Miksi musliminaisten huivit herättävät suomalaisissa niin paljon tunteita? Kirjastonhoitaja Nahlan kimppuun on käyty työpaikalla kahdesti
Myös apulaisrehtori Suaad sekä taksiyrittäjä Gill ovat kokeneet, että uskonnon näyttäminen työpaikalla on meille muille joskus ongelma.
Malminkartanon kirjaston aulasta kuului ankara meteli. Kirjastonhoitaja Nahla Hewidy, 30, nousi pöytänsä äärestä ja kiirehti katsomaan, mitä siellä tapahtui.
Meneillään oli jonkin sortin riita. Aikuinen nainen oli siepannut käytävällä leikkiviltä lapsilta pallon, koska hänen mielestään pojat kiusasivat porukan ainoaa tyttöä.
Tyttö oli eri mieltä, ja Nahla puuttui tilanteeseen. Nainen kimpaantui tästä niin, että löi häntä nyrkillä kasvoihin. Nahla sieppasi naisen laukun saadakseen tämän henkilöllisyystodistuksen ja soitti paikalle poliisin. Nainen poistui, mutta palasi takaisin.
Raivopäissään hän viskoi Nahlaa kirjoilla, uhkaili, repi huivin päästä ja paiskasi lopulta maksupäätteen kohti Nahlan kasvoja. Se osui niskaan. Nainen sai pahoinpitelystä myöhemmin 25 päiväsakkoa.
Kului viisi vuotta, kun Nahlan kimppuun käytiin toisen kerran. Hyökkääjä oli jälleen nainen, mutta tällä kertaa poliisi ei saanut häntä kiinni.
Nahla miettii, annetaanko islamista mediassa yksipuolinen kuva
Nahla ei voi itselleen mitään. Hän kertoo nykyisessä työpaikassaan Pasilan kirjastossa, että jos joku tarvitsee apua, hänen on pakko toimia, vaikka äiti on varoittanut, ettei joka asiaan pitäisi sotkeutua.
Nahla arvelee, ettei suukopu olisi riistäytynyt väkivallaksi, jos hän näyttäisi toisenlaiselta. Jos hän ei käyttäisi päässään hijabia eli musliminaisten huivia.
Joitakin ihmisiä se tuntuu ärsyttävän. Ainakin hänen kimppuunsa käyneet naiset tekivät tämän sanallisesti hyvin selväksi.
”En ymmärrä, mistä se johtuu. Onko se vieraan pelkoa? Annetaanko mediassa muslimeista liian yksipuolinen kuva? En tiedä. Se on hämmentävää”, Nahla sanoo.
Väkivaltaan hän törmää onneksi harvoin, mutta toisinaan tapahtuu niin, että jos Nahla vastaa asiakkaan kysymykseen, tämä hakee katseellaan varmistusta toiselta kirjastonhoitajalta. Tai niin, että vaikka Nahla olisi valmis palvelemaan, asiakas etsiytyy toisen henkilön luokse.
”Vähän aikaa sitten asiakas kertoi etsivänsä ihmistä, joka puhuisi hyvää suomea”, Nahla kertoo.
Suomessa kasvaneena ja ammattiin valmistuneena hänen kielitaidossaan ei pitäisi olla mitään vikaa.
Apulaisrehtorilta kysytään, oletko kenties kouluavustaja
Puistonpolun peruskoulun apulaisrehtorin ovi Helsingin Vuosaaressa on useimmiten auki. Jos huoneessa ei käsitellä salassapidettäviä asioita, kuka tahansa saa piipahtaa apulaisrehtori Suaad Onniselän, 48, luo.
Hänelle itselleen ovi ei ole aina auennut.
Kun Suaad haki ensimmäisen kerran rehtorin työtä ja saapui työhaastatteluun, häntä ei meinattu päästää sisään opettajanhuoneen ovesta.
Tai kun rehtoria tapaamaan tullut sijaisopettaja kohtasi Suaadin, hän kysyi, onko tämä kenties kouluavustaja. Siivoojaksikin Suaadia on luultu.
Itähelsinkiläisessä koulussa opettajan huivi ei enää herätä huomiota.
”Työvoimapulasta kärsivillä aloilla huivi ei ole työllistymisen este, mutta ongelmat alkavat, jos haluaa päästä johtotehtäviin. Esihenkilöksi hakiessaan massasta poikkeavan ihmisen on osoitettava olevansa täyspäinen”, Suaad sanoo.
