17-vuotiaana halvaantunut huippu-urheilija Toni Piispanen Seurassa: ”Olen pystynyt toteuttamaan kaiken, mistä haaveilin”

Kun paraurheilun tähtinimi Toni Piispanen halvaantui 17-vuotiaana, hän ehti jo säikähtää, joutuisiko hän luopumaan urheilusta kokonaan.

Kun Toni Piispanen oli 17-vuotias, hän tipahti pää edellä lattiaan kesken karatenäytöksen. Syy oli huonosti ajoitetun voltin, joka oli vielä harjoituksissa sujunut täydellisesti.

”Kuului vain kuin pitkän vieterin ääni, sellainen doing”, Toni muistelee uudessa Seurassa.

Hän tiesi heti, että oli käynyt pahasti. Hän ei pystynyt liikkumaan, ja kehosta oli kadonnut tunto.

Lukion toisen luokan pari viikkoa aikaisemmin aloittanut Toni haaveili liikunnanopettajan ammatista ja perheestä. Hän ei voinut kuvitellakaan, millaista elämä olisi ilman urheilua.

”Onnettomuuden sattuessa ajattelin ensimmäisenä, että loppuiko urheileminen tähän,” Toni sanoo Seurassa. Hän naurahtaa ja lisää:

”Siitä se oikeastaan vasta alkoi.”

Lue myös: Tunnetko Juice Leskisen traagisen tarinan? Ujosta savolaispojasta kasvoi rakastettu muusikko, jolla oli kurja loppu

”Päätin, että elämäni suurin tavoite on elää mahdollisimman normaalia elämää”

Niskanikaman murtuma ja katkenneet hermot. Halvaantuminen. Toni makasi kuusi viikkoa kallovedossa. Ei voinut tehdä muuta kuin ajatella.

”Päätin, että elämäni suurin tavoite on elää mahdollisimman normaalia elämää. Siihen kuuluisivat opiskelu ja perheen perustaminen. En ollut vammautumisesta katkera, mutta harmitti. Miksi niin kävi juuri minulle?” Toni Piispanen sanoo Seurassa.

Toni ei ollut kuullut paraurheilusta ennen kuin näki kuntoutuskeskuksessa lajeja, joita voi harrastaa pyörätuolissa istuen. Hän syttyi pyörätuolirugbysta.

Aloitettuaan lajin harrastamisen Toni nousi lyhyessä ajassa Suomen maajoukkueeseen. Hän toimi joukkueen kapteeninakin toistakymmentä vuotta.

Kauden 1999–2000 hän pelasi ammattilaisena Yhdysvalloissa Tampa Generalsin joukkueessa. Sitten oli aika vaihtaa lajia.

”Halusin menestyä paralympialaisissa ja sille tasolle emme päässeet pyörätuolirugbyssä”, Toni toteaa Seuran jutussa.

Toni Piispanen, Anu Piispanen

Toni tapasi puolisonsa Anu Piispasen vuonna 2002. Parin esikoinen syntyi vuonna 2004 ja kuopus neljä vuotta myöhemmin.

Toni Piispanen muistaa yhä Sauli Niinistön onnittelusanat

Ratakelauksesta tuli Tonin päälaji vuonna 2009. Jo kolme vuotta myöhemmin hän voitti kultaa Lontoon paralympialaisissa, missä kisaa seurasi 80 000 katsojaa. Yksi heistä oli presidentti Sauli Niinistö.

Toni kertoo Seurassa, että ikimuistoiset olivat myös palkintoja jakaneen Niinistön sanat: ”Tämä on hieno hetki sinulle, mutta yhtä lailla myös minulle.”

Vuonna 2013 Toni kelasi maailmanmestaruuden ja seuraavana vuonna Euroopan mestaruuden.

”Elämänlaatuni ei kärsinyt onnettomuudesta. Olen pystynyt toteuttamaan kaiken, mistä haaveilin”, Toni sanoo Seuran jutussa.

Lue myös Seuran juttu: Yllättävä yhteistyö – Hanna-Maria Seppälä toimii paralympiatähti Toni Piispasen mentorina: ”Haluan antaa takaisin sitä, mitä itse olen saanut”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: 17-vuotiaana halvaantunut huippu-urheilija Toni Piispanen Seurassa: ”Olen pystynyt toteuttamaan kaiken, mistä haaveilin”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X