Tarinat

Ähtärin pandahoitaja Anna Palmroth: "Lumi ja Pyry ovat jo perheenjäseniä"

Sattuma vei Anna Palmrothin hoitamaan ensin delfiinejä ja nyt pandoja. Vaikeinta on ollut hyväksyä, että vaikka tarhaeläimet ovat perheenjäseniä, niiden kohtalo ei ole omissa käsissä.

Bambunkorsia lentelee pitkin seiniä Ähtärin eläinpuiston Pandatalon hoitotiloissa. Pandanaaras Lumilla on känkkäränkkäpäivä.

Lue myös: Näin Ähtärin pandat viettävät päivänsä

Pandahoitaja Anna Palmrothille, 31, kolmevuotiaan mielenosoitukset ovat tuttuja. Hän on tuntenut Lumin ja sen kanssa tammikuussa Kiinasta Suomeen muuttaneen Pyryn kohta jo vuoden päivät. Ähtärin uusimmista pedoista on tullut hänelle jo perheenjäseniä.

”Lumi ei ole sukukypsä eikä siis vielä aikuinen, joten sillä on välillä vähän lapsellisia juttuja.”

Pyryllä, 5, känkkäränkkää ei juuri ilmene. Se on, kuten urospandat usein, Lumia rohkeampi ja reippaampi. Kun Anna tapasi pandat ensi kertaa marraskuussa pandojen tutkimus- ja suojelukeskuksessa Dujiangyanissa, Lumi haisteli, kuunteli ja katseli uutta uteliasta tulijaa matkan päästä, varovasti kulmiensa alta. Pyry taas otti uuden hoitajan heti iloisesti vastaan.

Lue myös: Kissarakas Kaisa Paulavirta: ”Ulkoilutan Simbaa joko repussa tai eläintenrattaissa”

”Pyry on kaikkien kaveri, jos ruokaa vain on tarjolla. Toki sekin vaatii minut, jos vaikka opetellaan uusia juttuja.”

Pandat muuttivat Anna Palmrothin elämän

Anna tietää pandoista enemmän kuin kukaan Suomessa. Onhan hän koko Pohjoismaiden ainoa pandahoitaja. Anna päätyi työhön sattumalta.

Hae tänne. Tämä on se seuraava työsi, luki siskon lähettämässä viestissä. Sisko oli nähnyt työpaikkailmoituksen verkossa.

Anna ajatteli, että työ oli kiinnostava, mutta liian kaukana. Pitäisi muuttaa lähes 200 kilometriä Valkeakoskelta Ähtäriin, hankkia kolmelle hevoselle ja tallille hoitaja, ja jonkun pitäisi pitää huolta myös suuresta puutarhasta.

Parin päivän kuluttua Anna kuitenkin kirjoitti hakemuksen. Haastattelujen, psykologisten testien ja soveltuvuuskokeiden jälkeen hänet valittiin työhön lähes 200 hakijan joukosta. Valinta oli yllätys, mutta ei ehkä niin suuri kuin edelliseen työpaikkaan , kun Anna pestattiin delfiinienhoitajaksi Särkänniemeen.

”Tiesin, että minulla on vahva pohja, mutta Ähtärin eläinpuiston intendentin puhelu aiheutti silti aikamoisen hillumisen.”

Uutisen jälkeen Annalla oli kiire järjestellä elämänsä uudelleen, sillä jo kahden viikon kuluttua valinnasta piti lähteä Kiinaan harjoittelemaan pandojen hoitoa. Pandoista Anna tiesi suurin piirtein sen verran kuin Youtuben panda­videoista saa selville.

Luonto viehättää pandahoitajaa

Olihan Anna Palmroth toki hoitanut eläimiä ja ollut kiinnostunut luonnosta koko ikänsä. Ja olihan hänellä kokemusta myös tarhaeläinten hoidosta.

Lapsena hän touhusi kaiket päivät hamstereiden, akvaariokalojen ja kanien kanssa. Kun pappa vei Annan ja tämän kolme sisarusta sorsapuistoon tai metsään, Anna oli vaikuttunut isoisänsä kyvystä tuntea kaikki linnut. Lapsenlapsilleen pappa opetti linnunpönttöjen ja pajupillien tekoa.

Esikouluiässä, kun Annan hevosleikeistä ja mankumisesta ei tullut loppua, vanhemmat heltyivät poniratsastustunteihin. 15-vuotiaana Annalla oli jo oma hevonen, jolla hän kiersi ratsastuskilpailuja. Nyt hevosia on kolme, joista kaksi pääsi kesäksi Ähtäriin.

Lue myös: Ratsastus häivytti Pirkon, 58, Menieren taudin oireet: ”Hevonen opetti luottamaan”

”Kai hevosissa viehättää niiden voima, nopeus ja ihana, fiksu luonne sekä halu yhteistyöhön.”

Ähtäriin muutti myös Annan 19-vuotias maakilpikonna, joka seuraa emäntäänsä kuin koira.

”Se on helppo kaveri, jonka voi jättää päiväksi yksin kotiin. Koiran kanssa olisi hankalampaa”, Anna hymyilee.

