Nostalgia

Kivikautista taidetta Astuvansalmella: Kuka maalasi feministisen kuvan?

Mikkelin Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat säilyneet onnekkaan sattuman takia tuhansia vuosia. Maalausten joukossa on harvinaisuus: metsästävä nainen.

Punamultainen kämmenen jälki näkyy selvänä kallion seinämässä korkealla pään yläpuolella. Se on säilynyt Astuvansalmessa Mikkelin Ristiinan silokalliossa tuhansia vuosia. Kukahan sen on siihen maalannut?

Lue myös: Hangon kallioihin on kaiverrettu viestejä satoja vuosia – kuvat!

”Tuo on lähin kontakti, joka meillä on kivikauden ihmiseen. Joku on seissyt veneessä tai jäällä ja painanut kätensä siihen”, sanoo Metsähallituksen kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija, arkeologi Tanja Tenhunen, joka on lähtenyt kalliomaalauksille oppaaksi.

Jyrkästi nousevassa kalliossa kämmenen kuvan ympärillä on tikku-ukkomaisia ihmishahmoja, hirviä ja veneitä. Ja tietenkin Astuvan Artemis.

Jousi kädessä seisova riippurintainen nainen on Astuvansalmen erikoisuus, sillä aseen kanssa kuvattuja naisia ei ole tunnistettu Suomen muista noin 130 kalliomaalauksesta. Maalauksia on lähinnä Päijänteen ja Saimaan rannoilla, mutta myös merenranta-alueilla, joissa on aikoinaan pyydetty hylkeitä.

”Naista kuvataan hyvin harvoin kivikautisessa kalliotaiteessa yleensäkään, ja jos kuvataan, usein yhdynnässä, kontaktissa mieheen.”

Vuosituhansien työ

Astuvansalmen kalliomaalaukset on todennäköisesti tehty kivikauden kampakeraamisella kaudella noin 6 000–4 000 vuotta sitten. Ajoitus on pystytty tekemään Saimaan veden pinnan korkeuksien perusteella. Perusperiaate on: mitä ylempänä, sitä vanhempia.

Ennen kuin Vuoksi puhkesi Saimaasta Salpausselän läpi noin 5 700 vuotta sitten, vain kaikkein ylimät kuviot olivat vedenpinnan yläpuolella. Suurin osa maalauksista on ajalta Vuoksen puhkeamisen jälkeen, jolloin Saimaa laski nopeasti 2,5 metriä. Tasaisempi kohta jyrkän seinämän alla tuli esiin vasta tuhat vuotta Vuoksen puhkeamisen jälkeen. Nykyisin maalaukset ovat 8,5–11 metrin korkeudella Saimaan pinnasta.

Onnekas sattuma

Vuosituhannet ovat jättäneet jälkensä lippamaiseen, sisäänpäin laskevaan kallioon. Kallio on halkeillut ja lohkeillut, ja yli 30 metriä korkean jyrkänteen huipulta valunut vesi on jättänyt mustia vanoja seinämän pintaan.

Osa punamullalla tehdyistä maalauksista on vuosituhanten saatossa levinnyt punaiseksi sotkuksi ja osa on kulunut kokonaan pois. Se, että kymmenet maalaukset ovat säilyneet tuhansia vuosia, on onnekas sattuma.

”Kallion pinta on sopivasti vinossa niin, että sen päältä virrannut vesi ja siihen liuennut kvartsi ovat muodostaneet maalausten päälle suojaavan piidioksidikerroksen”, Tanja selittää.

Suojakerroksen takia maalauksia on vaikeampi erottaa aurinkoisena ja kuivana kuin kosteana päivänä.

Metsästystä ja keräilyä

Mutta kuka piirrokset on tehnyt? Erilaisten arkeologisten tutkimusten perusteella kivikauden ihmisten elämästä tiedetään paljonkin.

”Niihin aikoihin Saimaa oli hyvä paikka elää. Ilmasto oli yhtä lämmin kuin nykyisin Keski-Euroopassa, ja Vuoksen puhkeamisen myötä rannoille syntyi laitumia, joilla hirvieläimet viihtyivät. Se tarkoitti hyviä metsästysmaastoja.”

Vesistö oli ihmisille elinehto. Se toimi liikkumareittinä yhteisöjen välillä, ja siitä saatiin elanto. Asumisesta on löydetty merkkejä erityisesti hyvien vesireittien varsilta.

