Ihmiset

Hannu Väisänen: ”Aterioin peili edessäni”

Kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen tanssii ja tekee kuperkeikkoja raskaan työpäivän päätteeksi. Viimeisen silauksen rentoon oloon tuo vielä naurunremakka.

Kun tulen kotiin matkoilta, näen ensimmäisenä kissani Zoén. Naapuri hoitaa kissaa aina poissaollessani ja tuo sen kotiin juuri ennen paluutani. Zoé istuu yleensä keskellä salin pyökkiparkettilattiaa minua odottaen.

Keittiössäni tuoksuu parsa aina kesäkuun alkuun asti, sillä meneillään on parsakausi. Ostan läheiseltä maalaistorilta naapurini kasvattamia parsoja. En ole nero keittiössä, mutta parsan kokkaan yleensä itse, sillä olen vaativa sen suhteen: parsan pitää olla valkoista ja naapuritilallani kasvatettua. En halua mitään liian konstikasta sen kanssa, esimerkiksi hienoa kinkkua tai bechamel-kastiketta. Sitruunavoikastike riittää.

Jääkaapissani on aina inkivääriä kaikissa muodoissaan ja kaikkea, mihin sitä voi laittaa. Syön inkivääriä aamulla, päivällä ja illalla esimerkiksi teessä tai jogurtin seassa. Hellepäivinä raastan pakastettua, jääkylmää inkivääriä aamujogurtin päälle. Inkivääri toimii myös ihonhoidossa ja hyttyskarkoittimena iholle siveltynä.

Kun kukaan ei näe, tanssin. Teen hurjan puolen tunnin tanssin hyppien ja kuperkeikkoja heitellen esimerkiksi tietokoneella vietetyn raskaan työpäivän päätteeksi. Tämä hulluntanssini tekee todella hyvää, se rentouttaa sekä kehon että mielen. Voin ottaa musiikin avuksi ja soittaa vaikkapa reggaeta. Tanssi loppuu aina naurunremakkaan. Tätä tanssia ei voi tehdä toisten ihmisten edessä.

Hattutukki 1800-luvulta
Suomalainen Petäjävedellä 1800-luvulla tehty hattutukki muistuttaa plastisuudessaan suomalaisten kirkkojen vaivaisukkoja. Se toimii minulle myös toisena päänä, tarvitsen monta päätä!”

Meillä ei koskaan pelata, ei Game Boyta eikä uhkapelejä. Naapurin poika käy usein luonani kylässä kainalossaan Game Boy. Sanon hänelle että tuolla emme pelaa. Meillä leikitään.

Ruokapöydän ympärillä on nykyään ilahduttavan usein oma perhe juhannuksen aikaan. Meitä sisaruksia on yhteensä viisi, ja tavaksi on tullut, että kokoonnumme yhteen tänne Souillacin kotiini aina juhannuksena.

Kun maailma murjoo, ei muu auta kuin työ. Olen hankkiutunut maailman murjottavaksi työni vuoksi, joten työ on syyllinen, mutta myös ehdottomasti paras lääke. Keskityn uusiin projekteihin, oli se sitten maalausta tai kirjoittamista.

Ikkunastani näkyy Dordogne-joki ja sen laakso. Tämä maisema on minulle nykyään elinehto, ja sen katseleminen sekä esteettinen että eettinen tapahtuma. Seuraan alati muuttuvaa maisemaa ja sen tapahtumia vuoden ympäri.

Lataudun työhön käymällä uimassa Dordognejoessa kaksi kertaa päivässä, aamulla ensimmäiseksi ja vielä illalla. Uiminen on minulle rakasta. Minne tahansa maailmassa menenkin, kysyn ensimmäisenä, missä täällä voi uida, mieluiten luonnon vedessä. Opin uimaan Oulujoessa samoihin aikoihin kun päätin, että minusta tulee taiteilija eli noin kahdeksanvuotiaana. Vastavirtaan uiminen joessa on loistava keskittymisjarjoitus.

Kinastelen kaikkein eniten itseni kanssa. Muiden kanssa kinastelen sananvapaudesta, josta Pariisin viime aikaisten tapahtumien vuoksi on tullut minulle erityisen tärkeä asia. Sananvapaus on meille Suomessa niin päivänselvää, mutta heti kun menee rajojen ulkopuolelle, on asia aivan toisin.

Hemmottelen itseäni ja puolisoani kerran vuodessa tropiikinmatkalla. Ennen matkustimme Pohjois-Afrikan maihin, Egyptiin, Marokkoon tai Tunisiaan. Kahtena viimeisenä vuotena olemme käyneet Karibianmerellä Guadeloupessa.

Juhlin kotona peilin kanssa. Täällä Souillacin kodissa tulee joskus vietettyä pitkiäkin yksinäisiä kausia. Tällöin huonot tavat ottavat niskalenkin ihmisestä. Olenkin ottanut tavaksi aterioida peili edessäni, aivan kuin juhlisin jonkun toisen kanssa. En itsekeskeisistä syistä vaan siksi, että tavat säilyisivät hyvinä ja juhliminen kohtuullisena.

Kun ovikello soi, joudun kauhutilaan. Ovikellon soiminen on kamala, hitchcockilainen elementti. Pariisin-asunnossani minulla on ovisilmä, josta voin helposti tarkistaa kuka ovellani on. Täällä maalla yritän kurkistaa ikkunoista, kuka kumma kehtaa tulla ovelleni ilmoittamatta.

Illalla viimeiseksi menen puutarhaani. Sytytän lyhdyn ja istuudun viinilasillisen kera nojatuoliin. Täällä on aivan fantastinen tähtitaivas, ja kuu peilautuu kauniisti Dordogne-jokeen.

Lue myös:

Näyttelijä Jukka Puotila: ”Yleisön rakkaus on vastustamatonta”

Muotoilija Eero Aarnio: ”Nälkä teki minusta selviytyjän”

Värikäs ite-taiteilija Enni Id

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hannu Väisänen: ”Aterioin peili edessäni”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.