Kun käsivoima pesi ja linkosi: pyykkääminen oli ennen pesukoneita rankkaa kuin metsätyöt
Käsin pyykkääminen oli aikanaan raskaudessaan metsätöihin verrattavaa työtä. Liottamisesta, jynssäämisestä, huuhtelusta ja kuivaamisesta vastasivat naiset. Heidän kätensä olivat kylmästä kohmeessa, kun pyykkiä huuhdottiin avannossa.
Nykyhuusholleissa pyykinpesukone pyörii jopa monta kertaa viikossa, mutta sata vuotta sitten pesutahti oli aivan toinen.
Kodeissa ei ollut automaattisia pesukoneita, mutta ei myöskään vaatteita tai muuta pyykättävää siinä määrin kuin nykyisin. Liinavaatteet ja lakanat saatettiin pestä vain kerran tai pari vuodessa, vaatteet hieman useammin.
Tuolloin naiset hikoilivat saunojen tai pyykkitupien paljujen äärellä. Kuumaa vettä otettiin padasta.
Kun puhdasta oli saatu saippuan tai lipeän ja pyykkilaudan avulla, naiset vetivät pyykin rattailla tai kelkalla järven tai meren rantaan huuhdeltavaksi.
Pyykkääminen oli piikojen puuhaa
Raskas pyykkääminen oli naisten kontolla, mutta osa naisista, esimerkiksi yläluokan perheenemännät pesettivät pyykkinsä piioilla tai ammattipyykkäreillä.
Koska pyykin huuhtelu varsinkin talvella oli hyvin raskasta, Helsingissä kaupungin virkamiehet järjestivät pyykkäreille huuhteluhuoneita, joissa saattoi saada suojaa viimaa vastaan.
Monia vaiheita sisältävä käsin pyykkääminen vaati aikaa. 1950-luvulla Työtehoseura arvioi, että kodin töistä pyykinpesu vei viidenneksen.
Lähteet: Kansallismuseo; Helsingin kaupunginmuseo; Simo Laakkonen: Itämeren tyttären likaiset helmat. Kirjassa: Nokea ja pilvenhattaroita – Helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa.
Lue myös Seura.fi: Naisten ja miesten töillä on piinallisen pitkä historia
Pyykkilauta ja äidin pienet ”apulaiset”
Kuvan perheenäiti on saanut pyykkipäivänä koko lapsikatraan ”avukseen.” Jo pestyt vaatteet kuivuvat narulla, mutta pestävää näyttää riittävän, sillä pojat virittelevät tulta uuden padallisen alle. Entisajan pyykinpesu oli fyysisesti raskasta työtä, kun vaatteita hangattiin pyykkilautaan kumarassa asennossa. Tällä äidillä ei ollut käytössään pyykinpesukoneen esiäitiä Pyykki-Maijaa. Se oli jalaksilla seisova pyörivä puutynnyri, jonka sai pyörimään vääntämällä kyljessä olevaa kampea. Kuva on vuodelta 1953.
Vuoden pyykkikasa oli vaatimaton
Kuvassa näytetään, kuinka paljon nelihenkisessä perheessä pestiin pyykkiä koko vuonna 1955. Nykyisellä vaatteiden ja lakanoiden vaihtotahdilla määrä näyttää kovin pieneltä. Liitutaulussa kerrotaan kursailematta se, kenen vastuulla pyykishow oli: naisten ja varsinkin vaimojen.
Pyykkiaineet valmistettiin itse
Ennen myös pyykinpesuaineet, kuten saippua tai lipeä valmistettiin itse kotona. Myrkyllistä lipeää eli natriumhydroksidia käytettäessä sattui onnettomuuksia, kun valmiiksi liotettua lipeäkiveä säilytettiin varomattomasti esimerkiksi maitopullossa ja lapsi joi sitä. Kuvassa pyykinpesijä veistää saippuaa pesusankoon vuonna 1956.
