Kulttuuri

Nämä 25 kirjaa haluat lukea kesällä – toimitus paljastaa parhaat tänä vuonna lukemansa teokset

Kesälaitumet ja -lomat kutsuvat, vaan minkä kirjan nappaisit mukaan riippumattoon tai rantalaiturille? Kokosimme vinkkilistan, jolta löytyy lukemista moneen makuun.

Kirjat kuuluvat kesään! Mutta mihin kirjaan kannattaisi tarttua ensimmäisenä? Ihanaan lukuromaaniin, hyytävään dekkariin vai ajatuksia herättävään taideproosaan? Kotilieden toimitus on lukenut kevään mittaan vaikka mitä upeita kirjoja. Vinkkaamme nyt 25 menneen kevään suosikkia. Tältä listalta löydät varmasti kiinnostavaa kesälukemista!

Entä mikä on paras kirja, jonka sinä olet lukenut tänä keväänä? Kerro kommenteissa ja vinkkaa meille lisää hyvää luettavaa!

Lue myös: Rakastatko dekkareita? Toimitus vinkkaa 7 kirjaa, joista jokainen mysteerien ystävä löytää suosikkinsa

Maggie O’Farrell: Hamnet, suom. Arja Kantele (S&S)

Rakastin, oi miten rakastin, tätä kirjaa! Nautin joka sanasta, jonka luin, ja hellin tarinaa mielessäni vielä viikkoja lukemisen jälkeen. Maggie O’Farrellin kerronnasta olen lumoutunut aiemminkin, mutta tästä häikäistyin. Hieman yllättävää, kun aiheena on perhe 1580-luvun Englannissa. No, perhe nyt sattuu olemaan erään nuoren Shakespearen, vaikkei kirjailijaa nimellä kutsutakaan. Hänen poikaansa kyllä: Hamnet, nimi, joka toisessa kirjoitusasussaan on levinnyt teatteria rakastavaan maailmaan.

Tässä eletään nuoren parin rakkauden hehkua, lasten saamista, oman paikkansa löytämistä. Mutta idylliin lipuu laivojen mukana musta surma. Se  kylvää pelkoa, syystäkin. Ja niin käy, että perheen kaksoset sairastuvat tähän karmeaan kulkutautiin.

Ja tässä tulevat O’Farrellin huikeat kirjoittajan taidot käyttöön: miten herkästi, hienosti ja kertakaikkiaan sydäntäsärkevästi hän kuvaa äidin huolen ja hädän. Tämän nahkoihin meneminen oli niin syvää, että O’Farrellin täytyi odottaa, että hänen oma poikansa oli ohittanut tuon Hamnetin kohtalokkaan 11 vuoden iän ennen kuin hän pystyi tästä kirjoittamaan.  Se, että eletään toista aikaa on tässä toissijaista, lukija pääsee helposti näiden ihmisten maailmaan. Hieno, hieno kirja! Mia Kuntsi

Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin, suom. Aino Ahonen (Gummerus)

Ida on menestyvä arkkitehti, joka on jäädyttänyt munasolujaan, sillä ikä alkaa tulla vastaan lapsen saamisessa. Tämä uutinen hänen on tarkoitus kertoa mökillä lapsuudenperheelleen, mutta huomion viekin hänen pikkusiskonsa – taas kerran, kokee Ida. Seuraa pinkeitä tilanteita perheen ja etenkin siskosten sekä pikkusiskon puolison kesken.

Norjalainen Marie Aubert kuvaa ne herkullisesti: hauskasti mutta uh niin tunnistettavasti, ja tilanne eskaloituu kohti vääjäämätöntä katastrofia. Mirka Heinonen

Enni Vanhatapio: Tyttöystävä (Otava)

Kaiken pitäisi olla kunnossa. Nainen elää hyvän miehen kanssa. Miehen, joka haluaa hellitellä, ­jakaa arkea ja ottaa naisen osaksi perhettään. ­Mikä siis on ongelma? Se, ­ettei nainen tunne oloaan luonte­vaksi tyttöystävän roolissa. Odotukset ovat kuin kor­setti, johon naisen tulisi solahtaa, mutta jos hän tekee niin, onko hän oma itsensä?

