Ihmiset

Atso, 31, on yksi tuhansista nuorista, joka ei saa työpaikkaa koulutuksesta huolimatta – ”Pyörätuoli ei ole ongelma, vaan muiden asenteet”

Atso Ahosella, 31, on lihastauti, jota sairastaa vain noin kymmenen muuta ihmistä Suomessa. Pyörätuolilla kulkeminen ei ollut ongelma koulussa tai opinnoissa, mutta työpaikan saaminen on ollut liki mahdotonta.

Pienenä Atso Ahonen haaveili jääkiekkoilijan urasta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt aloittaa harrastusta ennen kuin hänellä huomattiin kahdeksanvuotiaana kummallisia oireita. Hän ei juossut yhtä sutjakkaasti kuin muut ikäisensä, ja hän kaatuili helposti.

Lukuisten tutkimusten jälkeen Atso sai kymmenvuotiaana diagnoosin. Hänellä oli harvinainen geenivirheestä johtuva lihassairaus nimeltä LGMD2D. Sairaudessa lihasvoimat heikkenevät ja liikeradat vähenevät hiljalleen ajan kuluessa.

Pyörätuolin saaminen oli ammattiurheilijan urasta haaveilevalle Atsolle kova paikka. Koulunkäyntiin se ei kuitenkaan vaikuttanut.

”Minua ei ole koskaan kiusattu, mikä on tosi kiva homma. Ehkä se auttoi, että diagnoosin saamisen jälkeen äitini tuli kertomaan koululuokalleni, mistä sairaudessa on kyse. Siitä tuli kaikille ihan luonnollinen asia, josta puhuttiin avoimesti”, Atso kertoo.

Atso kävi koulut menestyksekkäästi ja valmistui lukiosta ylioppilaaksi. Lukion jälkeen hän aloitti liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulussa. Tulevaisuus näytti valoisalta. Sitten tuli aika hakea töitä.

Lue myös: Millaista on kasvaa kehitysvammaisen sisaruksena? Silja, 25, on päättänyt, että ei jätä koskaan veljeään yksin

Atso Ahonen
Atson sairaus rajoittaa häntä ainoastaan fyysisesti. Hän ei pysty nostamaan käsiään tai jalkojaan. Hänellä on apunaan henkilökohtainen avustaja ympäri vuorokauden. © Anni Reenpää

Atso ei saanut kutsua edes harjoittelun työhaastatteluun

Osana liiketalouden opintojaan Atson piti suorittaa pari työharjoittelua alan työpaikoissa. Lukuisista hakemuksista huolimatta Atso ei saanut kutsua edes harjoittelun työhaastatteluun.

”Lopulta pääsin puhelinasiakaspalvelijaksi. Se oli ihan hyvä työpaikka ja työyhteisö oli mukava, mutta en saanut sieltä kauheasti markkinointialan työkokemusta. Koin, että se ei ole työ, jota haluan tehdä pitkään.”

Tradenomiksi valmistumisen jälkeen työn saaminen ei helpottunut. Atso etsi töitä kahden vuoden ajan tuloksetta.

Atso epäilee työttömyyden johtuneen siitä, että hän kertoi avoimesti työhakemuksissaan käyttävänsä pyörätuolia. Joskus hän vain listasi harrastuksekseen sähköpyörätuolisalibandyn.

”Luulen, että ihmisillä on ennakkoasenteita. He ajattelevat, ettei työtehtävät varmaankaan onnistuisi minulta. Sekin ehkä mietityttää, miten työtiloista saa esteettömät. He pääsevät helpommalla, kun palkkaavat jonkun muun.”

Kerran Atso soitti erään työpaikkailmoituksen yhteyshenkilölle kysyäkseen lisäkysymyksiä. Atso kysyi, pääseekö työpaikalle pyörätuolilla. Empivä yhteyshenkilö ei ollut asiasta varma, ja lupasi selvitellä asiaa. Sen jälkeen yrityksestä ei kuulunut mitään.

