Ihmiset

Anna Rotkirch: "Olen kiitollinen, että saimme vielä yhden lapsen"

Kotilieden uusi kolumnisti Anna Rotkirch tietää työnsä ansiosta paljon perheiden ja isovanhempien suhteista. Omassa elämässään hän tuntee kaihoa, sillä vaihdevuosien myötä edessä on uusi elämänvaihe.

Omakotitalon seinustaan nojaa kaksi polkupyörää, vaikka räntä on jäätynyt tien pintaan muhkuroiksi. Väestöliiton tutkimusjohtaja Anna Rotkirch, 51, moikkaa miestään, sosiaalipolitiikan emeritusprofessoria J.P. Roosia, 72, ja kertoo, että hän itse ajaa pyörällä vain hyvällä ilmalla.

”Mieheni sen sijaan pyöräilee nastoilla läpi vuoden. Hänelle se on asennekysymys.”

Sisällä vanhassa omakotitalossa kirjahyllyt kantavat vieri vieressä tietokirjoja ja romaaneja: venäläistä kirjallisuutta, Knåusgardit ruotsiksi, Saarikoskea, Hannah Arendtia ja tietokirjoja, esimerkiksi Matka muinaiseen Suomeen ja Mitä on historia.

Televisiota ei näy missään. Anna ja J.P. luopuivat siitä saadessaan esikoisensa Arielin vuonna 1996. Annaa naurattaa:

”Kun televisiolupatarkastajat tulivat käymään, poikani harmitteli, että sitä ei ole, ja ryhtyi anelemaan, että teidän täytyy suostutella vanhempani hankkimaan televisio.”

Laite ei päässyt hallitsemaan kahden vanhimman lapsen elämää. 22-vuotias Ariel on jo muuttanut pois kotoa, 18-vuotias Stella opiskelee Lontoossa. Kuopus Sylvia, 12, asuu vielä kotona. Hänen kohdallaan Anna on uusien haasteiden edessä: digilaitteiden ruutujen.

Lasten kasvaminen ja itsenäistyminen ei ole perhetutkijallekaan helppo asia. Nyt viisikymppisenä Anna Rotkirch on huomannut itsessään yllättäviä muutoksia.

Lapsena elämä kuljetti Moskovaan

Anna kasvoi kolmen sisaruksensa kanssa suomenruotsalaisessa perheessä. Isä oli ulkoministeriön juristi Holger Rotkirch ja äiti toimittaja-kääntäjä Kristina Rotkirch.

Perheessä arvostettiin lukemista. Jos Anna esimerkiksi peilaili itseään liian kauan, äiti muistutti, että aikaa voisi käyttää mieluummin lukemiseen.

”Äitini on aidosti sitä mieltä, että jos istuu toimettomana eikä lue kirjaa, jotain on vinksallaan. Minusta taas on välillä ihan hyvä vain olla.”

Kun Anna oli 11-vuotias, perhe asui vuoden Moskovassa. Anna kävi tavallista neuvostokoulua ja oppi puhumaan kieltä. Myöhemmin hän profiloitui Venäjän-tutkijaksi.

Myös Annan väitöskirja käsitteli Venäjää, perheitä ja seksuaalisuutta 1900-luvun lopulla.

Parasta on oma perhe

Puolisonsa Anna oli tavannut opiskellessaan sosiaalitieteitä Helsingin yliopistossa. Anna muistaa hyvin tuokion Helsingin Kauppatorilla pian sen jälkeen, kun hän oli vastikään rakastunut J.P:hen.

Lokit kirkuivat, ja mukulakivet tuntuivat kengän läpi jalkapohjissa. Anna käyskenteli torilla, söi jäätelöä ja nautti ilmassa leijuvista tuoksuista. Olo oli levollinen, mihinkään ei ollut kiire.

”Minulle tuli voimakas tunne, että nyt elämäni asetelma on kunnossa.”

Kun Anna Rotkirch oli raskaana, hän iloitsi ajatuksesta, että nyt elämä rauhoittuu. Asioista tulisi selkeitä, kun kaikki kiertyisi äitiyden ympärille. Anna koki itsensä vahvaksi ja kykeneväksi tekemään jatkossa harkittuja valintoja.

Esikoinen syntyi, kun Anna oli 29-vuotias.

”Ajattelin, että nyt minulla on vakiintunut parisuhde ja lapsi. Se oli yllättävän ihanaa!”

Levollisuus tuli Annalle yllätyksenä, sillä siihen aikaan feministit korostivat pikemmin, että ydinperhe on paha asia ja perhe-elämä väistämättä naisia alistavaa. Rutiineita, kotitöitä ja samanlaisissa tuulipuvuissa hiihtämistä.

