Suomalaiset olivat 1970-luvulla maahanmuuttajia Ruotsissa

Kymmenettuhannet suomalaiset muuttivat 1960- ja 1970-luvuilla töiden perässä Ruotsiin. Puolet palasi myöhemmin takaisin, moni uudella autolla ja taskussaan tukku kansainvälisyyttä.

Puolukan poimintaa Ounasvaaralla. Se oli kaikki, mitä Rovaniemen työvoimatoimistolla oli tarjota armeijasta vapautuneelle 21-vuotiaalle nuorukaiselle syksyllä 1969.

Ismo Söderling, 70, poimi kaksi päivää ja ihmetteli pientä palkkaa. Kolmantena päivänä hän palasi työvoimatoimistoon. Vaihtoehtoja oli yksi: Lähde Ruotsiin. Sinne muutkin menevät.

Haaparannan työnvälitystoimiston pihalla oli selvää, että kaikki todella olivat matkalla Ruotsiin. Uusia tulijoita saapui linja-autolasteittain eri puolilta Pohjois-Suomea. Ismolle annettiin junalippu ja 150 kruunua matkarahaa. Kahden päivän kuluttua hän oli jo 1  500 kilometrin päässä Göteborgissa Volvon tehtaan liukuhihnalla.

”Palkka oli koulupojan kädessä aivan hirviä, ja töitä sai tehdä niin paljon kuin halusi. Kun kahdeksan tunnin työpäivä alkoi loppua, pomo tuli kysymään, voisinko jatkaa puolikkaan vuoron lisää.”

Lue myös: Sirkka halusi itse Ruotsiin sotalapseksi

Suomen väkiluku laski

Suomen syrjäseuduilta ei enää tahtonut 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa löytyä töitä, kun maa- ja metsätaloustyöt olivat rakennemuutoksen myötä vähentyneet. Moni työikäinen muutti Helsinkiin tai muihin suuriin kaupunkeihin, mutta niissäkin työnsaanti oli epävarmaa ja palkat huonoja.

Ruotsi oli alkanut kiinnostaa suomalaisia heti sodan jälkeen, ja oli sinne muutettu jo ennen sotiakin. Nyt muuttajia oli kuitenkin niin paljon, että Suomen väkiluku laski hetkellisesti. Vuonna 1970 Ruotsiin muutti lähes 41  500 suomalaista.

Ruotsi tarvitsi teollisuuteensa työvoimaa, ja se näkyi palkoissa. Suomessa työssäkäyvä nuoripari saattoi joutua laskeskelemaan rahojaan ja pysytellä taloudellisista syistä pitkään vanhempiensa nurkissa, mutta Ruotsissa liukuhihnatyöläinenkin saattoi ostaa uuden Volvon tai Saabin ja jopa oman asunnon Tukholman tai Göteborgin lähiöstä.

Noin 40 prosenttia muuttajista oli 18–24-vuotiaita nuoria, joiden oli helppo lähteä ulkomaille työnhakuun.

Tehtailla riitti töitä

Outokummusta kotoisin oleva Viljo Sallinen, 79, lähti vuonna 1969 Ruotsiin jo kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran hän oli muuttanut toukokuussa 1961 otettuaan lopputilin.

Huono palkka sahoilla ja rautateillä oli ärsyttänyt, ja muutto Ruotsiin oli käynyt mielessä monta kertaa. Kun isän serkku tuli Ruotsista käymään ja houkutteli mukaansa, Viljo päätti lähteä viikon varoitusajalla.

Työtä ei tarvinnut erityisesti etsiä. Sitä oli tarjolla joka paikassa. Viljo sai ensimmäisenä Ruotsin-päivänään työpaikan ravintolasta serkun avustuksella. Kansakoulupohjalta työuransa aloittaneena hän osasi vain muutaman sanan ruotsia, mutta tutut suomalaistytöt käänsivät keskusteluja.

Ensimmäisen yönsä Viljo nukkui autossa, kunnes kaveri tarjosi väliaikaista majapaikkaa omassa kodissaan. Pian Östermalmilta löytyi alivuokrahuone. Työura jatkui erilaisilla työmailla ja tehtailla.

Kaksi kolmasosaa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista työskenteli 1960- ja 70-luvuilla erilaisilla valmistusteol­lisuuden aloilla, kuten valimoissa, autotehtaissa ja telakoilla. Monet olivat Ruotsiin muuttaessaan käyneet vain kansakoulun, ja harva osasi entuudestaan ruotsia.

