Palasimme Suomeen ja saimme tyttären. Kun hän oli kaksivuotias, matkustimme taas Irakiin. Siellä häntä pelottivat naiset huiveissaan, sillä hän luuli heitä noidiksi.
Kun hän oli kymmenen, matkustimme sinne uudelleen. Ajattelimme, että jos hän viihtyisi siellä, voisimme jäädä. Poika oli tuolloin jo muuttanut omilleen. Mutta tyttö oli siellä niin peloissaan kaikesta. Hän roikkui kiinni minussa ja kyseli, miksi ne puhuu niin kovaa, miksi tuolla on noin likaista. Minua nauratti: hän oli kuin suomalainen.
Päätimme silloin, että ei sitten, tämä oli tässä. Ostimme talon ja asetuimme Valkeakoskelle. En usko, että lähden täältä enää mihinkään.
Viimeksi Irakissa käydessäni olin jo kuin vieras, jolta kyseltiin, koska lähdet kotiin. Täälläkin minulta kysytään, lähdetkö kotimaahasi. Olen jäänyt roikkumaan maiden väliin, enkä aina itsekään tiedä minne kuulun.
Lapsilleni Suomi on kotimaa. Poika, 27, on opiskellut merkonomiksi ja tekee myyntityötä. Vaikka hän ei enää asu kotona, hän soittaa minulle monta kertaa päivässä. Aina ensimmäiseksi herättyään, hyvät kaupat tehtyään ja illalla kotiin palattuaan.
Tytär, 15, sanoo olevansa suomalainen, koska hän on täällä syntynyt. Siihen minä vastaan, että sinä olet kurdi.
Joitakin vuosia sitten hän kysyi minulta, että miten sinä jaksat aina työskennellä ulkomaalaisten kanssa. Minä kysyin, että mitä hän oikein luulee meidän olevan.
Tiedonpuute aiheuttaa ongelmia
Kyllä minua on katsottu täällä pitkään, koska en ole sopinut joukkoon. Tykkään pukeutua värikkäästi, käyttää isoja koruja ja laittaa itseni nätiksi ihan tavallisinakin päivinä. Ajattelen, että se tuntuu kivalta myös toisista. Jos vaikka tulkkaan masentuneelle turvapaikanhakijalle, haluan antaa hänelle olemuksellani iloa ja energiaa.
Joidenkin ihmisten rasistiset asenteet tuntuvat pahalta. Usein taustalla on tietämättömyys. Vaikeinta on sellaisten kanssa, jotka eivät ole itse käyneet missään muualla. He tuntuvat ajattelevan, että oikeita ihmisiä ovat vain suomalaiset.
Erilaisista tavoista pitää kertoa vastaanottokeskuksen asukkaille, jottei tule turhia ongelmia. Ehkä niistä pitäisi kertoa myös lähiseudun asukkaille. Heillä on usein hirveä pelko, sillä he ovat nähneet tämän näköisiä ihmisiä vain levottomuuksista kertovissa uutisissa.”
Lue lisää koskettavia tarinoita:
Entinen pakolainen pyörittää nyt omaa firmaa
Venäläisen sotavangin tytär: ”Äiti itki kertoessaan isästäni”
Minun tarinani Fadumo Dayib: ”On oltava sinnikäs, että pärjää”
Köyhyys: ”Vakituinen palkka on luksusta.”
Pekka Hyysalon äiti: ”Lasketteluonnettomuus muutti kaiken.”
Kommentoi
Kommentoi juttua: Entinen pakolainen: ”Sotilailla oli käsky tappaa mieheni”