Hieman samoin miettivät nykyiset nuoret aikuiset. Väestöliiton vastikään julkaiseman perhebarometrin mukaan moni lykkää lapsen hankintaa.

”Odotukset ja mielikuvat lapsiperhearjesta ovat hyvin ankeita. Ajatellaan, että suuren vastuun myötä kaikki vapaus häviää ja oma kehitys loppuu, vaikka näin ei tietenkään ole.”

Anna ei ole katunut valintojaan. Hän päinvastoin tuntee suurta haikeutta, kun lapset nyt ovat kasvaneet ja itsenäistyvät.

Kuopus tuo iloa

Onneksi iltaisin kuopus Sylvia tuo vielä kotiin elämää. Muuten Anna ja J.P. vain lukisivat kirjojaan tai olisivat tietokoneella.

”Olemme niin kiitollisia, että saimme kolmannen lapsen.”

Anna toivoisi, että saisi vielä pitää lapset hetken lähellään. Stella vietti joulun kotona ennen kuin palasi taas opintojensa pariin.

Moni nuori ajattelee, että viisikymppiset vanhemmat eivät enää halua asua lastensa kanssa. Tämä selvisi perhebarometrista.

”Parikymppisten näkemys oli, että pitää niitä lapsia saada, mutta sitten ne hoidetaan mahdollisimman nopeasti alta pois. Ja kun vanhemmat ovat viisikymppisiä, he iloitsevat, kun lapset muuttavat pois.”

Annan omalla kohdalla oletus on täysin väärä. Hän kokee, että lapset ovat tuoneet onnea ja piristystä hänen elämäänsä ja tuovat sitä edelleen. Kun Sylvia esittelee uutta rutisteltavaa limapalloaan tai tuo ystäviään kylään, koti täyttyy hyvästä energiasta.

”Ihanaa, että meillä on tämä pieni lapsi. Muuten täällä olisi ihan tylsää.”

Tytär pelaa lentopalloa ja viettää jo paljon vapaa-aikaansa ystäviensä kanssa. Äidille hän saattaa näyttää löytämiään YouTube-videoita tai uusia musiikkikappaleita.

”Yritän pysyä ajan tasalla hiteistä. Yhteinen suosikkimme on Beyoncé.”

Anna ei halua olla ylihuolehtiva äiti. Hän on kannustanut lapsiaan esimerkiksi liikkumaan itsenäisesti, ja Sylvia kulkee treeneihin toiselle puolelle kaupunkia itse bussilla.

”Ja kun teinit aikoinaan sanoivat tulevansa myöhään kotiin, luotin heihin ja menin itse jo kymmeneltä nukkumaan.”

Anna Rotkirch uuden kynnyksellä

Kun esikoinen muutti pois kotoa, Anna tunsi haikeutta. Mielessä pyörivät tehdyt valinnat: Miksi en ole ollut parempi äiti? Miksi en ollut enemmän läsnä?

”Haikeus johtuu menetetyistä mahdollisuuksista. Emme enää tule elämään arkea yhdessä.”

Onneksi oli samaa elämänvaihetta elänyt ystävä. Tämä rauhoitteli, että suhde lapseen säilyy, se vain muuttaa muotoaan. Pitää löytää uusia tapoja olla yhdessä.

Anna on pitänyt lasten seurasta, jokaisena ikäkautena.

”On ollut upeaa nähdä, miten he kasvavat ja kiinnostuvat asioista.”

Myös aikuisten lasten asiat kiinnostaisivat. Anna Rotkirch ymmärtää, että lapsi ei ole enää velvollinen raportoimaan menemisiään. Silti hän huomaa ärsyyntyvänsä, jos lapsi ei esimerkiksi heti vastaa tekstiviestiin.

”Olen toki kiitollinen, että lapsi aikuistuu ja osaa pärjätä itsenäisesti.”

Vaihdevuodet tuntuvat

Annan kylpyhuoneen kaapissa on purnukoita, joiden kyljessä lukee anti-aging. Anti-sitä ja anti-tätä. Nuoruuden ihannointi ja sen pakonomainen tavoittelu ihmetyttävät Annaa. Hän miettii, miksi tuotteiden nimissä ei voi lukea beautiful aging tai mature aging. Eli kaunis tai kypsä ikääntyminen.

”Vanheneminen on etuoikeus. Sen vaihtoehtohan on kuolema.”

Vanheneminen ei ole silti mutkaton asia. Kun keho muuttuu, myös mieli joutuu uusien kysymysten eteen.

”Tunnen nyt eri lailla ikääntymisen kehossani ja mielessäni. Olen miettinyt tekemiäni valintoja ja kuolemaakin.”

