- Piti asetella sanat tarkasti. Mutta äiti otti kaiken hienosti vastaan.

Äidin ihana tyttö

Kun teini-ikäinen Anna hiipi yömyöhään kotiinsa Turussa, äiti oli aina vastassa. Äiti kehotti kotiinpalaajaa ottamaan jääkaapista voileipiä, jotka hän oli päällystänyt keitetyllä kielellä ja etikkakurkuilla.
- Äiti osoitti rakkauttaan ihanilla tavoilla. Hän kyseli koulupäivän kuulumiset, kannusti lukemaan kirjoja, mieluiten alkukielellä. Hän oli kotiäiti ja samalla tiukka feministi.

Isä työskenteli psykiatrina Kakolan vankimielisairaalassa. Äiti oli jättänyt sairaanhoitajan työnsä ollakseen lasten kanssa. Nimensä Anna hän on saanut isänsä ehdotuksesta Sigmund Freudin tyttären mukaan.
- Että siitä sitten vaan rento oma suoritus, Anna velmuilee.

Anna Kortelainen, kuva: Paula Kukkonen, copyright: Otavamedia

Hän vakavoituu saman tien ja sanoo, että häntä on kannatellut se, että molemmat vanhemmat ovat aina hyväksyneet hänen elämänratkaisunsa.
- Hetkinä, joina minun on vaikea kirjoittaa, ajattelen kirjoittavani heille.

Annan isä kuoli neljä vuotta sitten, mutta 85-vuotias äiti on läsnä elämässä lähes päivittäin. Anna kutsuukin Kalliosta Töölöön ajavaa ”sporaa” numero 8 heidän napanuorakseen.
- Meillä on äidin kanssa niin hiton hauskaa.

Yhdessä naiset matkustelevat, shoppailevat ja käyvät istumassa Stockan samppanjabaarissa. Eduskuntavaali-iltana pidetään yhteiset vaalivalvojaiset.
- Tosi monista asioista ajattelen, että mitähän äiti tästä funtsaa?

Yhdessä he käyvät kerran vuodessa myös Tukholmassa, Reinon haudalla Skogskyrkogårdenissa. He ovat hankkineet sinne yhdessä hautakiven. Eräällä reissulla he ostivat menomatkalla lentokentältä pienen punaviinin, jonka he sitten nauttivat haudalla.

Kiitos äidin, Anna Kortelaisella on erittäin kodikas olo ”naiseläjänä.” Kuukautisten alkaminenkin oli aikoinaan pienen juhlan paikka.
- Äiti sanoi myös aina, että todenteolla naisen elämä alkaa nelikymppisenä. Silloin loppuu sovinnaisuus ja miellyttäminen.

Kun Anna Tapasi Pertin

Elettiin 2000-luvun alkupuolta. Kalastajatorpalla vietettiin Suomen Kulttuurirahaston illallisia. Anna oli plaseerattuvastapäätä näyttelijä Pertti Sveholmia. Svenkalla oli yllään frakki, Annalla liian kireä iltapuku.
- Ei me kauheasti puhuttu, oltiin aika ujoja. Ajattelin, että ihme näyttelijä, kun ei puhu itsestään.

Runsas viisi vuotta myöhemmin he tapasivat, kun Anna kokosi Ateneumin taidemuseoon näyttelyä runoilija L. Onervasta ja Pertti ohjasi sen yhteyteen Makuukamarioopperan. Kumpikin oli eronnut edellisestä liitostaan ja eli itsekseen.
- Makuukamarioopperahan kertoo naisen ja miehen kohtaamisesta, Anna sanoo ja nauraa päälle.

Kun ensi-ilta oli ohi, hän meni kehumaan esitystä ohjaajalle.
- Oltiin molemmat tulipunaisina. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti.

Anna Kortelainen, kuva: Paula Kukkonen, copyright: Otavamedia

Anna Kortelainen sanoo, että asiat ovat nyt elämässä hyvin.
- Se, että saan rakastaa ja mua rakastetaan, antaa valtavasti lämpöä. Rakastan niitäkin, jotka eivät enää ole täällä, kuten isääni ja isoisääni.
- Pertti on tuonut elämään hilpeyden. Olen melkein yhtä flirttaileva kuin nuorena. En myöskään pelkää.

Annalla on takanaan kaksi eroa. Nuoruudenrakkaudestaan, Ainun isästä hän erosi 14 vuotta sitten, tyttären ollessa kaksivuotias.

Anna ei halua puhua eroistaan, mutta myöntää,  että on ollut aiemmissa suhteissaan liian miellyttämisenhaluinen.
- Sehän on naisille tyypillistä. Minussa se on näkynyt pelokkuutena. Mutta toisaalta, mikä on pelokkuutta, mikä sopeutumista? Mutta ehkä olen sopeutunut liiaksikin.

Nyt hän ei koe tarvetta miellyttämiseen. Kahden aikuisen suhteessa kumpikin tekee töitä tahoillaan ja vapaa-aika ollaan tiukasti yhdessä. Asuntoja on kaksi.

Annasta on ollut kiehtovaa tutustua teatterin maailmaan.
- Hätkähdän joka kerta, kun näen Svenkan lavalla, valkokankaalla tai tv-ruudussa. Että herranjumala tota jätkää, miten se ton tekee?

Se, että puoliso on häntä 15 vuotta vanhempi, ei ole olennainen kysymys.
- Ehkä mä olen vähän vanhempi kuin ikävuoteni näyttävät.

Mutta toisaalta. Välillä Anna tuntee olevansa ihan ”räkänokka” ja tytöttelee itseään.
- Välillä me nauretaan 16-vuotiaan tyttäreni kanssa niin, että pudotaan keittiön pöydän alle. Silloin tunnen, etten ole nuori enkä vanha.

Sivullisesta päähenkilöksi

Anna Kortelainen synnytti tyttärensä Ainun syyskuun ensimmäisenä päivänä, häikäisevän aurinkoisena päivänä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 1998. Äidiksi hän tunsi tulevansa vasta, kun hän pääsi viikon vanhan vauvan kanssa kotiin hervantalaiseen kerrostaloon.
- Ainu oli elinvoimainen vauva, joka halusi koko ajan maitoa. Olin aika romuna, koska Ainu syntyi keisarinleikkauksella. Silti tunsin, että selviän.

Anna Kortelainen, kuva: Paula Kukkonen, copyright: Otavamedia

Korkeasti koulutettu nainen joutui tilanteeseen, johon ei ollut koulutusta. Tarkan käsikirjoituksen sijaan elämään tuli hauskuutta ja hulluttelua.
- Olen ollut enemmän pelleäiti kuin oma äitini.

Anna on jakanut Ainun huoltajuuden tämän isän kanssa.
- Ei minulla ole tullut tunnetta, etten jaksa. Mutta toisaalta Ainulla ei ole ollut pahaa murrosikääkään. Hän on ennemminkin sellainen pohdiskelijamurrosikäinen.

Ja eipä aikaakaan, kun lapsi sinkoaa maailmalle, elämään omaa elämäänsä.
- Luulen, että laitan Ainun lempiruokaa, avokadopastaa todella usein, että saan houkuteltua hänet luokseni. Tulen olemaan ovela kettu.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 6/15.

Teksti: Essi Salonen
Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna Kortelainen: ”Olen nyt hilpeä nainen”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.