Mattojen pyykkäämistä helpottivat laiturin kolot
Kuvan naiset ja lapset ovat mattopyykillä Tammerkosken Näsijärven puoleisessa päässä 1950-luvulla. Kauniina kesäpäivänä mattojen jynssäys juuriharjojen avulla oli myös sosiaalinen tapahtuma. Selän rasituksia helpottamaan laituriin on tehty syvennyksiä, joissa pesijättäret saattoivat seistä.
Monien kaupunkien mattolaiturien vierestä löytyi mankeleita, joiden avulla isoimmat vedet sai matoista pois. Tarjolla oli myös kuivaustelineitä, joille matot nostettiin.
Entisaikoina matot oli tapana pestä aina ennen juhannusta. Puolipilvinen ja tuulinen päivä oli paras räsymattojen jynssäykseen ja kuivattamiseen.
Vääntöä kohmeisin käsin
Pyykin huuhtelu jäisissä vesissä ja sen vääntäminen käsivoimin tuulessa ja viimassa oli kovaa työtä. Raskaudeltaan pyykkäystä verrattiinkin metsätöihin. Voi vain kuvitella, miten kohmeessa ja koppurassa naisten kädet olivat kun pyykkiä huudeltiin avannossa. Kuva on otettu 1930-luvulla.
Puhtaat valkeat lakanat
Moni kuivaa nykyisin pyykkinsä kuivausrummussa, mutta ennen pihojen poikki kulki pyykkinaruja. Ulkona lakanat ja vaatteet kuivuivat, silisivät ja saivat raikkaan tuoksun pintaansa. Pyykki kiikutettiin naruille niin kesällä kuin talvipakkasellakin. Kuvan nainen ripustaa pyykkiä vuonna 1950 Helsingissä Mannerheimintien tuntumassa.
Joka naisen haaveena: pulsaattorikone
Kuvan nainen käyttää käsikäyttöistä pesukonetta eli pulsaattoria 1960-luvulla vaasalaisen talon pesutuvassa. Ensimmäiset sähköiset pulsaattoripesukoneet tulivat Suomeen 1950-luvulla. Koneen sisäseinässä oli pulsaattori, joka pyöritti vaatteita pesuliuoksessa, jolloin raskaalta käsin hankaamiselta säästyttiin.
Paljon piti kuitenkin edelleen tehdä käsin: pesuvedet lämmitettiin erikseen isossa padassa ja nostettiin ämpärillä koneeseen. Koneissa oli kyllä tyhjennysletku, mutta sitä ei oltu liitetty viemäriin.
Koska pulsaattorit eivät tarvinneet vettä suoraan vesijohdosta, niitä oli käytössä esimerkiksi maatiloilla vielä 1970-luvulla, vaikka automaattiset pesukoneet alkoivatkin tuolloin jo yleistyä.
Maatiloilla pulsaattorikoneita käytettiin usein karjakeittiöissä. Vedenvaihtojen välillä pyykki väännettiin kuivaksi rullaamalla se telojen välistä.
Sileää ja pölytöntä mankelilla
Mankeli ei ole uusi keksintö: jo 1700-luvulla oli käsikäyttöisiä mankeleita. Kuvan nainen mankeloi sähkökäyttöisellä ja edeltäjiään huomattavasti pienempikokoisella mankelilla vuonna 1965. Suuria mankeleita oli monien talojen pyykkitupien yhteydessä. Kun mankeli tekee lakanasta sileän, tekee se siitä myös pölyttömämmän. Sormien kanssa tosin saa olla tarkkana.
Lue myös: Pesitkö vaatteiden mukana myös paperinenäliinan? 10 tapaa saada nöyhtä pois vaatteista
Juttu julkaistu Kotiliedessä 7/22.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kun käsivoima pesi ja linkosi: pyykkääminen oli ennen pesukoneita rankkaa kuin metsätyöt