1990-luvun lama oli Hannelen ja Joukon elämässä käännekohta, mutta eri tavalla kuin olisi voinut odottaa
Kotiliesi täyttää 100 vuotta, joten kurkistimme, mistä lehdessä menneinä vuosikymmeninä kuhistiin. Vuonna 1993 Kotiliedessä kerrottiin kuinka lama koetteli Hannele ja Jouko Siron perhettä. Nyt Sirot kertovat, miten se muutti heidän elämänsä.
Kolmekymppinen Jouko Siro tuli kotiin ja istui takki päällä eteisen tuoliin. Hän itki.
Säikähtänyt vaimo Hannele Siro tuli halaamaan. Hän oli vain kerran aiemmin nähnyt miehensä itkevän, mutta silloin ne olivat olleet onnen kyyneleitä, kun heidän esikoisensa Minttu oli syntynyt. Nyt Minttu ja hänen pikkuveljensä Tommi roikkuivat Joukon jaloissa ja lohduttivat isää.
Vähitellen Jouko sai kerrottua, että hän oli saanut potkut. Ne olivat tulleet karulla tavalla, kirjatulla kirjeellä sen sijaan, että esimies olisi kertonut asiasta suoraan.
Elettiin alkuvuotta 1993. Hannelella oli osa-aikainen työ sairaanhoitajana. Perhe oli ollut tiukoilla neljä vuotta, aina siitä lähtien kun olivat ostaneet rivitaloasuntonsa.
He olivat tuolloin välttäneet täpärästi kahden asunnon loukun, mutta joutuneet myymään vanhan kotinsa satatuhatta markkaa halvemmalla, jotta se ylipäätään meni kaupaksi. Se pakotti ottamaan uutta asuntoa varten suuremman lainan kuin mihin he olivat varautuneet.
Joukon irtisanomisen jälkeen Sirot neuvottelivat lainalle pidemmän maksuajan ja laskivat, että pärjäisivät juuri ja juuri, kunhan Hannele ei joutuisi työttömäksi. Säästämään he olivat jo tottuneet. Vaatteet saatiin tutuilta ja kirpputoreilta, ruoka hankittiin alennuksesta ja pyykki- ja leipäkone kävivät vain öisin.
Tässä tilanteessa keväällä 1993 Koti‑ liesi teki perheestä jutun. Mitä Siroille kuuluu nyt, melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin?
Perheestä tuli ykkönen, kun lama painoi
Kotilieden haastattelun seurauksena tapahtui kaksi koskettavaa asiaa.
Pankinjohtaja luki jutun ja poisti Sirojen lainan korosta pankin osuuden puoleksi vuodeksi. Tämä vähensi heidän lainakulujaan kaksituhatta markkaa kuukaudessa. Se oli saman verran kuin perheellä meni kuukaudessa ruokaan. Nykyrahassa summa vastaa viittäsataa euroa.
Lisäksi posti toi eräänä päivänä vanhan ihmisen käsialalla kirjoitetun kirjeen, jossa oli viisisataa markkaa. Ostakaa pääsiäisherkkuja lapsille, kirjeessä luki. Sirot eivät olisi tohtineet pitää seteliä, jonka arvo nykyisin olisi 125 euroa. Mutta kun kirjeen mukana ei ollut yhteystietoja, he nauttivat poikkeuksellisesta pääsiäisestä.
Aluksi työttömyydessä oli Joukolle opettelemista. Hän oli tehnyt matkatyötä myynti-insinöörinä, lähtenyt tien päälle maanantaina ja palannut kotiin perjantaina. Poissaolo arjesta oli hänelle tuttua. Mallin hän oli saanut matkatyötä tehneeltä isältään.
Sopeutumisessa uuteen tilanteeseen auttoi kesä maalla, jossa Jouko pääsi puuhaamaan mielekkäitä asioita, kuten uusimaan naapurin isännän peltikattoa. Jouko alkoi nähdä tilannettaan uusin silmin. Kaikkein tärkeimmältä alkoivat tuntua aika lasten kanssa ja perheen arjen pyörittäminen.
Tiivis side lasten kanssa
Syksyllä 1993 tapahtui sitten se, mitä Sirot olivat pelänneet. Hannelekin irtisanottiin. Molempien työttömyydestä tuli heidän elämänsä käännekohta, mutta eri tavalla kuin olisi voinut odottaa.
Joukon onnistui saada työtä vuoden työttömyyden jälkeen, mutta hän ei ollut enää sama mies kuin ennen. Koko elämän uhraaminen työlle alkoi tuntua mielettömältä.
”En halunnut takaisin siihen oravanpyörään”, Jouko sanoo.
Aluksi oli kuitenkin hypättävä mukaan ja otettava vastaan sitä työtä mitä sai. Muutaman vuoden kuluttua Joukolle tarjottiin työtä laboratorio‑ insinöörinä lääketieteellisessä huippuyksikössä. Palkka ei ollut järin suuri, mutta työn mukana tuli jotain tärkeämpää.
”Illat ja viikonloput ovat vapaita. Työni on lähes stressitöntä.”
Lapset olivat silloin kymmenen korvilla. Joukon oli mahdollista olla mukana heidän harrastuksissaan ja elämässään. Tuolloin rakennettu tiivis side pitää vielä tänä päivänä.