Huone löytyi yleensä joko sukulaisilta, tehtaan asuntolasta tai ruotsalaisperheestä.

”Yleensä oli peti ja pöytä. Jääkaappi ei ainakaan vielä 1960-luvulla kuulunut varustukseen”, Viljo muistelee.

Työn ohessa hän jatkoi koulunkäyntiä ja opiskeli ruotsia. Muuttaessaan vuonna 1969 hän haki opiskelemaan Tukholman teknilliseen instituuttiin ja pääsi sen myötä parempiin hommiin.

”Palkka oli neuvoteltavissa, ja se mikä luvattiin, pidettiin.”

Lue myös: Suomi ei olekaan tasa-arvon mallimaa

Tukea suomalaisista

Suomalaiset, kuten muutkin siirtolaiset, hakeutuivat usein toistensa seuraan. Oli suomalaisten suosimia asuinalueita, suomalaisten urheiluseuroja ja Suomi-seuroja, jotka järjestivät muun muassa suomalaisia tansseja. Volvon tehtailla Göteborgissa työskenteli niin paljon suomalaisia, että tehtaalle saatiin puhuttua suomalainen sauna.

Monilla oli Ruotsissa jo ennen muuttoa paljon tuttuja tai sukulaisia. He auttoivat työn, asunnon ja huonekalujen hankinnassa ja tulkkasivat tarvittaessa.

Viljo sai vuonna 1961 Tukholman alivuokrahuoneeseen kämppäkaverikseen ensin serkkunsa ja sitten ruotsinkurssilta löytyneen toisen suomalaisen. Ismo löysi tehtaan kaksioonsa lounasjonosta lukion rinnakkaisluokalla olleen Juhan.

Kielitaitoisille riitti kysyntää. Ismoa, joka oli oppinut kielen kotona ruotsalaiselta isältään, pyydettiin työpaikalla jatkuvasti tulkkaamaan työnantajan ja suomalaisten välillä. Vapaa-ajallakin tultiin kolkuttamaan ovelle.

”Kerran hain naapurin rouvalle apteekista e-pillereitä ja ainakin kerran istuin autokoulussa takapenkillä tulkkaamassa.”

Suomalaiset työntekijät täyttävät konvehtirasioita Maraboun tehtaalla.

Ensimmäinen pizza

Ruotsi näyttäytyi tulijoille Suomea rennompana ja vauraampana.

”Puliukoillakin oli siistit vaatteet, eivätkä he olleet yhtä päällekäyviä kuin Suomessa”, Viljo muistelee ensivaikutelmia 1960-luvun alun Tukholmasta.

Helsinkiin verrattuna Tukholma oli eloisa ja kansainvälinen. Teknillisessä instituutissa oli opiskelijoita 20 maasta. Eri puolilta maailmaan tulleet siirtolaiset olivat tuoneet mukanaan myös omat ruokakulttuurinsa. Oli kreikkalaista, etiopialaista ja unkarilaista ruokaa. Moni suomalainen maistoi ensimmäisen pizzansa Ruotsissa.

”Ruotsalainen falukorv ei maistunut samalta kuin suomalainen makkara, ja moni toi kesälomilta Suomesta mukanaan kilotolkulla lauantaimakkaraa”, Ismo muistelee.

Fiinien ruotsalaisten hienot tavat naurattivat maaseudulta muuttaneita suomalaisia. Viljon kaverin vuokraisännät söivät pitkiä lounaita ja opettivat pojille pöytätapoja. Ismo puolestaan naureskeli tyttöystävänsä kanssa omakotitalojen omistajille, kun nämä leikkasivat ruohoa aidan välistä kynsisakset kädessä.

”Nyt yli 40 vuotta myöhemmin ollaan vaimon kanssa samassa asemassa.”

Ruotsiin ja takaisin

1940-luku

Ruotsi poistaa suomalaisilta viisumi- ja työlupapakon.

1948

Laskukausi heikentää työllisyyttä Suomessa. Kaupungeissa on huono asuntotilanne.

1940- ja 1950-luvut

Ruotsissa tehdään työntekijän asemaa parantavia sosiaalipoliittisia uudistuksia. Vuonna 1954 avautuvat yhteispohjoismaiset työmarkkinat ja passivapaus.

1960-luku

Suomessa maatalous­politiikan muutos johtaa maaltapakoon. Suuret ikäluokat tulevat työikään.

