Aino-Kaisa Saarinen: ”Valmistaudun synnytykseen kuin urheilusuoritukseen”

Kun hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen huomasi viime talvena Falunissa kisapäivän aamuna olevansa raskaana, hän ei voinut kuvitella millainen tunteiden vuoristorata pettymyksineen ja onnen tunteineen oli edessä.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen äänessä soi hymy. Hän arvelee, että tunsi odottamansa vauvan liikkeet ensi kertaa aivan äskettäin, kun oli jäänyt aamulla herättyään sänkyyn pötköttelemään.

”Vatsassa tuntui aivan kuin pientä kuplintaa”, hän kuvaa.

Liikkeet olivat vielä niin hentoja, että ne saivat epäilemään, näkikö hän sittenkin unta. Niiden synnyttämät tunteet sen sijaan olivat vahvat.

Tulevan lapsen jokainen viesti on suuren ilon ja onnen aihe.

”En aiemmin edes ymmärtänyt, kuinka hienolta lapsen odottaminen tuntuu. Olen superonnellinen. Miten suuri onni onkaan, kun hän syntyy ja on oikeasti siinä!”

Onni on erityinen myös siksi, että ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon.

aino_kaisa_saarinen1

”En aiemmin edes ymmärtänyt, kuinka hienolta lapsen odottaminen tuntuu.”

Aino-Kaisa oivalsi olevansa raskaana helmikuussa Falunin MM-viestihiihdon aamuna. Riemu siivitti sivakointia, hän toi Suomen avausosuudelta kärjessä ja ylsi kauden parhaaseen suoritukseensa.

Raskaus päättyi keskenmenoon maaliskuussa. Vertaistuki auttoi toipumaan suuresta surusta.

”Moni kertoi ensimmäisen raskautensa keskeytyneen, mutta toisen onnistuneen. Toivo syttyi uudelleen. Ehkä meilläkin seuraava kerta onnistuu ensimmäistä paremmin.”

Palkinnoista parhain 

Aino-Kaisa sai vahvistuksen raskaudelleen elokuussa Sveitsin Pontresinassa pidetyllä maajoukkueleirillä.

”Hiippailin aamuyöllä tekemään muilta salaa raskaustestin. Lähetin tuloksen heti Whatsapp-kuvaviestinä Tomille”, hän paljastaa ja viittaa aviomieheensä Tom Gustafssoniin.

Leiriltä palattuaan Aino-Kaisa meni ultraäänitutkimukseen. Raskaus oli kuudennella viikolla, ja tulevat vanhemmat näkivät tulokkaan ensi kertaa.

”Hän oli 4,4 millimetrin kokoinen, mutta sydän löi jo tosi rytmikkäästi. Se oli sykähdyttävä näky.”

Pienokaisen sukupuolta hän ei ole vielä tutkimuksissa nähnyt, vaikka on yrittänyt sitä tiirailla. 

Raskausaika on sujunut hyvin. Aino-Kaisa ei ole kärsinyt pahoinvoinnista kuin pari kertaa. Vatsakumpu ei näy vielä päällepäin, vaikka Aino-Kaisa sen itse peiliin katsoessaan havaitseekin.

Vauvan syntymän laskettu aika on toukokuussa. Aino-Kaisa on jo alkanut valmistautua siihen esimerkiksi lukemalla synnytyskertomuksia.

”Valmistaudun synnytykseen kuin urheilusuoritukseen. Palkinto on siinä reilusti suurempi kuin mistään kilpailusta tulen koskaan saamaan.”

Aika näyttää, onko pienokaisella kilpailuviettiä. Urheilun pariin hänet ohjataan varmasti.

”Hiihto on hyvä laji kaikille suomalaisille. Nostan hänet todennäköisesti suksille vähän alle kaksivuotiaana, jolloin itsekin aloitin.”

Hiihdon hurma

Aino-Kaisan kilpailuvietti näkyi varhain ja sitä ruokki kaksoissisar Maija. Kun äiti laittoi heidät peräkkäin ladulle, pinkaisi toinen välittömästi ohi, jos toinen kaatui.

Neljätoistavuotiaana Aino-Kaisa ilmoitti ensimmäisen kerran haluavansa olla tulevaisuudessa maailman paras.
Vanhemmat eivät nähneet hänessä tulevaa huippu-urheilijaa. Äiti jopa pyysi Aino-Kaisaa lopettamaan ainaisen harjoittelun, kun tyttö oli kuudentoista ikäinen, koska sitä seuratessa häntä otti sydämestä.

”En voi, kun en ole vielä päässyt edes alkuun”, tyttö vastasi.

Ensimmäiseen maailmancupin osakilpailuun hän osallistui vuonna 1998. Vuotta myöhemmin hän oli voittamassa viestikultaa nuorten MM-hiihdoissa. Ensimmäiset maailmancupin pisteet hän hiihti vuonna 2000.

Silti hiihtouralle päätymisessä oli ripaus sattumaa.

Anna-Kaisa Saarinen hiihtokengät

”Hiihto on jokaikisen hikipisaran ja kyyneleen arvoista.”

