Ihmiset

Anna: Kerran viikossa Helmi-Leena Nummela ja Roope Salminen ottavat kalenterit käteen ja sopivat lapsensa hoitovuoroista

”Meillä on hyvät tukiverkostot, Eppu Salminen on ihana isoisä”, näyttelijä Helmi-Leena Nummela kiittää Annan haastattelussa.

Joka sunnuntai tai vähintään joka toinen sunnuntai näyttelijäpariskunta Helmi-Leena Nummela ja Roope Salminen istuu alas ja ottaa kalenterit käteen. Silloin sovitaan viikoksi tai kahdeksi eteenpäin, kummalla on milloinkin päävastuu parin kaksivuotiaasta lapsesta.

Tällaiseen järjestykseen on Helmi-Leenan mukaan päädytty siksi, että molemmat vanhemmat voisivat hyvin.

”Arvelen, että jos molemmat olisivat passissa koko ajan, silloin vastuu jakautuisi enemmän toiselle, ja se voisi luoda katkeruutta ja ristiriitoja”, Helmi-Leena valaisee Anna-lehden haastattelussa.

Yhteisistä säännöistä sovittiin hänen mukaansa heti, kun poika syntyi.

”Meillä on ollut alusta asti selkeät vastuuajat lapsen kanssa, jolloin toinen voi tehdä omia asioitaan. Se ei tarkoita, että toinen ei voisi olla lapsen kanssa myös samalla, mutta päävastuu on tuona aikana toisella”, Helmi-Leena sanoo Annassa.

Lue myös: Kumppania kaipaava näyttelijä Riitta Havukainen: ”En haluaisi vanheta yksin”

Kun lapsi meni nukkumaan, Helmi-Leena Nummela lähti nukkumaan kaverille

Arjen viilaus on tullut tarpeeseen, sillä sairaalasarja Sykkeestä tuttu näyttelijä palasi kuvauksiin lapsen ollessa vain kahden kuukauden ikäinen.

Välillä joku Helmi-Leenan läheisistä toi vauvan syötettäväksi kuvauksiin.

”Siinä vaiheessa fyysinen yhteys vauvaan oli niin vahva, että tunne kehossa sanoi, että minun pitäisi olla muualla. Se oli aika rajua multitaskaamista”, hän muistelee.

Helmi-Leena kertoo Annan haastattelussa, että alussa vauvan yösyötöt sovittiin tehtäväksi niin, että Roope hoiti ensimmäinen syötön, jotta hän sai nukkua pidempään.

Siitä huolimatta aikainen töihin palaaminen uuvutti nuoren äidin.

”Silloin asioita järjesteltiin uudestaan. Lapsen mentyä unille menin välillä nukkumaan kaverille ja palasin aamulla”, hän kertoo.

Lue myös Seura.fi: Näyttelijä Eppu Salminen nauttii hoitovapaasta – Eläkeputkesta ei ole vielä pilkahdusta näköpiirissä.

Yhteisten sääntöjen lisäksi hyvät tukiverkostot

Yhteisten sääntöjen lisäksi Helmi-Leenalla ja Roopella on ympärillään hyvät tukiverkostot. Roopen isä, näyttelijä Eppu Salminen saa Helmi-Leenalta erityiskiitokset.

”Sieltä on tullut vanhemmuuteen spontaaniutta tehdä asioita yhdessä. Se on ollut minulle freesiä ja erilaista. Eppu-pappa on ihana. Tärkeintä on, että kohtaa lapsen sydämellä ja syntyy tunneside”, Helmi-Leena sanoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Helmi-Leena Nummela ja Roope Salminen jakavat poikansa hoitovastuun tasan puoliksi: ”Meillä on ollut alusta asti selkeät vastuuajat lapsen kanssa”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Kerran viikossa Helmi-Leena Nummela ja Roope Salminen ottavat kalenterit käteen ja sopivat lapsensa hoitovuoroista

Sinun täytyy kommentoidaksesi.