Ahdistus tiivistyy näihin päähenkilön sanoihin:  ”Eikö sinusta ikinä tunnu siltä että tämä on kaikki jotenkin vähän ällöttävää, kysyin. Että täytät Tomin elämässä jotain naisenmuotoista kohtaa, hän on laittanut siihen itselleen lapun että tähän ­joku nainen, ja sitten sinä esität sitä?”

Minussa päähenkilö herättää sekä samastumista (kyllä, tunnistan) että kiukkua (senkin itse­keskeinen paskiainen). Ja myös surua, niin yksinäinen nainen on. Ulkopuolisuutta lisää sekin, että hän asuu ulkomailla, luultavasti Lontoossa, missä myös kirjailija itse elää. Ehkä eniten kotonaan nainen on työssään syrjäytyneiden parissa.

Mutta – ja tämä on tärkeää – kaiken tämän ­ohella Tyttöystävä on myös todella hauska teos. Musta huumori on eleettömän tyylikästä, kuten kirja kauttaaltaan. Mirka Heinonen

Lucinda Riley: Oliivipuu, suom. Tuukka Pekkanen (Bazar)

Kirja vie lukijan aurinkoiselle Kyprokselle. Sinne Helena perheineen saapuu perittyään kummisedältään lapsuudesta tutun huvilan. Päivät täyttyvät vieraista, suhdekiemuroista ja yllättävistä kohtaamisista. Tarinaa kertoo Helenan poika, 13-­vuotias Alex, jolla on omat syynsä kaivella menneitä.

Sopivasti romantiikkaa ja arvoituksia sisältävä kirja viihdyttää mukavasti. Kirja on Lucinda Rileyn vuonna 2016 julkaisema ­yksittäisteos, joka on nyt käännetty suomeksi. Tarja Tegelberg

Maria Mustranta: Äidin tehtävä (WSOY)

Laura on yksinhuoltajaäiti, joka joutuu selvittelemään haastavan lap­sensa selkkauksia muiden kanssa.

Vaaran tunne syntyy heti alussa, kun Laura listaa asioita, joita on oppinut äitiydestä: Lapsi saa vanhem­masta esiin pahimman. Mihin ­ikinä lapsi päätyykään, hän vetää sinne vanhempansa. Hän oppii myös, että äidin tärkein tehtävä on suojella lasta, vaikka se tarkoit­taisi tappamista. Kun ­lapsi vihdoin saa ystävän, Laura helpottuu. Ei pitäisi.

Maria Mustranta on rakentanut hallitun trillerin ja kertoo sen imevästi. Sanna Puhto

Eeva Louko: Onnellisten saari (Otava)

Kirjan paras puoli on sen paikalliskuvaus, joka on Helsingin Lauttasaaressa kulkeneelle herkullisen yksityiskohtaista: juuri tällä rannalla, tuolla kadulla, siellä saunalla kauheita tapahtui. Tämän luettuaan niitä katsoo uusin silmin.

Melko hyvää on myös juoni, riittävän koukeroista ja lukijaa monta kertaa hämäävää. Hirmuista jännitystä ihmissuhteisiin aina takkuava tarina ei nosta, mutta kiinnostusta kyllä. Se, mikä ei niin hurmannut oli tapa selittää asiat kovin juurtajaksaen. Kyllä ­dekkarinlukija oivaltaa vähemmälläkin. Mia Kuntsi

Rachel Cusk: Toinen paikka, suom Kaisa Kattelus (S&S)

Ohhoh, tämäpä yllätys, oli reaktioni, kun olin lukenut kymmenkunta sivua brittiläisen Rachel Cuskin uudesta romaanista. Olin odottanut samaa tyyliä kuin ylistetyssä  Ääriviivat-trilogiassa. Siinä nainen tarkkailee muita kuin utuisen kalvon takaa, kuuntelee heidän juttujaan eikä kerro itsestään juuri mitään, hyvä jos nimensä.

Tämä uusin teos taas: Päähenkilö, aikoinaan vaikeasta liitosta tyttärensä kanssa paennut nainen asuu vaiteliaan ja vakaan puolisonsa kanssa marskimaalla meren rannalla. Hän pitää jonkinlaista taiteilijaresidenssiä ja kutsuu sinne jumaloimansa  kuvataiteilijan, vanhemman miehen.