Ylioppilaaksi pääsyn jälkeen Aino-Kaisa halusi opiskella hammaslääkäriksi tai fysioterapeutiksi. Hän ei päässyt ensi yrittämällä kumpaankaan opinahjoon. Paikkaa ei herunut maajoukkueessakaan.

”Päätin, että se oli viimeinen kerta, kun minut siitä tiputetaan.”

Kun Aino-Kaisa päättää, hän onnistuu. Helppoa se ei ollut. Uran alkuvaiheessa hän oli tiukilla taloudellisestikin. Tukijoiden hankkimista hankaloitti entisestään Lahden MM-hiihtojen dopingskandaali vuonna 2001, jolloin kuuden suomalaisen maastohiihtäjän rikkomus langetti varjon kaikkien hiihtäjien päälle.

Elämä oli pennin venyttämistä.

”Kaupassa oli mietittävä, mitä voin ostaa. Aika paljon kaalia tuli syötyä.”

Pihistelyssä oli hyvätkin puolensa.

”Minun oli pakko miettiä, haluanko hiihtää niin paljon, että satsaus kannattaa. Se loi myös paineita onnistumiseen.”

Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden Aino-Kaisa voitti Liberecin MM-hiihtojen perinteisen tyylin kymmenen kilometrin matkalla vuonna 2009.

”Mitali oli unelmani täyttymys.”

Aviopuoliso, silloinen poikaystävä, Tom Gustafsson tiesi jo ennen kisan alkamista, että Aino-Kaisa voittaa.
Aino-Kaisan on vaikea saada itsestään parhainta irti pienissä kilpailuissa.

”Merkittävissäkin kisoissa minun on jännitettävä ennen lähtöä niin, että kirjaimellisesti tärisen kauttaaltaan. Ilman sitä ei tule tulosta. Kilpailuaamuina olen aika erilainen persoona kuin muulloin, enkä todellakaan ole maailman miellyttävin ihminen. Ärräpäitä tulee ja menee.”

Liberecissä hän tiuskaisi mielestään väärin säädetyistä repun remmeistä Tomille sen verran kipakasti, että tämä tiesi odottaa parhainta mahdollista suoritusta.

Lajin viehätys ei ole hiipunut.

”Olen joutunut tekemään menestykseni eteen hurjan määrän töitä, mutta hiihto on jokaikisen hikipisaran ja kyyneleen arvoista.”

Vahva tahto

Aino-Kaisa Saarinen möyhi murheessa kuusi päivää lokakuussa 2014. Maajoukkueleirillä murtunut jalkapöydän luu ei ollutkaan paranemaan päin. Lääkäri väläytti leikkauksen mahdollisuutta.

”Silloin pääsi itku. Olisin joutunut aloittamaan kuntoutuksen ihan alusta.”

Masennus ei ole hänelle luontainen olotila.

”Olen yleensä aina hyvin optimistinen.”

Avuksi löytyivät tanskalaisen filosofi Sören Kierkegaardin lauseet: ”Olisin tuhoutunut, ellen olisi tuhoutunut. Mutta koska halusin loistaa, oli kestettävä palaminen.”

Sitä hän hoki itselleen yhä uudelleen. Kunnes loisti jälleen.

”Huomasin asenteen merkityksen. Masentuneena kuntopiirin tekeminen alkoi tuntua mahdottomalta, vaikka painot olivat entiset. Sitten päätin tehdä parantumisen maailmanennätyksen. Se ei ihan onnistunut, mutta uskon ajatuksen auttaneen.”

Aino-Kaisa ei usko sattumaan.

”En ole menestynyt vahingossa.”

Hän uskoo päättäväisyyteen ja tekemiseen.

”Niiden avulla olen saanut joka ikisen asian, mitä olen oikeasti halunnut.”

Terveys työvälineenä

Sanotaan, että urheilija ei näe tervettä päivää. Aino-Kaisan kohdalla se ei pidä paikkaansa.

”Yksi mottoni onkin, että huolehdi terveydestäsi. Käytän paljon aikaa työvälineestä eli itsestäni huolehtimiseen.”

Aino-Kaisa pyrkii käymään kerran viikossa osteopaatin vastaanotolla.

Terveyttään Aino-Kaisa vaalii myös ravinnolla. Sen merkityksen hän oppi lapsuudenkodissaan. Terveellisestä ja monipuolisesta ruoasta ei tingitty edes silloin, kun perhe kitkutteli 90-luvun laman kourissa.

”Äiti taikoi aina hyvät ruoat. Söimme paljon raasteita, jotka ovat paljon halvempia kuin salaatit.”

Anna-Kaisa Saarinen maailmankartta

”Rakastan karttoja. On ihana tutkia, mihin voisi lähteä.” Maailmankartan magneetit kertovat paikoista, joissa Aino-Kaisa ja Tom ovat vierailleet. Tulevaisuudessa niitä asetellaan yhdessä pienokaisen kanssa.

