Ihmiset

Seura: Kiusaaminen jätti jäljet tangokuningatar Heta Haloseen: ”Mietin pitkään, mikä minussa on vikana, kun en kelpaa mukaan”

Kouluikäisenä Heta Halonen meni usein nukkumaan mp3-soittimen kanssa. Hän hukutti koulukiusaamisen herättämät tunteet musiikkiin ja nukahti kyyneleet silmissä, kirjoittaa Seura-lehti. 

Tuore tangokuningatar Heta Halonen, 30, kertoo uudessa Seura-lehdessä, että kouluaikojen kiusaaminen jätti häneen jäljet, jotka vaikuttavat yhä. Heta kruunattiin tangokuningattareksi 9. heinäkuuta.

”Koin erityisesti kouluikäisenä olevani erilainen kuin muut”, Heta sanoo Seurassa.

Kolmannella luokalla Heta vaihtoi koulua. Hänen äitinsä oli ehdottanut musiikkiluokalle pyrkimistä, ja sinne Heta myös pääsi. Uudella luokalla oli neljä poikaa ja 20 tyttöä.

”Jossain ala-asteen puolessa välissä huomasin, etten kelvannutkaan tyttöjen porukaan, vaan minut suljettiin tietoisesti ulkopuolelle.”

Kiusaaminen oli todella hienovaraista. Heta uskoo, että opettajien oli vaikea huomata sitä ja puuttuminen olisi ollut vaikeaa.

”Kiusaajia olivat nimenomaan tytöt. Luokan poikien kanssa leikin paljon ja muistan, miten yksi luokan pojista yritti lohduttaa, että älä välitä, me olemme aina kavereitasi. Mietin pitkään, mikä minussa on vikana, kun en kelpaa mukaan”, Heta kertoo Seurassa.

Lue myös: Seura: Meteorologi Anniina Valtosta kiusattiin yläkoulussa – kokee edelleen kiusaamista työssään

”Ulkopuolelle sulkeminen jättää aina jäljet”

Kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen jatkuivat yläkoulussa. Silloin Hetalla oli kuitenkin jo muutamia kaverityttöjä. Kun hän lukiossa löysi lisää ystäviä ja kiusaaminen vihdoin loppui, Heta alkoi uskoa elämään uudella tavalla.

Heta kertoo kuitenkin huomaavansa kiusaamisen vaikutukset itsessään edelleen.

”Ulkopuolelle sulkeminen jättää aina jäljet. Ennen kiusaamisen alkua olin todella välitön ja avoin lapsi, mutta nykyään varauksellisuus ja tietynlainen arkuus ovat yhä osa minua.”

Hetalla on aina ollut vahva oikeudentunto. Se näkyi jo lapsena. Edelleen häntä vaivaa ajatus siitä, että kiusatuksi tuleminen tuntui epäreilulta.

”Oli vaikea asia todeta, että minut suljetaan ulos, vaikka en ole mielestäni tehnyt kiusaajille mitään pahaa. Miksi piti tehdä joku kerho, jonne pääsevät kaikki muut paitsi Heta? Se haavoitti.”

Heta pohtii Seurassa, ettei ollut virheetön lapsi itsekään. Kun kaveritaitoja vasta opetellaan, saattaa vahingossa kohdella jotakuta tavalla, mikä aiheuttaa surua ja ulkopuolisuutta.

”Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että olen varmasti itsekin ollut jättämässä jotakuta luokkakaveria pois leikeistä. Pyydän sitä anteeksi.”

Heta Halonen meni lapsena musiikkia kuunnellen nukkumaan

Musiikki oli Hetalle tärkeää jo lapsena. Koulukiusaamista ja sen aiheuttamia tunteita hän yritti käsitellä kuuntelemansa musiikin kautta.

”Monesti menin kyynelehtien mp3-soittimen kanssa nukkumaan.”

Heta kertoo Seuralle, että hän sai jo nuorena tinnituksen riesakseen. Syy saattoi olla esimerkiksi runsas mp3:n kuuntelu.

”Moni ei tajuakaan, miten helposti se vaiva iskee. Nykyään kuljen aina korvatulpat mukanani. Kokemuksesta kehotan ihmisiä pitämään kuulostaan huolta.”

Lue myös Seuran juttu: Kiusaaminen jätti pitkän varjon tangokuningatar Heta Halosen elämään: ”Mietin pitkään, mikä minussa on vikana”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Kiusaaminen jätti jäljet tangokuningatar Heta Haloseen: ”Mietin pitkään, mikä minussa on vikana, kun en kelpaa mukaan”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.