Nainen odottaa vierailulta paljon – en ole varma mitä, ehkä vastauksia siihen, kuka hän itse pohjimmiltaan on­. Mutta mies on karkean välinpitämätön ja tuo mukanaan nuoren naisystävän. Kun kylään tulevat samaan aikaan myös naisen tytär ja tämän erikoinen poikaystävä, farssi on valmis.

Lisäkerroksen tarinaan tuo se, että kirja on Cuskin versio 1930-luvulla ilmestyneestä Mabel Dodge Luhanin teoksesta, jossa aikansa mesenaatti kertoo kirjailija D. H Lawrencen vierailusta hänen luonaan. Mirka Heinonen

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas, suom. Leena Ojalatva (Karisto)

Lapsena rakastin Viisikoita, mutta teini-ikässä dekkarit eivät enää kiinnostaneet. Jos kuitenkin olisin yläkoulussa saanut käsiini Kiltin tytön murhaoppaan, olisin varmaan hyppinyt seinille innostuksesta.

Pipin kotikaupunkia on viisi vuotta aiemmin ravistellut tragedia. Lukiolaistyttö Andie on kadonnut, ja poliisi on varma, että Andien poikaystävä Sal Singh on murhannut hänet. Pian myös Sal löydetään kuolleena, ja kuolinsyyksi epäillään itsemurhaa. Tapaus jää ratkaisematta, vaikka kaupungin asukkaat ovatkin yksimielisesti päättäneet hyväksyä teorian Salin syyllisyydestä.

Osana kouluprojektiaan Pip päättää selvittää, mitä todella tapahtui Andielle ja Salille. Lukija pääsee seuraamaan Pipin taustahaastatteluja ja todisteiden keruuta. Romaani etenee kuin true crime -podcastin jakso, ja lukija saa koettaa itsekin yhdistellä vihjeitä lukiessaan. Mysteeri pitää otteessaan loppuun asti aikuisenkin lukijan! Ulla Lehtinen

Emma Stonex: Majakanvartijat, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi (Otava)

Käsissä on tositapahtumista inspiraation saanut mysteeri: minne katosivat kolme majakanvartijaa vuonna 1972? Majakan ovi oli lukittu sisältäpäin, mutta miehistä ei ollut tietoakaan. 20 vuotta myöhemmin kirjailija penkoo tapahtumia ja kuulee tarinoita, jotka tarjoavat syitä ja selityksiä.

Tutustumme miehiin, heidän haaveisiinsa, salaisuuksiinsa – ja kotona odottaviin vaimoihin. Sekä Maidenin majakkaan, joka on kuvattu niin elävästi, että voi miltei maistaa pärskeet sen iholla. Hieno kirja! Mia Kuntsi

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni? suom. Lotta Toivanen (Tammi)

Luin Édouard Louisin ensimmäisen romaanin sen ilmestyttyä, ja vaikutuin. Tässäkään en pettynyt.

Nyt hän kertoo isästään, joka ei voinut ymmärtää poikaansa, eikä hyväksyä tämän herkkyyttä. Isän maailmassa oli tärkeää olla miehekäs, ja miehekkäin oli se, joka lopetti koulun ja meni töihin. Mutta mitä sitten, kun työ rikkoo tekijän ja jättää kipujen ja hiipuvien avustusten armoille?

Louis näkee terävästi luokan ja aseman vaikutuksen yksilöön – ja lopulta löytää myös jotain herkkää haurastuvasta isästään. Mia Kuntsi

Nita Prose: Huonesiivooja, suom. Katariina Kallio (Bazar)

Hyväuskoinen, varmaankin autismin kirjolla oleva hotellisiivooja Molly rakastaa työtään. Jälki on jämptiä ja etiketti hallussa. Mutta hotellissa on meneillään epämääräisiä bisneksiä, ja Mollya on helppo höynäyttää. Ja kas, kilttiä siivoojaa epäillään murhasta.

Hyvän mielen dekkarin kirjoittaja Nita Prose on työskennellyt pitkään kustantamon johdossa. Hän osaa vedellä lukijaa oikeista naruista – tai jonkun mielestä laskelmoida. Mutta niin vain minäkin hotkaisin kirjan viihdykkeeksi kahdella istumalla. Mirka Heinonen

Tanja Railo: Muovilusikkalapset (Basam Books)

Kirsin arki koostuu työstä, pilkuntarkoista rutiineista ja yksityisyyden neuroottisesta varjelemisesta. Syyt siihen avautuvat pikkuhiljaa, kun pikkuveli löytää henkilöllisyyttään muuttaneen sisarensa monien vuosien jälkeen.

