Ihmiset

Anna: Ex-uimari Hanna-Maria Hintsa epäröi, pystyykö lukihäiriönsä takia opiskelemaan lääkäriksi: ”Parempi on yrittää kuin jäädä jossittelemaan”

Entinen huippu-uimari Hanna-Maria Hintsa, 37, opiskelee kolmatta vuotta lääkäriksi Milanossa. Hanna-Maria kertoo Annassa, millaista opiskelu on ollut lukihäiriön kanssa.

Maailmanmestaruus ja yhteensä 17 arvokisamitalia. Hanna-Maria Hintsa, 37, ehti kilpailla urallaan yhteensä viisissä olympiakisoissa. Sitä ei ole tehnyt vielä kukaan toinen suomalaisuimari. Menestys kilpa-uralla on antanut Hanna-Marialle uskoa siihen, että kovalla työllä pääsee pitkälle.

Kun kilpaura vuonna 2016 tuli päätökseen, Hanna-Maria oli uuden haasteen edessä. Hän halusi päästä opiskelemaan lääkäriksi, mutta epäröi, olisiko hänestä siihen. Hän oli keskittynyt kouluvuosinaan lähinnä urheilemiseen. Hanna-Maria kertoo Annassa, että hänen koulunkäyntiään sävytti myös lukihäiriö, joka hidastaa oppimista.

”Hakuvaiheessa ja vielä opintojeni alussakin epäröin, pystyisinkö opiskeluun ja löytyykö minusta lääkärimateriaalia. Ajattelin silti, että parempi on yrittää kuin jäädä ikuisesti jossittelemaan”, Hanna-Maria kertoo Annassa.

Opiskelupaikka ei avautunut Suomesta, mutta vuonna 2020 sellainen avautui Latvian pääkaupungista Riikasta. Viime syksynä Hanna-Maria siirtyi jatkamaan opintojaan Milanoon. Hanna-Maria asuu opisklija-asunnossa 20 minuuttia Milanon keskustasta.

Lue myös: Lapsista ja lääkäriopinnoista haaveileva Hanna-Maria Seppälä Annassa: ”Olen kuullut, että lääkiksen ja perhearjen yhdistäminen on mahdollista”

Hanna-Maria Hintsa suorittaa osan opinnoistaan italian kielellä

Hanna-Marian päivät opiskelijana ovat pitkiä, jopa aamuyhdeksästä iltaseitsemään. Lukihäiriö on pakottanut Hanna-Mariaa löytämään itselleen sopivia tapoja opiskella. Hän on huomannut oppivansa parhaiten tekemällä luentomuistiinpanoja värikoodeja hyödyntäen.

Stressaavimpia ovat koejaksot, mutta niistäkin Hanna-Maria on selviytynyt hienosti. Suuri onnistuminen oli viime lukukauden loppukokeet, jotka hän läpäisi ensiyrittämällä.

”Tenteistä on niin vaikea päästä läpi, että moni Italiassa lääkäriksi opiskeleva jää tässä vaiheessa luokalle. Tein aivan älyttömästi töitä, mutta yllätin silti itsenikin”, Hanna-Maria sanoo Annassa.

Opiskelukieli on englanti, mutta potilashaastattelut Hanna-Maria tekee tulevaisuudessa italian kielellä. Italia ei suju vielä Hanna-Marialta ihan mutkitta, mutta hän luottaa, että oikeat sanat löytyvät, kun sen aika koittaa.

Ulkomailla opiskeleminen on vaatinut järjestelyjä myös parisuhteessa. Hanna-Maria tapaa Suomessa asuvaa puolisoaan Anssi Hintsaa noin kerran kuussa, ja pari viestittelee päivittäin.

Erillään eläminen voi jatkua vielä tovin. Hanna-Maria valmistuu lääketieteen maisteriksi kahden vuoden kuluttua. Sen jälkeen hän saattaa suorittaa vielä jonkin erikoislääkärin tutkinnon.

Lue myös Annan juttu: Italiassa lääkäriksi opiskeleva ex-uimari Hanna-Maria Hintsa: ”Hakuvaiheessa ja vielä opintojeni alussakin epäröin, pystyisinkö tähän”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Ex-uimari Hanna-Maria Hintsa epäröi, pystyykö lukihäiriönsä takia opiskelemaan lääkäriksi: ”Parempi on yrittää kuin jäädä jossittelemaan”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.