”Tuntuu, että koko hakuprosessi hyytyi siihen”, Atso sanoo.

Moni vammainen jää ilman työpaikkaa

Suomessa on noin 70 000 Atson kaltaista, täysin työkykyistä vammaista henkilöä. Vain 60 prosentilla heistä on työpaikka, kertoo Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlasin raportti vuodelta 2017.

Työllistyminenkään ei tee autuaaksi. Työpaikoilla vammaiset kokevat muita useammin syrjivää kohtelua. Työelämän muotoilutoimisto Workday Designersin ja iloom.io-yrityksen teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan vähemmistöihin kuuluvat työssäkäyvät ihmiset kokevat kaikista eniten työpaikkasyrjintää.

Syrjintä voi olla joko sosiaalista tai rakenteellista, kertoo Paula Helle Workday Designersilta.

”Puhutaan pahaa selän takana, juoruillaan, vähätellään tai suljetaan ulos porukasta. Tai sitten voi olla epäoikeudenmukaista palkkausta tai etuuksia tai sitä, ettei jaeta tasapuolisesti vaikka työvuoroja, työkaluja tai työvälinetä.”

Helle arvelee, että syrjintä johtuu tiedostamattomista ennakkoluuloista ja yhteiskunnan ja työyhteisöjen normeista. Siihen vaikuttavat myös representaatiot: vammaiset henkilöt ovat heikosti edustettuja työelämän kuvastossa.

”Suomalaiset työpaikat ovat todella homogeenisiä. Tarvitsemme enemmän moninaisuutta työpaikoilla, jotta opimme toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Tutkimus osoittaa, että kun moninaisuus lisääntyy, syrjintä vähenee”, Helle sanoo.

Atso perusti yrityksen, joka puhuu esteettömyyden puolesta

Kahden vuoden työttömyyden jälkeen Atso sai vuoden määräaikaisen työpestin Uudenmaan lihastautiyhdistyksen järjestöavustajana. Työtehtäviin kuului muun muassa tapahtumien järjestäminen, tiedotus ja jäsenrekisterin ylläpito.

Vuoden työnteon jälkeen Atso palasi työnhakuun toiveikkaana. Hän pääsi heti työhaastatteluun, mikä oli jännittävä kokemus.

”Olin epävarma omasta osaamisestani, koska en ollut päässyt kehittämään sitä käytännössä. Epäilin, olenko oikeasti hyvä työntekijä. Mietin, minkä takia kukaan palkkaisi minua.”

Kun työhaastattelu ei johtanut työpaikkaan, Atson mielessä alkoi kyteä ajatus yrityksen perustamisesta. Hän mainitsi ideastaan ystävälleen Anni Kyröläiselle, joka hänkin oli töitä vailla. Sitten mukaan tempautui vielä pari muuta kaksikon yhteistä ystävää.

Vuonna 2019 nelikko perusti esteettömyyden kehittämiseen keskittyvän konsulttiyrityksen, Riesa Consultative Oy:n. He konsultoivat ja kouluttavat yrityksiä ja julkisia toimijoita esteettömiin ratkaisuihin ja yhdenvertaiseen ajatteluun.

”Esteettömyys on nähty perinteisesti pakollisena pahana, riesana, joka pitää ottaa huomioon. Me haluamme kääntää asetelman päälaelleen, että esteettömyys onkin etu ja hyöty”, Atso kertoo.

Atso Ahonen
Yrittäjyys on yleisempää vammaisten henkilöiden kuin vammattomien keskuudessa, kertoo Valtioneuvoston tekemä selvitys. Atso on huomannut saman ystäväpiirissään. ”Yrittäjyys on aika monelle vammaiselle henkilölle pakon sanelema juttu. Jos ei saa muita töitä, perustetaan yritys.” © Anni Reenpää

Muutos vaatii aktiivisuutta yritysten johdolta

Riesan tarjoamille palveluille on riittänyt tilausta. Vastaanotto on ollut positiivista yhtä kokemusta lukuun ottamatta.

