Ihmiset

Halloo, halloo. Missä on?

Yli 70 vuotta sitten neuvottiin, miten puhelimessa käyttäydytään.

Puhelimen merkitys ja sen nykyaikaiselle, monipuoliselle ihmiselle tuottama helpotus ja hyöty ovat kaikille tuttuja.

Mukavasti ja nopeasti sen avulla saadaan monet asiat suoritetuiksi ja alistuuhan se seurustelutarkoituksiakin palvelemaan, jos niin halutaan.

Puhelin on meillä Suomessa ja erityisesti sen varsinaisessa kotimaassa Ruotsissa paljon yleisempi kuin monissa suurissa maissa. Englannissa on asukkaita noin 42 miljoonaa ja puhelimia n. 2 miljoonaa, mutta Ruotsissa kuuluu olevan puhelin joka neljättä maan asukasta kohden.

Mutta vaikka puhelin sekä siellä että meillä on hyvin yleinen, ei puhelinkulttuuri ole yhtä yleistä. Oppimista on siinä asiassa vielä monella taholla, vaikka täytyykin myöntää, että edistymässä ollaan.

Nykyjään ei enää läheskään niin usein kuin ennen kuule puhelimessa surullisen kuuluisaa kysymystä: ”Missä se on?” jonka kuultuaan väkisinkin teki mieli tokaista: ”Missäs sen sitten pitäisi olla?”.

Harvinainen on niinikään jo nykyään seuraavanlainenkin, ennen ylen tavallinen puhelinkeskustelujen alku: ”Onko se Lehtosella?”. Ei ole aivan yksinomaan lehtori Saarimaan ja muiden oikeakielisyyden harrastajain ansiota, että tällaiset kysymykset ovat alkaneet käydä harvinaisemmiksi. Siihen on varmaan osaltaan vaikuttanut sekin, että puhelinsoittoon vastattaessa on opittu ilman muuta heti sanomaan missä ”se” on. Eihän virheettömälläkään suomenkielellä esitettyä tiedustelua lainkaan tarvita, jos vastaaja ilman turhia ”halloita” heti ilmoittaa joko puhelimen numeron tai perheen, talon, liikkeen tai viraston nimen.

Teksti:Rouva Kristiina Kotiliesi N:o 2/1934

Kommentoi

Kommentoi juttua: Halloo, halloo. Missä on?

Viivi -74

Vaikka välineet kehittyvät, me ihmiset emme.
Vuoden 1934 kysymys: ”Missä se on” kuuluu nykyään: ”Missä olet?”

Kaunista kieltä muuten näissä vanhoissa otteissa.

Paula Santala

Onko se Juha Lammilla, Onkamaa, Suomi

UFo

– Ihanan nostalginen tämä ”Vanhat ajat” -osasto! Joskus ajattelen, että mielelläni lukisin/kuulisin vanhanaikaista kohteliasta puhetapaa välillä, kaiken uuskielen jälkeen – ja etenkin kaiken v-uilun jälkeen! Onneksi ovat vanhat suomalaiset elokuvat.

varovainen?

Ulkomailla asuessani, jenkeissä, minulle muistutettiin, että koskaan ei turvallisuussyistä saa kertoa puhelimeen omaa nimeään. Meillä Suomessahan tilanne on aivan toinen…

Itse vastaan työaikana puhelimeen nimelläni.
Vapaa-ajalla vain etunimellä – ja tuntemattoman soittaessa en vastaa kysymykseen ”kuka siellä on?” vaan kysyn välittömästi ”missä pitäisi olla?”. Myös puhelimen numeron näyttäminen on poissa automaattikäytöstä, kytketty siten, että vain numeroihin joihin haluan se näkyy.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.