1967

Suomessa työnhakijoiden määrä kasvaa vuodessa 100  000:lla, mutta avoimet työpaikat vähenivät 32 000:lla.

1969–1970

Suuri syntyvyys ei enää riitä korvaamaan muuttotappiota Suomessa.

1971–1974

Suomessa on työvoimapula ja paluumuuttokampanja. Ensimmäinen suuri paluumuuttojakso.

1977

Suomessa ennätystyöttömyys.

1980

Suomalaissiirtolaisten määrä Ruotsissa suurimmillaan, yli 250 000 henkilöä. Tulijat päätyvät nyt palveluammatteihin.

1981–1990

Toinen paluumuuttojakso. Suurten ikäluokkien lapset tulevat kouluikään. Suomessa nousukausi.

 

Työhullut suomalaiset

Suomalaisia työntekijöitä pidettiin Ruotsissa rehellisinä ja ahkerina. Etenkin 1950- ja 60-luvulla, kun Ruotsi ei vielä rajoittanut työperäistä muuttoa lainkaan, suomalainen työvoima otettiin avosylin vastaan.

”Työpaikoilla ei ollut minkäänlaista syrjintää. Meillä oli sama palkka kuin muillakin. Enemmän suomalaiset itse juonivat toistensa selän takana,” Viljo sanoo.

Toisaalta suomalaisten mainetta leimasivat Tukholman Slussenilla pyörineet suomalaissyntyiset alkoholistit, ”Slussenin sissit”, jotka saivat mediassa paljon huomiota. 1970-luvulla ruotsalaisen kantaväestön keskuudessa tehdyssä mielipidemittauksessa suomalaisia pidettiin yhtenä ei-toivotuimpana etnisenä ryhmänä.

”Asenteet suomalaisia kohtaan muuttuivat 1970-luvulla selvästi huonompaan. Tosin kohtelu muuttui aina, kun huomattiin, että osaa ruotsia”, Viljo kertoo.

Asennemuutokseen vaikutti myös se, että Ruotsi ja muut Euroopan talousveturit eivät olleet ajatelleet siirtolaisten jäävän, vaan palaavan kotimaihinsa, kun heitä ei enää tarvita.

1970-luvulla oli kuitenkin selvää, että osa oli asettunut Ruotsiin pysyvästi. Siihen oli reagoitava. Esimerkiksi Tukholmassa ja Göteborgissa oli niin paljon ruotsinkielistä koulua käyviä kielitaidottomia oppilaita, että kouluihin päätettiin perustaa kotikielisiä luokkia.

Unelma ulkomailla

Keväällä 1975 Oulun yliopistossa opettajaksi valmistuneelle Vuokko Kurpalle, 66, muutto Ruotsiin oli unel­mien täyttymys. Hän halusi kiihkeästi ulkomaille. Töitä oli tarjolla eri puolilla Ruotsia, mutta hän päätyi Tukholman pohjoispuolelle Upplands Väsbyhyn, jossa miehen sisko oli asunut jo vuosia.

Ensimmäiset viikot Vuokko asui miehen siskon perheen luona, mutta ennen kuin mies myöhemmin syksyllä muutti perässä, hän oli hankkinut oman kerrostaloasunnon.

Edullinen, 60 neliön asumisoikeus­kaksio kolmikerroksisessa talossa tuntui luksukselta. Neljän samanlaisen kerrostalon ympäröimä sisäpiha oli rehevä, ja parvekkeen ulkopuolella kasvoi keltaisia ruusuja.

”Olin niin onnellinen, kun sain olla siellä. Elokuun pimeät illat olivat lämpimiä ja pehmeitä, ja ruusut tuoksuivat kaikkialla. Tuntui kuin olisi muuttanut kauas ulkomaille.”

Väsbyssä asui suomalaisten lisäksi paljon muitakin ulkomaalaisia, esimerkiksi turkkilaisia ja chileläisiä. Vuokko opiskeli espanjaa, kävi chileläisen kansantanssin tunneilla ja tutustui muunmaalaisiin kotikielen opettajiin.

”Oikeita ruotsalaisia tuttuja meillä ei ollut. Ruotsalaiset oli ystävällisiä ja kohteliaita, mutta en esimerkiksi koskaan käynyt kenenkään ruotsalaisen kotona.”

Viikonloppuisin pariskunta matkusti puoli tuntia junalla Tukholman keskustaan, kävi museoissa, konserteissa ja kuuntelemassa puheita, osallistui Sergelstorgetin tapahtumiin ja vietti aikaa Kulttuuritalolla. Tukholma tuntui Oulun ja Kokkolan jälkeen suurelta ja eksoottiselta.