Useimmiten reitit olivat suojaisissa paikoissa, joissa yhdestä rungosta vuollulla ruuhella on ollut helppo liikkua. Avoimia, tuulisia ja aallokkoisia järvenselkiä vältettiin.

Järvialueen asukit olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka pyydystivät kalaa verkoilla ja luusta valmistetuilla koukuilla. Maalla he metsästivät jousilla ja nuolilla, keihäillä sekä ansoilla. Saaliiksi joutuivat muun muassa hirvet, kauriit, jänikset, majavat ja erilaiset linnut.

Hirvieläimiä ajettiin myös pyyntikuoppiin, joita kaivettiin harjun poikki ketjuksi. Kuoppien pohjalle asetettiin puinen laatikko, johon hirven jalat jäivät kiinni, kun se tippui kuoppaan.

”Hirvi kävelee aina samoja reittejä, ja ihminen tietysti tiesi reitit. Tältäkin alueelta on löytynyt useita kivikautisia pyyntikuoppaketjuja.”

Tutkijat uskovat, että ihmiset viettivät kesät perhekunnissa omilla kalastus- ja metsästysalueillaan. Niistä on merkkejä etenkin hieman tuulisilla paikoilla saarilla ja niemennokissa, joissa hyttysiä ei liikkunut.

Talviksi ihmiset hakeutuivat asumaan suurempiin yhteisöihin ja suojaisemmille paikoille, esimerkiksi lahden pohjukoihin. Talvipaikkojen asumukset olivat maahan kaivettuja hirsirunkoisia taloja.

Osa ihmisistä saattoi asua niissä pysyvästikin, sillä alueelta on löydetty merkkejä ensimmäisistä viljelykokeiluista. Tutkimusten perusteella alueella on viljelty ainakin tattaria, sillä sen siitepöly on niin raskasta, että se ei ole voinut lentää Saimaalle muualta.

Lue myös: Kolin kansallismaisema palkitsee turistin jokaisena vuodenaikana – lue Kolin tarina

 

Samanismia?

Siitä, miksi piirrokset on tehty, on aikojen saatossa esitetty monia teorioita. On ajateltu, että piirrokset ovat rajamerkkejä, joilla on kerrottu muille kulkijoille, kenen metsästys- ja kalastusalueista on kyse.

On myös pohdittu, liittyivätkö maalaukset pyyntirituaaleihin. Kallion juurelta on nimittäin löydetty kaksi nuolen kärkeä, joiden on epäilty menneen rikki, kun niillä on ammuttu hirvikuvioita.

Nykyisin kuitenkin uskotaan yhä vahvemmin, että kuvat liittyvät samanismiin.

”Sarvipäiset ihmishahmot voivat olla kuvia yliseen tai aliseen siirtyneistä samaaneista, ja kalat, kärmeet ja hirvet heidän opaseläimistään. Vai muuttuuko samaani hirveksi ylittäessään rajan tuonpuoleiseen?”, Tanja arvuuttelee.

Mitään varmaa ei voida tietää, eikä nykyihminen pysty asettumaan tuhansia vuosia sitten eläneiden esi-isien kokemus- ja uskonmaailmaan.

”Se on varmaa, että ihminen oli tuolloin aivan toisella tavalla herkistynyt luonnolle kuin me nyt.”

Samanismitulkinta on saanut tukea arkeoakustisista tutkimuksista, joita on tehty Hossan Värikallion kalliomaalauksella. Tutkimuksissa on selvinnyt, että äänet kimpoavat kalliosta parhaiten maalauskentän kohdalla. Kivikautisia kalliomaalauksia onkin alettu verrata saamelaiskulttuurin pyhiin paikkoihin. Ne ovat usein kallioita, joiden saamelaiset katsovat olevan elossa.

Kalliomaalausten lisäksi Astuvansalmesta on sukellustutkimuksissa löytynyt harvinaisia ihmiskasvoisia meripihkariipuksia. Ne, samoin kuin itse kallion erityinen, ihmiskasvoinen muoto kertovat omaa tarinaansa maalauspaikan voimallisuudesta ja pyhyydestä.

 

Juttu on julkaistu alun perin Kotiliedessä 15/2018.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kivikautista taidetta Astuvansalmella: Kuka maalasi feministisen kuvan?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.