Ihmiset

Elina Kanerva kertoo Annassa, miten parisuhde Ilkan kanssa on hetkittäin satuttanut – myös suhteesta lähteminen on käynyt mielessä

Elina Kanervan hyvinvoinnin kulmakivi on onnellinen parisuhde, kertoo Anna-lehti. Juuri ensimmäistä hääpäivää puolisonsa Ilkka Kanervan kanssa viettänyt Elina on kiitollinen siitä, että rakkaus kesti kriisit.

Jos vuoden vaihteessa joku olisi sanonut Elina Kanervalle, 51, että hän tekisi koko kevään kotona töitä yhdessä puolisonsa Ilkka Kanervan, 72, kanssa, hän olisi nauranut. Jatkuva yhteiselo on kuitenkin sujunut erinomaisesti, Elina kertoo Anna-lehdessä.

Toukokuussa 1-vuotishääpäivää Ilkan kanssa viettäneelle Elinalle hyvä parisuhde on onnellisen elämän kulmakivi. Pitkään parisuhteeseen on mahtunut kuitenkin myös vaikeita aikoja.

Lue myös: Seura: Näin Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko valmistautuivat Linnan juhliin

Ilkka Kanerva ja Elina tapasivat lentokentällä

Elina Kanerva tapasi Ilkan Turun lentoasemalla kesällä 1999, kun Elina oli Finnairilla töissä.

”Minulla oli alkuun Ilkkaa kohtaan vahvat ennakkoluulot hänen maineensa vuoksi”, Elina kertoo Annan haastattelussa

”Mutta kun tutustuin Ilkkaan paremmin, huomasin, että hän olikin ihan erilainen kuin olin kuvitellut: huomaavainen ja charmantti herrasmies. Minuun teki myös vaikutuksen se, miten hän otti huomioon silloin 5-vuotiaan tyttäreni Mariamin.”

20 vuotta ensitapaamisen jälkeen pariskunta meni naimisiin. Elinan mukaan se oli hyvä päätös.

”Tuntuu hyvältä, kun minua kutsutaan Ilkan vaimoksi eikä enää seuralaiseksi tai naisystäväksi. Yhteinen sukunimikin tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

Lue myös: Yksivuotispäivä turvakodissa – Maria Ohisalo nousi syrjäytymisvaarasta politiikan huipulle

Tekstiviestikohu iski lommon luottamukseen

Elina kertoo Annassa, että pitkään suhteeseen mahtuneet vaikeat ajat ovat satuttaneet. Kriisejä on ruodittu lehdissäkin.

”Totta kai satuttaa lukea kaupan lehtihyllystä otsikot, joissa vieras nainen kertoo, että Ilkka on pettänyt minua hänen kanssaan. Välillä on tuntunut siltä, että en haluaisi edes kulkea kaduilla. Ajattelen, että ihmiset luulevat minun olevan sinisilmäinen nainen, joka ei ymmärrä, mitä mies touhuaa”, Elina sanoo Annassa.

Suurin osa lehtijutuista on ollut Elinan mukaan perättömiä. Elina on käynyt tapaukset aina Ilkan kanssa läpi. Tapausten jälkeen on kestänyt jonkin aikaa, ennen kuin Ilkka on saanut Elinan luottamuksen takaisin.

”Kun Ilkka joutui eroamaan tekstiviestikohun seurauksena ulkoministerin virasta vuonna 2008, olin mielestäni aivan väärä ihminen olemaan hänen tukipilarinaan. Mutta kun näin, miten maahan lyöty hän oli, päätin olla vahva ja seistä hänen rinnallaan, vaikka minua oli loukattu syvästi. Jotenkin sain rakennettua itsetuntoni takaisin.”

Vaikeudet vahvistivat

Vuosien varrella Elina on oppinut antamaan anteeksi.

”Nyt olen onnellinen siitä, että en luovuttanut Ilkan suhteen ja lähtenyt suhteesta, vaikka sekin on käynyt mielessä”, hän kertoo Annassa.

”Olemme nyt valtavan onnellisia, ja toivon, että saamme vanheta kaikessa rauhassa yhdessä. Suhteemme on vahvistunut vaikeuksien jälkeen.”

Lue myös Anna.fi: Avioliitossa onnellinen Elina Kanerva vaikeista ajoista: ”Välillä on tuntunut siltä, etten haluaisi edes kulkea kaduilla”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Elina Kanerva kertoo Annassa, miten parisuhde Ilkan kanssa on hetkittäin satuttanut – myös suhteesta lähteminen on käynyt mielessä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.