Sairaanhoitajien älyä ja ammattitaitoa epäillään päivittäin
Suomessa on kymmeniätuhansia ihmisiä, joiden uskonto näkyy heidän vaatetuksestaan. Valtaosa heistä on hijabia käyttäviä musliminaisia.
Helsingin yliopiston uskontotieteen väitöskirjatutkija Katri Karhunen halusi selvittää, miten huivi vaikuttaa työhön sosiaali- ja terveydenhoitoalalla. Hän haastatteli pääkaupunkiseudulla asuvia musliminaisia ja havaitsi, että työyhteisöissä huiveihin on jo totuttu, mutta asiakastyössä ne synnyttävät monenlaisia tunteita.
”Haastattelemani sairaanhoitajat kertoivat törmäävänsä lähes päivittäin tilanteisiin, joissa asiakkaat kyseenalaistavat heidän älynsä, ammattitaitonsa ja kielitaitonsa”, Katri sanoo.
Näin tapahtuu siitä huolimatta, että lähes kaikki Katrin haastateltavat ovat syntyneet Suomessa ja valtaosan äidinkieli on suomi.
Työnantajan kanssa ongelmia on enää harvoin. Vain yhdelle Katrin haastattelemista naisista kerrottiin jälkeenpäin, ettei häntä olisi otettu harjoitteluun yksityiselle terveysasemalle, jos huivista olisi tiedetty etukäteen.
”Yhtä haastateltavaani kutsuttiin huntupäiseksi hoitajaksi vaikka kaikkia muita puhuteltiin etunimellä”, Katri kertoo.
Mutta summa summarum: työnantaja on kiinnostunut ammattitaidosta, ei asusteista. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä huivia on halutessaan saanut käyttää osana työasua jo vuodesta 2000 lähtien.
Ruotsissa poliisi voi jo käyttää huivia, Suomessakin sitä on suunniteltu
Aivan toista ääripäätä edustaa poliisi, sillä poliisin työasusta uskonnolliset tunnukset on yhä kielletty. Poliisi on perustellut tätä niin, että asun pitää olla neutraali. Huivi voi ärsyttää väkivaltaan poliisia kohtaan ja aiheuttaa muutenkin vaaraa, sillä huivilla voi vaikkapa kuristaa.
Katri Karhunen havaitsi, että monella alalla odotetaan, mitä poliisissa tapahtuu. Sisäministeriössä on valmisteltu asetusta, joka saattaisi sallia uskonnolliset tunnukset poliiseille samaan tapaan kuin Ruotsissa jo vuosia sitten.
Sisäministerin erityisavustaja Jukka Vornanen kertoo, että taustaselvityksiä on tehty, mutta asetusta ei kuitenkaan ehditä tehdä enää tämän hallituksen aikana.
Gill valitsee aamulla turbaanikankaansa 30 erilaisesta vaihtoehdosta
Koska mitään yhtä ja yhtenäistä lakia ei ole, työpaikoilla ratkaistaan tapaus kerrallaan, kumpi painaa enemmän, työnantajan intressit vai uskonnonvapaus. Sipoonrannassa vaalean omakotitalon oven avaa mies, jolla on ollut näihin pohdintoihin suuri vaikutus.
Hän on Gill Sukhdarshan Singh, jonka nimi loisti otsikoissa kuusi vuotta sitten, kun hän taisteli työnantajansa kanssa oikeudesta käyttää turbaania. Gill oli ajanut bussia Vantaalla pari kuukautta turbaani päässään, kun työnantaja ilmoitti, ettei se kuulu kuljettajan työasuun.
Työnantaja perusteli kieltoa sillä, että turbaani oli turvallisuusuhka: matkustajien pitää kyetä tunnistamaan kuljettaja tämän asusta.
Gill ei antanut periksi, vaan vei työpaikkansa luottamusmiehen kanssa asian ensin aluehallintovirastoon ja sitten poliisille, kunnes ammattiliitot sopivat asiasta keskenään. Gill sai pitää turbaaninsa.
Gilliä huvittaa, miten paljon hänen turbaaninsa kiinnostaa mediaa. Valokuvaa varten hän nostaa vaatekaapistaan koko varastonsa, 30 erilaista turbaanikangasta.
Hän näyttää, miten kietoo kuusi metriä pitkän kankaan päähänsä viidessä minuutissa ja kertoo valitsevansa joka aamu muihin vaatteisiin sopivan värin. Koska Gill on vaihtanut työpaikkaa ja ajaa nykyisin taksia, hän saa valita asunsa itse.