Tanja Railon ­sujuva esikoisromaani seuraa  yhden yhä piinaavammaksi käyvän viikon ajan yhteiskunnallisen luokkaretken tehnyttä alkoholistiperheen tytärtä, jota lasinen lapsuus ja katkeruus äidin valinnoista eivät ole jättäneet rauhaan. Pimeimmällä hetkellä elämään astuu uusi elementti: toivo. Iina Alanko

Riikka Ala-Harja: Tämä ei ole TV-sarja (Otava)

Hulvattoman romaanin sivuilla seikkailevat kirjailija Alaharja ja kuusi näyttelijää, jotka on nimetty kaik­kien tuntemien näyttelijöiden mukaan. Kun romaanihenkilö Knihtilä puhuu, mieleen nousee väistämättä tuttu henkilö. Näin romaanista muodostuu lukijalle toden ja keksityn sokkelo, joka saa pään pyörälle.

Autofiktiolle silmää iskevä teos kysyy pohjimmiltaan: onko totuudella fiktiossa mitään väliä? Samalla käsitellään kauniisti ystävyyttä, kateutta ja julkisuutta. Äänikirjassa Armi Toivasen luenta viimeistelee komedian, jonka ahmii yhdeltä istumalta. Ulla Lehtinen

Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja, suom. Anna Louhivuori (Otava)

Rooma, 1950-luku. Nelikymppinen Valeria ostaa hetken mielijohteesta itselleen vihkon, päiväkirjaksi. Hän kirjoittaa öisin, salaa perheeltään, ja pelkää kuollakseen, että joku lukee tekstit. Sillä hänen asiansa ei ole ajatella, kuten naisen poikakin pilkallisesti toteaa. Onhan hän äiti – niin myös puoliso häntä kutsuu – ja äidin tehtävä on keskittyä käytännön asioihin ja perheen palvelemiseen.

Kirjoittamisen myötä Valeria alkaa huomata, ­että hänellä on omiakin tarpeita. Mutta hänen sukupolvensa naiselle tilaa ei ole tarjolla, ei konkreettista eikä henkistä. Samaan aikaan perheen tytär alkaa itsenäistyä. Hän opiskelee, saa työpaikan ja rakastajan. Vaikka Valeria itsekin kaipaa vapaampaa elämää, hän ei pysty sallimaan sitä tyttärelleen, ei, vaikka samaan aikaan hän paheksuu poikaansa,­ ­joka nai vaisuna alistuvan naisen.

Sukupolvien erkaantumisen lisäksi  romaani piirtää kuvan 1950-luvun Italiasta, jossa sotien aiheut­tama puute tuntuu yhä. Alkujaan romaani ilmestyi suomeksi vuonna 1956. Kirjoittaja kuului italialaisen feministisen liikkeen pioneereihin. Mirka Heinonen

Åsa Larsson: Isien pahat teot, suom. Kirsi Kokkonen (Otava)

Syyttäjä Rebecka Martinsson joutuu silmätysten risaisen lapsuutensa ja kansainvälisen rikollisuuden kanssa sarjan lopettavassa kuudennessa osassa. Ensin Kiirunassa löytyy pakastimesta vuosia kadoksissa ollut ruumis. Sitten poliisi saa selvitettäväkseen kahden prostituoidun murhat.

Raakojen rikosten ohella Martinsson selvittää suhdettaan esimieheensä sekä entiseen rakastettuunsa. Tällä kertaa äänessä on koko joukko muitakin kiirunalaisia. Ja Suomi mainitaan usein! Riikka Lehtovaara

Maaret Kallio & Kati Vuorento: Välillä olet varpuseni (WSOY)

Jos lähipiirissäsi on vauva tai taapero, tämä Maaret Kallion kirjoittama lorukirja kannattaa ottaa osaksi yhteisiä lukuhetkiä. Eläinmetaforien kautta käsitellään pienen lapsen tunteita: välillä lapsi on pötköttelevä laiskiainen, välillä puuhakas muurahainen, välillä karjuva leijona. Jokainen runo päättyy kauniiseen muistutukseen siitä, että tunteet saavat tulla ja mennä, ja silti lapsi on aina aikuiselle yhtä rakas.