”Nykyisin yli kolmekymppiset lapsemme soittavat ennemmin Jokelle kuin minulle, jos heillä on asiaa tai jokin ongelma”, Hannele kertoo.
2000-luvun alussa Joukolle tarjottiin työtä, jossa oli kolminkertainen palkka auto- ja puhelinetuineen. Sirot ynnäsivät plussia ja miinuksia. Mökin saisi kuntoon ja voisi matkustella. Mutta työpäivät olisivat pitkiä, puhelimeen pitäisi vastata lomalla ja viikonloputkin menisivät töissä.
Ei kiitos, sanoi Jouko.
Lama käänsi myös Hannelen elämän suunnan
Lama käänsi myös Hannelen elämän uuteen suuntaan. Hän oli kaksi vuotta työttömänä eikä enää palannut sairaanhoitajaksi.
Ensin hän sai töitä vanhusten askarteluohjaajana ja sen jälkeen erityislasten koulunkäynninohjaajana. Jälkimmäiseen hän hankki koulutuksen ja viihtyi alalla toistakymmentä vuotta. Sitten hän alkoi laskeskella tulevan eläkkeensä suuruutta – tai paremminkin pienuutta. Hannele päätti, että kertymän kasvattamiseksi oli löydyttävä paremmin palkattua työtä.
Sitä löytyi. Vuonna 2015 Euroopan pakolaiskriisi oli juuri puhjennut, ja Hannelen puhelin soi. Soittaja oli Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Uudenmaan piiristä, jossa Hannele teki vapaaehtoistyötä. Lähdetkö perustamaan perheryhmäkotia yksin maahan tuleville alaikäisille pakolaisille, soittaja kysyi.
Hannele lähti, vaikka alussa piti ihmetellä itsekseen, oliko hän hullu, kun hyppäsi pää edellä kylmään veteen, käynnistämään 40 nuoren vastaanottokeskusta. Sillä tiellä hän on edelleen. Nykyisessä työssään MLL:n Uudenmaan piirin perhetalon koordinaattorina Hannele pääsee käyttämään kaikkea aiempaa osaamistaan. Keväällä hän auttoi Ukrainasta paenneita perheitä.
”Ihan turha sanoa, ettei viisikymppisenä kannattaisi yrittää mitään uutta. Ei muuta kuin uusille urille! Kaikkeen pystyy, mitä haluaa.”
Vapaaehtoistyö pelasti tarpeettomuuden tunteelta
Hannele ja Jouko ovat tehneet monenlaista vapaaehtoistyötä neljättäkymmenettä vuotta ja ovat siinä roolissa olleet Linnan juhlissakin presidentti Niinistön kutsumina.
Laman aikana vapaaehtoistyö oli yksi niistä tärkeistä syistä, miksi työttömyys ei ottanut Siroista henkistä niskalenkkiä, sysännyt eroon muista ihmisistä tai saanut heitä tuntemaan itseään tarpeettomiksi.
Jouko on ollut pitkään Suomen Punaisen Ristin paikallinen puheenjohtaja ja toiminut lastensa koulun yhdistyksissä ja urheiluseuran toiminnassa. Hannele puolestaan laskee olleensa MLL:n Uudenmaan piirin vapaaehtoistöissä kaikissa muissa rooleissa paitsi rahastonhoitajana. Molemmat ovat mukana oman kaupunginosansa Puistolan monenlaisessa toiminnassa.
”Puistolaiset nauravat, että meidän keittiön pöydän päässä päätetään puolet kylän asioista”, Jouko sanoo.
Elämällä on tukeva perusta
Tärkein muutos, jonka lama aiheutti, tapahtui arvoissa. Siihen asti molemmat olivat ajatelleet, että hyvään elämään kuuluisivat hyvät tulot. Lama näytti, ettei täyteläinen elämä ollut kiinni tuloista. Kumpikaan ei ole laman jälkeenkään ollut hyvätuloinen, mutta nyt he ovat keskituloisia.
”Lama teki sen, että oman itsen ympärillä pyörivä elämä ei enää kiinnostanut. Muutuimme yhteisöllisiksi ja yhteiskunnallisiksi”, Hannele sanoo.
He eivät kiinnitä omaa identiteettiään yhden asian, kuten työn, varaan. Sirojen elämän perustukset koostuvat niin monesta palasesta, että jos yksi palanen jostain syystä poistuu, talo pysyy silti pystyssä.
Lue myös Anna.fi: Lama suisti köyhyyteen kirjailija Meri Valkaman lapsuudenperheen: ”Aivan jokaista muistikuvaani noista vuosista varjostaa musta harso”
Siksi puheet tulevasta taantumasta ja talven hirvittävistä sähkölaskuista eivät ahdista. Ei, vaikka heidän rivitalossaan on suora sähkölämmitys. Onglemista selvitään, kun etukäteen varaudutaan.
Jouko kuvaa laman vaikutuksia silmien aukeamiseksi.
”Voi vain kuvitella, minkälaista elämä olisi ollut ilman tätä kokemusta, joka pysäytti. Suuri osa ihmisistä painaa laput silmillä eteenpäin.”
Juttu julkaistu Kotiliedessä 20/2022
Juttua muokattu 17.10.2022: Juttuun korjattu Hannele Siron nykyinen työpaikka.
Kommentoi
Kommentoi juttua: 1990-luvun lama oli Hannelen ja Joukon elämässä käännekohta, mutta eri tavalla kuin olisi voinut odottaa