Pohdinnat ovat muuttaneet Annaa ihmisenä. Muutokset hormoneissa ja kehossa vaikuttavat koko olemisen tapaan. Mielialat vaihtelevat.

”Ensin rakastan kaikkea ja kaikki on täydellistä, ja sitten taas tuntuu, että lasten ja puolison lisäksi missään ei ole mitään järkeä.”

Annasta vaihdevuosista pitäisi puhua yhtä lailla kuin teinien murrosiästä. Vaihdevuodet muuttavat naisen itseymmärrystä. Kyse ei ole vain hormonihoidosta vaan syvällisemmästä tasosta. Millaista on olla vanheneva nainen? Mitä hyvää ja huonoa naisen kolmanteen ikään liittyy?

Leikkiväksi mummiksi

Anna Rotkirch haluaisi vielä joskus olla isoäiti.

”Olen sanonut lapsilleni, että muistakaa sitten, että minä hoidan kyllä teidän lapsianne, jos saatte niitä.”

Anna on tutkinut suuria ikäluokkia eli noin 70-vuotiaita ja heidän aikuisia lapsiaan. Tutkimuksista on selvinnyt, että nykyiset isovanhemmat ovat pidempään terveitä kuin edeltäjänsä ja viettävät aktiivista elämää.

Anna tietää, että hyvä suhde isovanhempiin eli yhdessä vietetty aika vaikuttaa lapsen kehitykseen ja kasvuun. Se kannattelee elämässä ja lisää voimavaroja selviytyä kriiseistä myöhemmin elämässä.

Tällä hetkellä Anna on täti sisarustensa kahdeksalle lapselle. Hän nauttii siitä ja viettäisi mieluusti enemmän aikaa näiden kanssa.

Lasten kanssa Anna puuhailee juttuja, jotka kiinnostavat heitä.

”Yhden kanssa juttelemme tieteellisistä asioista, toinen pitää laulamisesta, kolmas prinsessaleikeistä.”

Annan puolison J.P: n äiti menehtyi samoihin aikoihin kun Annan kuopus syntyi, mutta Annan omat vanhemmat ovat olleet mukana lapsenlastensa elämässä.

Hänen isänsä oli 1960-luvulla tasa-arvoaktivisti ja jakoi kotityöt vaimonsa kanssa.

”Nykyisin isäni toteuttama malli on normaalia, mutta aikanaan hän oli radikaali.”

Ikäero ei enää ihmetytä

Ikäero ei ole ollut Annalle ja J.P:lle ongelma. Kun he perustivat perheen, Anna oli 30-vuotias, J.P. 50. Se nostatti kulmakarvoja.

Aikoinaan Annaa ilahdutti ikäeroon liittyvä epäsovinnaisuus. Nyt kun molemmat puolisot ovat vanhentuneet, ikäero ei hämmästytä samalla lailla.

Sitä paitsi J.P. on hyvässä kunnossa. Anna ja J.P. eivät kotona väittele tieteellisistä asioista, sen sijaan he urheilevat. Molemmat ovat aikoinaan juosseet maratoneja. Nykyisin pariskunta on tuttu näky läheisessä kuntokeskuksessa. Anna käy jumpissa ja harrastaa myös aikuisbalettia ja fustraa.

Iltaisin olohuonetta ei valaise television ruutu, mutta tietokoneen näyttö kyllä usein. Jos töitä ei ole liikaa, Anna kuuntelee kuunnelmia ja seuraa Netflixin kuningatar Elizabethista kertovaa Crown-sarjaa. Jos mieli kaipaa kohotusta, hän nappaa kirjahyllystään takuulääkkeen: venäläistä runoutta.

”Vapaus on unohtaa tyrannin nimi”, Anna siteeraa Joseph Brotskya.

Hän yrittää muistaa lauseen, jos mieleen tulee liiaksi Yhdysvaltain nykyinen presidentti.

Anna suhtautuu tutkimiseen intohimolla. Vaikka elämäntilanteet tulevat muuttumaan, hän löytää varmasti elämäänsä merkitystä uusista mielenkiintoisista aiheista. Nyt kutkuttaisi tutkia älypuhelimia, sillä ne vaikuttavat arvoihin, sosiaalisiin verkostoihin ja kanssakäymiseen.

”Ruudun takana vietetty aika on aina pois jostakin muusta.”

Annasta on tärkeää pohtia, miten aikaansa käyttää. Silloin ei ehkä jälkeenpäin tarvitse surra menetettyjä mahdollisuuksia.

Juttu on julkaistu alun perin Kotiliedessä 1/2018.