Kirjan kerrotaan olevan runokirja erityisesti vauvan ja vanhemman vuorovaikutushetkiin, mutta aivan hyvin voisin kuvitella lukevani tätä kummitätinä taaperoikäiselle kummipojalleni. Kati Vuorennon herkät eläinkuvitukset viimeistelevät kokonaisuuden kauniisti. Ulla Lehtinen

Eeva Åkerblad: Huolenpitoja (S&S)

”Valmistaudun rentoutumaan aivan lähiaikoina, valmistaudun hellittämään aivan näinä päivinä”, pohtii Eeva Åkerbladin esikoisteoksen päähenkilö. En tiedä, olenko hetkeen lukenut mitään samaistuttavampaa. Itsensä hoivaaminen on harmillisen usein toissijaista, kun arkiset askareet kaipaavat hoitamista.

Proosaa ja runoa yhdistelevän teoksen lukeminen on kuitenkin lepohetki itsessään. Lukiessani haaveilen matkasta teoksen miljööseen, maagiseen vuoristokylpylään, jossa saa rentoutua moreenimarenkialtaassa ja karhumuorin altaassa. Ulla Lehtinen

Eveliina Talvitie: Kunniaton mutta vapaa – Erään afgaaninaisen tarina (Like)

Aika nopeasti käy selväksi, miksi afgaaninainen Azadeh ei esiinny kirjassa oikealla nimellään. Ilman anonymiteetin suojaa emme kuulisi näin suoraa puhetta tytön alistetusta asemasta perheessä tai naiseksi varttuneen tytön ahdistelusta saati siitä, miten miehet kuvittelevat omistavansa naiset.

Erityisen kiinnostavaa on se, että Azadehin äiti omaksuu vanhoilliset ajatukset ja peittävän pukeutumisen vasta Suomessa, kun perhe joutuu erittäin vanhoillisen afgaaniyhteisön vaikutuspiiriin. Sanna Puhto

Pekka Juntti: Villikoira (Otava)

Pekka Juntin nimi on tuttu pohjoisen sanomalehtiä ja Ylen kolumneja lukeneille. Hän oli yksi vuonna 2019 Tieto-Finlandian voittaneen Metsä meidän jälkeemme -kirjan tekijöistä ja työskennellyt pitkään toimittajana.

Nyt Juntti on julkaissut ensimmäisen romaaninsa, ja hyvä kun on, sillä hänen kielensä on kaunista kuin aamusumu suon yllä.

Kirja kertoo Samuelista, joka odottaa erämaakämpällä jotain uhkaavaa saapuvaksi. Seuranaan hänellä on Viti, pieni karvainen villieläin ja muistot, lähtö henkisesti ahdistavasta kodista ja sen jälkeen myös työstä huskytarhalla.

Juoni perustuu siihen, että Samuel jahtaa vimmaisesti kahta kairalle karannutta arvokasta koiraa.

Toinen päähenkilöistä, Aila, elää elämäänsä jatkosodan jälkeisinä vuosina. Hänen maailmassaan Pohjois-Suomen luontoa ei ole vielä valjastettu jauhamaan energiaa ihmiselle. Lopussa paljastuu, miten näiden kahden tarinat linkittyvät toisiinsa.

Varsinainen päähenkilö tarinassa on kuitenkin Juntin kotiseudun, Tornionlaakson luonto, jota ihmisen käsi on kipeästi kouraissut. Riikka Lehtovaara

Iida Rauma: Hävitys (Siltala)

Huh! Hävitys on hurjaa, vimmaista luettavaa. Mitä muutakaan voisi olla nuoren aikuisen muistelo siitä, miten häntä rääkättiin koulussa, häväistiin ja satutettiin. Kauheinta ei edes ole lasten viiltävä julmuus vaan kaikkien aikuisten sinnikäs sokeus tapahtu­mien edessä: ei nähdä, ei tunnusteta, eikä siten myöskään auteta. Toisesta kauhut kokeneestakaan ei ole apua, häpeä ei jakamalla häviä.