Kerran Atso osallistui myyntitapaamiseen, jossa arkkitehti kertoi esteettömyyden ärsyttävän häntä. Hän ei olisi halunnut ottaa esteettömyyttä huomioon piirustuksissaan.

”Emme päässeet yhteistyöhön heidän kanssaan. Jouduimme toteamaan, että kaikki eivät ole vielä valmiita muutokseen”, Atso sanoo.

Atso on havainnut, että esteettömyyttä pitävät usein tärkeänä ihmiset, jotka tuntevat vammaisia henkilöitä henkilökohtaisesti. Siksi kokemusasiantuntijoiden kuuleminen voi olla merkittävä askel kohti yhdenvertaisempaa rekrytointia, Atso sanoo.

”Jos ei ole mitään henkilökohtaista kontaktia vammaisiin henkilöihin, asiaa ei ehkä tule koskaan ajatelleeksi. Se ei koske heidän elämäänsä mitenkään ja on aika yhdentekevä asia. Usein muutos lähtee yrityksissä liikkeelle jonkun omasta kontaktista tai pysäyttävästä kokemuksesta.”

Toinen tapa vaikuttaa ihmisten asenteisiin on järjestää koulutuksia. Esimerkiksi Riesa järjestää yrityksen rekrytoinnista, viestinnästä ja rakennussuunnitelmista vastaaville henkilöille työpajoja, joissa puretaan tiedostamattomia asenteita.

Workday Designersin Paula Hellen mielestä yritysten johdon ja esihenkilöiden on syytä kiinnostua yhdenvertaisuudesta. Heillä on myös vastuu kouluttaa työntekijöitään.

”Tarvitaan johdon aktiivisuutta tarttua yhdenvertaisuuden teemaan, jotta muutosta saadaan aidosti aikaiseksi. Organisaatiossa täytyy myös asettaa tavoitteet inkluusioon toteutumiselle ja sen seuraamiselle. Ei voi olla niin, että järjestetään yksi koulutus, ja se on sillä selvä”, Helle sanoo.

Lue myös Anna.fi: CP-vammainen Julianna Brandt löysi elämänilon aktivistina: ”Välillä tuntuu, ettei vammainen saisi olla tyytyväinen elämäänsä”

Työttömyys on nakertanut Atson itseluottamusta

Atso on tyytyväinen nykyisiin työtehtäviinsä yrittäjänä, eikä hän tällä hetkellä haikaile palkkatyön perään. 

Hän kuitenkin kokee, että muiden ihmisten negatiiviset asenteet ovat evänneet häneltä mahdollisuuden tehdä oman alan palkkatyötä.

”Tuntuu nihkeältä, että tällaisen ominaisuuteni takia en pääse tekemään toivomaani työtä. Ongelma ei ole siinä, että käytän pyörätuolia, vaan muiden asenteissa. Jos ympäristö olisi esteetön ja asenteet olisivat kunnossa, mitään ongelmaa ei olisi.”

Muiden ennakkoluulot näkyvät myös Atson arjessa. Kun Atso asioi ruokakaupassa, myyjä puhuu Atson sijaan hänen avustajalleen. Samaten bussipysäkillä kuski kysyy usein Atson sijaan avustajalta, avataanko liuska pyörätuolilla kulkemista varten.

Atso toivoo, että ihmiset uskaltaisivat katsoa myös vammaista ihmistä silmiin.

”Monelle on opetettu, että ei saa tuijottaa. Ihmisiä ehkä jännittää katsoa erinäköistä ihmistä, ja siksi he haluavat välttää tilanteen. He ajattelevat ehkä olevansa kohteliaita, mutta se on ihan päinvastoin.”

Artikkelia on muokattu 23.5 klo 22:38: Atson ikä korjattu.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Atso, 31, on yksi tuhansista nuorista, joka ei saa työpaikkaa koulutuksesta huolimatta – ”Pyörätuoli ei ole ongelma, vaan muiden asenteet”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.