”Naapurit katsoivat ikkunasta ja nauroivat, että siellä ne Kurpat taas menevät tukka putkella ja luulevat ehtivänsä seuraavaan pendeliin.”

Perheeseen 1970-luvun lopulla syntyneet pojat saivat seurata vanhempiaan mielenosoituksiin ja rauhanmarsseille. Suomi-seura tarjosi suomalaista teatteria sekä lapsille että aikuisille, ja Vuokon mies pyöritti lasten elokuvakerhoa.

Kesälomilla Suomessa ystävättäret kummastelivat sitä, että lasten isä oli ollut mukana synnytysvalmennuksessa ja synnytyksessä. Myös sitä ihmeteltiin, miksi lapsille selitettiin kaikki juurta jaksaen.

”Ruotsissa oli sellainen tapa sekä koulussa että päiväkodissa, että aikuinen vastasi aina lapsen kysymykseen ja selitti asiat.”

Lähiöelämää Tukholmassa. Rinkebyssä ja Tenstassa asui 1980 yli 2000 suomalaista.

Suomi houkutti takaisin

Palata vai jäädä pysyvästi? Sen päätöksen edessä Kurpan perhe oli kesällä 1982, kun perheen vanhempi poika lähestyi kouluikää. Kuten useimmat Ruotsiin muuttaneet suomalaiset, Kurpatkin olivat ajatelleet asuvansa Ruotsissa vuoden tai pari ja palaavansa Suomeen. Pari vuotta oli venynyt seitsemäksi.

”Halusin tehdä pysyvän päätöksen. Opettajana olin nähnyt perheitä, jotka muuttivat edestakaisin Suomen ja Ruotsin välillä eivätkä tienneet, missä olisivat. En halunnut samaa.”

Myös jokakeväinen taistelu suomenkielisten luokkien säilymisestä hermostutti.

”Onneksi oli poliittisesti aktiivisia ihmisiä, Suomi-seura ja vanhempain­yhdistys, jotka saivat kunnan pitämään luokat.”

Kaikista yli 500 000 sodan jälkeen Ruotsiin muuttaneesta suomalaisesta noin puolet on palannut takaisin. Ismo aloitti vuonna 1970 opiskelun Suomessa ja kävi viimeisellä työkeikallaan Ruotsissa vuonna 1972. Viljo muutti Suomeen 1974, kun työnantaja Tamrock tarjosi insinöörilleen siirtoa.

Kaipaus Ruotsiin jäi

Mitä Ruotsista sitten tuli mukana? Ainakin kansainvälisempi ajattelu ja kielitaito, josta oli useimmille hyötyä työpaikalla Suomessa.

Viljo sai tulkata ruotsalaisvieraille, ja Ismo päätyi töihin Siirtolaisuusinstituuttiin, jonka johtajan paikalta hän jäi pari vuotta sitten eläkkeelle. Työ siirtolaistutkimuksen parissa jatkuu edelleen. Laajoista Ruotsin-verkostoista on ollut hyötyä monesti vuosien varrella.

Vuokko hyödynsi ruotsalaisessa koulumaailmassa oppimiaan tapoja Suomessa: piti vanhempainvartteja ja muutti luokan istumajärjestystä tasaisin väliajoin, jotta lapset tottuisivat erilaisiin ryhmiin ja työtapoihin. Vuosikausia perhe kävi lähes kaikilla lomillaan Ruotsissa.

”Kyllä itku aina tuli silmään, kun Tukholma tuli näkyviin.”

 

Lähteitä: Krister Björklund: Suomalainen, ruotsalainen vai ruotsinsuomalainen. Ruotsissa asuvat suomalaiset 2000-luvulla; Lotta Weckström: Suomalaisuus on kuin vahakangas. Ruotsinsuomalaiset nuoret kertovat suomalaisuudestaan; Jouni Korkiasaari: Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla.

Avainsanat

Keskustelu

Noinhan se meni se Ruotsin keikka. Hyvä keikka oli ja hyvä siellä oli olla ja tienata opiskelurahat. Saatiinhan siellä vielä ensimmäinen tytärkin. Hyvä maa silloin, nyt näyttäisi olevan jo toisin.

Kommentoi juttua: Suomalaiset olivat 1970-luvulla maahanmuuttajia Ruotsissa

Vastaa käyttäjälle tsunami Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X