Rinnalla kulkee kertomus siitä, kuinka historiallista Turkua on tuhottu. Joku kun aina edistää omaa menestystään muita ja muuta tuhoamalla. Mia Kuntsi

Vivian Gornick: Erikoisen naisen kaupunki, suom. Arto Schroderus (Gummerus)

Ohut kirja, joka sisältää kymmeniä tarinoita ystävyydestä. Kuulostaako herttaiselta? Ei ole, kun kertojana on  86-vuotias feministi, yhtä aikaa itseironinen ja itsetietoinen. ­

Vivian Gornickin rinnalla pisimpään on kulkenut Leonard. Ystävyys sisältää sekä lojaalisuutta, ärtymystä, lähentymistä että loitontumista. Gornick kirjoittaa tunteista tunteilematta ja tavoittaa asioita, joita on vaikea ilmaista. Samalla kirja on karhea rakkaussonetti New Yorkin asukkaille kerjäläisistä kulttuurihahmoihin. Mirka Heinonen

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani, suom. Taina Helkamo (Gummerus)

Tässä on todellinen lukuromaani: 576 sivua ajoissa, paikoissa ja ajatuksissa matkaamista. Oppaana on mainio Alma, kuvitteellinen, 1800-luvulla elänyt kasvitieteilijä, jolla toki on aitoja esikuvia.

Alman intohimo kohdistuu harvan huomaamaan ja hitaasti muuttuvaan minimaailmaan, sammaliin. Toki Alma tykästyy miehiinkin, mutta heidän vuokseen hän ei älyään himmennä. Lukija ei voi olla kannustamatta Almaa, kun tämä kääntää mikroskoopin itseensä: tällainen olen, tätä tahdon. Mia Kuntsi

Lue myös: Taatusti hyvää lomalukemista! Kokosimme 12 loistavaa kirjavinkkiä kesään

Soili Pohjalainen: Ihon alla (Atena)

Teini-ikäisen Ainon hätä valuu punaisina noroina käsivarren viilloista. Yhä uudestaan hän satuttaa itseään, kun ei muuta voi. Äitikään ei mitään voi, muuta kuin yrittää: rakastaa ehdoitta, suojella ja varjella, niin kuin teki jo silloin kuin tytär oli ihan pieni. Ja silti, miten hätä syökään häntä, nakertaa kärsivällisyyttä, jäystää parisuhdetta ja työtehoa.

Soili Pohjalainen kirjoittaa omiin kokemuksiin perustuvan varmuudella tekstiä, josta imelyys on kaukana mutta tuska lähellä. Jokainen lapsensa verisiä lakanoita vaihtanut kiittää aiheen nostamisesta, samoin he, joilla aihe vasta näin tulee tutuksi. Mia Kuntsi

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä (Gummerus)

Romanttinen tarina vie 1900-luvun alun Turkuun. Se on jatkoa kirjalle Puuvillatehtaan varjossa. Nyt tehdasta hallinnoi seuraava sukupolvi, ja Jennyn adoptiolapset ovat varttuneet. Martalla riittää ihailijoita, mutta onko se oikea rikas tehtaanjohtaja vai työläistaustainen lapsuudenystävä?

Alusta asti on selvää kumpi voittaa, mutta se ei haittaa. Romanssi etenee asiaankuuluvasti vitkastellen ja viihdyttää. Työväenaatteen nousun kuvaus tuo tarinaan yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Tarja Tegelberg

Meg Mason: Murhe ja autuus, suom. Maria ­Lyytinen (Otava)

Tässä kirjassa hienointa on, miten se osoittaa, ettei nykyhetkeä voi ymmärtää, jos ei ymmärrä mennyttä. Alussa lukijalle esitellään nelikymppinen Martha. Aviomies on juuri lähtenyt, ja Marthaa piinaavat kummat mielenterveysoireet. Marthan sykkyräistä elämää aletaan keriä lukijalle auki lapsuudesta lähtien.

Vuosien vieriessä Marthaan ja hänen läheisiinsä alkaa suhtautua kuin omiin sukulaisiinsa, jotka joskus raastavat hermoja mutta suurimman osan ajasta ovat kertakaikkisen rakastettavia.

Murhe ja autuus on kertakaikkisen hienoa luettavaa. Romaani jää mietityttämään pitkäksi aikaa. Ulla Lehtinen