Anna oli pitkään epävarma siitä, mitä alkaisi opiskella. Hän ymmärsi haluavansa tehdä työtä eläinten parissa, kun työskenteli eläinlääkäriasemalla lukion jälkeen. Anna opiskeli klinikka­eläinhoitajksi ja pääsi eläinlääkärin avustajaksi.

”Lapsena haaveilin milloin eläinlääkärin, milloin poliisin tai ensihoitajan ammatista. Aina kumminkin sellaisesta työstä, jossa saa tehdä paljon.”

Raskainta oli delfiineistä luopuminen

Syksyllä 2013 Anna kuunteli, mitä puhelimen toisessa päässä sanottiin. Kun puhelu päättyi, alkoi ”mieletön riehunta”. Hänet oli valittu satojen hakijoiden joukosta yhdeksi Tampereen Särkänniemen delfiinien kouluttajaksi.

Vaikka Anna oli käynyt lapsena papan kanssa delfinaariossa, hän ei ollut osannut haaveilla, että voisi olla siellä joskus itse töissä.

Työ delfiinien parissa oli kiinnostavaa, hauskaa ja antoisaa, mutta syksyllä 2015 tuli tieto, että delfinaario suljetaan.

Takana olivat taloudelliset syyt, mutta myös eläinsuojelujärjestöjen ja joidenkin kaupungin päättäjien esittämä kritiikki delfiinien vankeudessa pitämistä kohtaan.

Kun kolme delfiiniurosta ja yksi naaras lennätettiin syksyllä 2016 Kreikkaan, Anna oli sopeuttamassa niitä uuteen ympäristöön.

”Se oli sellainen luopumisen paikka, että surutyötä tehdään vieläkin.”

Anna itse pitää eläinten tarhaamista tarpeellisena ja ajattelee, että tarhat tekevät tärkeää suojelu- ja tutkimustyötä ja edistävät sitä, että luonto ja luonnonsuojelu tulevat tutuksi myös lapsille.

”Pandojen tarhaaminen on ollut erityisen tärkeää. Jos pandoja ei olisi kymmeniä vuosia sitten alettu suojella Kiinassa, niitä ei varmaan olisi enää luonnossa kuin muutama kymmenen.”

Vaikeinta tarhaeläinten kanssa työskennellessä on Annan mielestä ymmärtää se, että ne eivät ole omia. Vaikka hoidokit ovat perheenjäseniä ja niiden kanssa viettää monta tuntia päivässä, päätökset niiden elämästä on muiden käsissä.

”Ne ovat eri asia kuin vaikka omat hevoset, joiden asioista voi päättää itse. Se on joskus todella vaikeaa hyväksyä.”

Pandojen bambu tulee Hollannista

Pandatalon bambuvarastossa on vii­leää, kosteaa ja tuoksuu kukkakaupalle. Kookkaat bambuniput täyttävät kymmenen neliön kylmähuoneen lattiasta kattoon. Ruokaa tarvitaan valtavasti, sillä pandat syövät pääasiassa bambua, ja sitäkin kymmeniä kiloja päivässä.

Bambut Anna tilaa Hollannista, josta ne tuodaan Suomeen kukkarekkojen mukana. Parinkymmenen eri bambulajin valikoimasta Ähtäriin tilataan aina muutamaa lajiketta kerrallaan.

”Yritän katsoa kristallipallosta, mikä laji Lumille ja Pyrylle milloinkin maittaa”, Anna vitsailee.

Luonnossa pandat siirtyvät paikasta toiseen kasvukauden mukaan, ja vaikka tarhassa yritetään jäljitellä luonnollista kiertoa, pandat ovat joskus nirsoja.

”Nautin hirveästi, kun saan hoitaa bambuvarastoa ja tarhojen ruukkukasveja. Pidän puutarhahommista ja joskus olen ajatellut, että olisi ihana työskennellä kukkakaupassa”, Anna sanoo.

”Tykkään kaikesta, mikä kukkii isosti ja koko kesän.”

Pandat ovat pohjimmiltaan petoja

Tarhassaan pötköttelevät ja bambua natustelevat pandat näyttävät leppoisilta nallukoilta, joita tekisi mieli mennä rutistamaan.

Ulkokuoren alla ne ovat kuitenkin petoeläimiä, joilla on pitkät kynnet, yli sata kiloa painoa, valtavasti voimaa ja terävissä hampaissa lähes yhtä paljon puruvoimaa kuin jääkarhulla. Edes Anna ei saa mennä samaan tilaan eläinten kanssa, vaan eristää ne toiselle alueelle viedessään ruokaa tai siivotessaan.

”Pandaa ei saa päästää ottamaan kiinni. Vaikka se ei tarkoittaisi pahaa, se ei ymmärrä, mikä satuttaa ihmistä.”

Illat Anna on yleensä vapaalla, ja eläinpuiston iltavuorolainen sulkee ovet ulkotarhaan. Joskus Anna käy kuitenkin tekemässä sen itse ja sanomassa hyvää yötä Lumille ja Pyrylle. Pandat tietävät jo, kun tulija on oma hoitaja.

”Ne tulevat reippaasti vastaan. Varsinkin Lumi pyytää rapsutuksia. Vastaanotto on myönteinen, vaikka olisi maanantaiaamu.”