”Turbaanista kaikki tunnistavat minut, muutenhan olisin aivan tavallinen kuljettaja.”
Gilliä naurattaa. Hän kertoo olevansa nykyisin työhönsä tyytyväinen veronmaksaja.
Lontoossa ihmeteltiin, miksi suomalaisessa kaupassa on niin tiukka linja
Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen on seurannut työelämän kiistoja vuosikymmeniä. Hän muistaa kuuden vuoden takaa tapauksen, jossa huivista käräjöitiin oikeudessa asti.
Helsingin Kampissa sijaitseva vaateliike irtisanoi tuolloin kiireapulaiseksi palkatun naisen, koska tämä tuli ensimmäisenä päivänä töihin huivi päässään. Liikkeen esihenkilöiden mukaan huivi ei sopinut yrityksen brändiin. Oikeus oli eri mieltä ja tuomitsi esihenkilöt sakkoihin työsyrjinnästä.
Koskinen löytää koneeltaan muutamia muitakin oikeustapauksia, mutta ne ovat etupäässä 2010-luvun puolivälistä. Suuri osa riidoista lienee soviteltu työnantajan ja työntekijän tai liittojen välillä, ja Koskinen uskoo, että huivien kanssa on jo totuttu elämään Suomessakin.
Kampin tapauksen hän muistaa kuitenkin erityisen hyvin siksi, että piipahti pian tuomion jälkeen vaimonsa kanssa saman ketjun liikkeessä Lontoossa.
”Siellä sattui työskentelemään suomalainen työntekijä, joka kertoi, että liikkeessä oli ihmetelty, miten Suomessa voi olla näin tiukka linja. Lontoosta käsin se vaikutti hyvin kummalliselta.”
Erilaiset uskonnot kiinnostivat Suaadia jo pikkutyttönä
Suaad Onniselkä opetti ennen rehtorin virkaansa matematiikan ja fysiikan ohella islamia. Hän on tehnyt islamin oppikirjoja ja istunut lukemattomissa kokouksissa ja pohtimassa uskonnon merkitystä Suomessa.
Hän huomauttaa, että kirkon ja valtion side on vahva. Kirkko kerää Suomessa veroja, ja suuri osa vapaapäivistä tulee kirkollisista juhlapyhistä. Vähemmistöuskontojen tavat tulevat kuitenkin valtaväestölle eri tavoin näkyviksi.
Suaad itse kiinnostui uskonnoista jo pikkutyttönä. Supisuomalaisesta perheestään huolimatta hän tiesi jo hyvin varhain, ettei ole kristitty. Islamiin Suaad alkoi perehtyä opiskellessaan fysiikkaa Joensuun yliopistossa 1990-luvulla.
”Fyysikot eivät hetkahda mistään. Yliopisto oli kiva kupla aloittaa huivin käyttö.”
Muutettuaan Helsinkiin ja aloitettuaan työelämän Suaad huomasi, millaisiin mikroaggressioihin huivin kanssa saattoi törmätä. Etenkin New Yorkin WTC-iskun jälkeen esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä sai tottua monenmoiseen huuteluun ja tönimiseen.
Koulussa Suaadin islamilaisessa yhteisössä syntynyttä monikulttuurista osaamista arvostetaan.
”Olen suomalainen. Suomi on äidinkieleni, ja olen aika hyvä työssäni. En näe enkä ajattele huivia tai uskontoni vaikutusta omassa kuplassani.”
Isä ja poika valitsivat huivin yhtäaikaa, toinen poika halusi olla ilman
Gill ei poistu kotoaan edes postilaatikolle ilman turbaania. Hän on sikhi, jonka uskontoon kuuluu osoittaa kunnioitusta Jumalalle peittämällä pää. Sikhimies ei leikkaa tukkaansa, joten turbaani suojaa pitkiä hiuksia.
Gill ei ole koskaan kuullut turbaaninsa vuoksi moitteen sanaa muilta kuljettajilta saati asiakkailta.
”Joskus joku kysyy, miksi minulla on päässäni tällainen hattu. Sitten selitän, ettei se ole hattu, vaan huivi.”
Gillin mielestä hänen turbaaninsa ei vaikuta työhön millään tavalla, mutta sydämeen se vaikuttaa. Hän alkoi käyttää turbaania vasta aikuisena, yhtä aikaa poikansa kanssa.