Matkapäiviä on vuodessa noin 200. Kotona ollessaan Aino-Kaisa käy vanhempiensa luona lounaalla lähes päivittäin. Aino-Kaisa ostaa raaka-aineet, ja he suunnittelevat yhdessä ruoat, jotka äiti kokkaa. Tuorein hankinta on luomuliha, jota hän osti kerralla vuoden tarpeisiin. Yhteiset ruokailut ovat luonteva tapa olla läsnä ikääntyvien vanhempien elämässä. Aino-Kaisan isä on 76- ja äiti 75-vuotias.

Aino-Kaisa jatkaa hiihtouraansa ainakin vuoden 2018 olympialaisiin saakka. Mahdotonta ei ole, että hän hiihtää vielä vuoden 2019 maailmanmestaruuskisoissa 40-vuotiaana. Hiihtouran lopettaminen ei tule olemaan helppoa.

”Olen hiihtänyt kaksivuotiaasta läh
tien. Hiihto on täyttänyt elämäni, ja kaikki muu on ollut sen ympärillä.”

Puolisona paras ystävä

Aino-Kaisa ei allekirjoita väittämää, jonka mukaan huippu-urheilija on itsekäs tai jopa narsistinen.

”Uskon olevani rakastava ja toisen huomioon ottava puoliso, joka osaa myös kuunnella.”

Yhteistä elämää helpottaa se, että entisenä koripalloilijana Tom nauttii liikunnallisesta ja terveellisestä elämäntavasta. Hän myös kulkee Aino-Kaisan mukana kisoissa niin paljon kuin omalta työltään tuotekehitysjohtajana ehtii.

”On hienoa jakaa elämän huippuhetket hänen kanssaan. Samoin on tärkeää, että hän on lähellä, jos kisa sujuu huonosti. Meillä on todella hyvä parisuhde. Tom on myös paras ystäväni.”

Aino-Kaisa tiesi heti Tomin nähdessään löytäneensä tulevan puolisonsa.

Lukion jälkeen Aino-Kaisan piti pyrkiä kolmeen opiskelupaikkaan saadakseen työttömyyskorvauksen, ellei haku tuottaisi tulosta. Kolmanneksi hän valitsi ammattikorkeakoulun tietotekniikan koulutusohjelman.

”Olin varma, etten pääse sinne. Inhoan tietokoneita yli kaiken.”

Kohtalo oli oikukas. Se oli ainoa koulutus, jonne hän pääsi. Ensimmäisenä opiskelupäivänä viereen istui Tom.

”Aika lailla saman tien tajusin, että tuossa se nyt on, elämäni mies.”

Aino-Kaisa pyysi miehen kahville.

”Silloin pitää toimia, kun tapaa sen oikean. Vuosi siinä silti meni, mutta pääsimme maaliin.”

Anna-Kaisa Saarinen

Aino-Kaisa riisuu kihla- ja vihkisormukset vain kuntosalilla. ”Ne ovat niin tärkeät.”

Ensimmäinen tapaaminen ei nimittäin johtanut mihinkään. Sitten alkanut hiihtokausi kiidätti Aino-Kaisaa muualla. Opinnotkin jäivät. Keväällä hän soitti Tomille. Kesän tapailujen jälkeen he totesivat seurustelevansa.

Tom kosi jouluna 2008 ja heidät vihittiin 14.7.2012. Aino-Kaisa ottaa kihla- ja vihkisormukset nimettömästään pois vain kuntosalilla.

”Ne merkitsevät minulle niin paljon. Vuosien seurustelun jälkeen ehdin jo ajatella, ettei hän ikinä kosikaan.”

Pysyvä koti

Aino-Kaisan lapsuudenkotiin on linnuntietä vain kilometrin matka hänen nykyisestä kodistaan.

”Olen käynyt kaukanakin, mutta en ole löytänyt Hollolaa parempaa paikkaa.”

Kotiovelta aukeavat upeat lenkkimaastot. Salpausselän harjun ansiosta se saa ensimmäisenä Etelä-Suomessa lumipeitteen talvisin.

Aino-Kaisa ja Tom muuttivat kolmikerroksiseen kivitaloonsa vuonna 2012. Hollolan kunnan lahjoittamalle tontille pystytetty koti on vuosien suunnittelun tulos. Asukkaiden arvojen mukaisesti talo on ekologinen ja energiatehokas. Mustavalkoinen sisustus kestää aikaa.

”Olen koti-ihminen, mutta en sisustaja.”

Ainoa Aino-Kaisan valitsema sisustuselementti on magneettinen maailmankartta. Sen äärellä muistellaan tehtyjä matkoja ja suunnitellaan uusia.

Tulevaisuudessa matkoilla on mukana uusi perheenjäsen.

 

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 26/2015.

Lue myös:

Yrittäjä Heidi Jaara: ” Lapsettomuus koetteli mutta unelma nousi tuhkasta”

Äitiys muutti Annikaa, 36: ”Vauvan myötä olen löytänyt taas itseni”

Apua! Teinini saa lapsen

Keskustelu

Kommentoi juttua: Aino-Kaisa Saarinen: ”Valmistaudun synnytykseen kuin urheilusuoritukseen”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X