Ihmiset Tilaajille

Edith, 21, ei päässyt opiskelemaan ja meinasi heittää hanskat tiskiin – kaksi välivuotta saivat tajuamaan, että hän oli tekemässä ison virheen

Ensimmäinen välivuosi lukion jälkeen oli Edith Kauran oma valinta. Toinen oli karvas pettymys, mutta auttoi ymmärtämään, ettei Edith ollut uskaltanut pohtia, mitä hän oikeasti haluaisi opiskella.

Edith ja noin sata muuta nuorta painoivat ylioppilaslakin päähänsä. Oli kesäkuun 3. päivä vuonna 2017, ja Savoy-teatte­rissa Helsingissä vietettiin Kallion ilmaisutaidon lukion lakkiaisjuhlaa. Päivä oli ihmeellinen. Luokkakaverit seisoivat lavalla rivissä, kenties viimeistä kertaa yhdessä. Takana oli rankat kirjoitukset, edessä ansaittu vapaus. Edith tunsi itsensä energiseksi ja voimakkaaksi.

”Se vapauden tunne oli huimaava. Olimme kaikki tehneet valtavan työn ja olimme samassa tilanteessa. Sillä hetkellä kaikki oli tosi hyvin”, Edith Kaura, 21, sanoo.

Kun Edith seremonian jälkeen ajoi perheensä kanssa Esplanadin puiston läpi kohti kotia ja juhlia Vantaalla, hän heilutti koko matkan käsiään ulos avoimista ikkunoista. Edessä oli välivuosi, kuten suurella osalla Edithin kavereistakin. Hän ei ollut hakenut korkeakouluihin, koska kaipasi vuoden aikaa harkita seuraavaa askelta.

”Kevät oli ollut niin kova, etten ollut pystynyt miettimään, mitä haluan. Olin ollut 12 vuotta koulun penkillä. Kaipasin sitä, että tulee ikävä kouluun”, Edith sanoo.

Lue myös: Nelli Niemelä auttaa tyttöjä, joista aikuiset ovat huolissaan – näin hän neuvoo kohtaamaan tukea tarvitsevan nuoren

Edith etsi omaa juttuaan kahden välivuoden ajan, kunnes pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan journalismia.
Edith etsi omaa juttuaan kahden välivuoden ajan, kunnes pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan journalismia.

Kova paine valita järkevä ammatti

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.