”Kun poikani syntyi, Suomessa vieraili Englannista sihkipastori, jonka kanssa perheemme kävi pitkiä ja perusteellisia keskusteluita”, Gill kertoo.
Perhe antoi pojan tukan kasvaa aina 16-vuotiaaksi, jolloin hän sai itse päättää, alkaako käyttää turbaania. Poika valitsi turbaanin, joten Gill alkoi käyttää sitä yhtä aikaa.
Toinen poika valitsi toisin.
”Jokainen tekee valintansa itse. Ketään ei pakoteta”, Gill sanoo.
Nuorta huivipäistä tyttöä kiinnosti, miten Nahla on saanut työpaikan
Nahlan vanhemmat ovat muslimeja, jotka muuttivat Suomeen Egyptistä. Nahla valitsi huivin itse 11-vuotiaana, vaikka vanhemmat yrittivät vakuuttaa, että hän oli liian nuori. Keskusteluita käytiin kotona vakavassa hengessä, mutta Nahla teki päätöksensä.
”Uskonto on tärkeä, mutta halusin huivin myös siksi, että halusin kuulua johonkin”, hän sanoo.
Kahden kulttuurin välissä kasvaneena lapsena hän tunsi, ettei ole kokonainen sen enempää suomalaisessa kuin egyptiläisessäkään kulttuurissa. Muslimin identiteetti oli sentään selkeä.
Huiviin kietoutuu toki myös positiivisia asioita. Nahla kertoo esimerkin nuoresta tytöstä, joka tuli kirjastossa kysymään, milloin Nahlan kesätyö loppuu. Kun tyttö kuuli, ettei Nahla lähde mihinkään, hän ei ollut uskoa, että huivipäinen nainen voi saada Suomessa vakituisen työpaikan.
Nahlan mielestä työpaikoilla pitäisi näkyä läpileikkaus koko yhteiskunnasta juuri tällaisten lasten ja nuorten takia.
”On myös tilanteita, joissa ihmiset kokevat kirjastossa, että heidän on helpompi lähestyä ihmistä, johon he pystyvät samastumaan jollain tavalla. Puhun arabiaa, joten minulta tullaan kysymään myös paljon sellaista, mikä ei liity suoraan työhöni.”
Puhe huivista on Suaadin mielestä toisarvoista: se on vain vaate
Huivi tekee elämästä silti usein hankalaa. Eikö olisi helpompaa elää ilman sitä?
Nahla vastaa, että kenties, mutta jos hän riisuisi huivin, hän riisuisi samalla ison palan itsestään.
”Jos olisin valmis luopumaan arvoistani, olisivatko ne minun arvojani? Kuka minä olisin”, hän miettii.
Suaadilta kysytään joskus, liittyykö islamia tunnustavaan opettajaan riski, että hän syöttää uskontoa oppilailleen. Suaad vastaa, että ei. Tällaista riskiä ole.
”Suomalainen koulu on todella läpinäkyvä. Jokainen voi tulla kuuntelemaan opetusta luokkaan, ja nuoret kertovat kyllä kotona tasan tarkkaan, mistä luokassa puhutaan. Suomalaiset opettajat ovat ammattitaitoisia ja noudattavat työssään lakeja ja asetuksia.”
Suaad ei itse asiassa välittäisi puhua huivista, sillä se on pelkkä vaatekappale. Hänestä olisi tärkeämpää keskustella niistä monenlaisista syrjivistä rakenteista, joita islaminuskoiset ja monet muutkin vähemmistöt kohtaavat Suomessa. Asioista, joihin valtaväestöön kuuluvat eivät koskaan törmää.
Sellainen hyöty huivista on, että vuosikymmenten kokemuksella Suaad sanoo ymmärtävänsä, millaista Suomessa on elää vähemmistön jäsenenä ja miten vaikeaa valtakulttuuriin kuuluvien ihmisten on nähdä itsestäänselviä oikeuksiaan.
”Ei se ole pelkästään huivi, joka vaikuttaa. Jos en olisi vaaleaihoinen ja puhuisi suomea äidinkielenäni, kokemukseni työelämästä ja elämästä muutenkin voisivat olla hyvin toisenlaisia.”
Lue myös Seura.fi: Huiviin pukeutunut feministi Maryan Abdulkarim: ”Olin aina se pieni somalityttö, jolta odotettiin nöyryyttä”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 3/23.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Miksi musliminaisten huivit herättävät suomalaisissa niin paljon tunteita? Kirjastonhoitaja Nahlan kimppuun on käyty työpaikalla kahdesti