Tyttären suru: Äidin kavaljeerina on nyt Alzheimer

Kun Eeva Airaksinen sairastui Alzheimerin tautiin, tyttärestä tuli äidin apumuisti. Laura osaa kertoa esimerkiksi äidin suuresta rakkaudesta. Kaikkein kipeimmän kokemuksensa Eeva muistaa yhä itse, vaikka mieluummin unohtaisi.

Pienessä puutalossa Fiskarsissa Laura Airaksinen, 41, kaataa kahvia äidilleen Eeva Airaksiselle, 80. Tämä on tyttären luona kylässä. Tilanne on uusi, sillä vielä pari viikkoa sitten Eeva asui yhdessä tyttärensä ja tämän kaksivuotiaan pojan Joelin kanssa.

Alzheimerin tauti diagnosoitiin 1,5 vuotta sitten

Nyt äiti on muuttanut senioritaloon parinsadan metrin päähän. Kun Laura kertoo, että kotihoito käy siellä kahdesti päivässä, Eeva hämmästyy.

”Ai käykö? En minä kyllä ole nähnyt. Olen varmaan nukkunut tai ollut poissa silloin kun käyvät”, Eeva vakuuttaa.

Laura pudistelee päätään. Tällaista tämä nyt on.

Eevalla diagnosoitiin Alzheimerin tauti puolitoista vuotta sitten. Se nakertaa lähimuistia ja nielaisee viime aikojen tapahtumat Eevan muistin ulottumattomiin.

Onneksi hänellä on tytär, joka toimii sekä apumuistina että tulkkina.

Ja muistot menneestä elämästä. Monet niistä ovat suloisia, yksi ei. Sen Eeva toivoisi unohtavansa.

Nuoruuden palo

Nuorena Eeva halusi näyttelijäksi. Hänellä oli siihen lahjoja niin, että eräs ohjaaja olisi ottanut hänet kesken lukion suoraan teatteriinsa.

”Mikä siinä olikaan esteenä”, Eeva kysyy Lauralta.

”Vanhempasi kielsivät sen, koska olit niin nuori. Isovanhemmistasi se oli myös vähän syntiä, samoin kuin harrastamasi balettikin.”

Eevan silmät syttyvät. Hän muistaa sen palon, jolla hän heittäytyi rooliin. Tai tanssiin. Tai musiikkiin.

”Pyrin Sibelius-Akatemiaan ja olisin päässyt pianonsoitolla läpi, mutta teoriakokeeseen en mennyt.”

”Ei kun sinä et läpäissyt sitä”, itse muusikkona työskentelevä Laura tarkentaa.

Laura kertoo, että äiti oli hyvä myös ratsastamaan, voitti suomenmestaruuksiakin. Häntä valmensi Mannerheimin ratsumestari.

”Nyt kuulostaa siltä, että tässä minä leveilen äitini saavutuksilla”, Laura virnistää.

”Ajatella, että sinä muistat kaiken. Tulkkiressukkani joutuu elämään minun menneisyyttäni”, Eeva sanoo.

Hoitaja vai hoidettava?

Eeva pahoittelee useaan otteeseen, että hän ei muista kaikkea. Hän tiedostaa tilansa, mutta hetkittäin asiat sekoittuvat.

”Olen huomannut, että nykyään Alzheimerin tautia on paljon. Missäs minä hoitelenkaan niitä potilaita”, hän kysyy.

Laura kertoo, että äiti käy palvelutalon päivätoiminnassa, jossa on paljon vanhoja ihmisiä. Monilla on ongelmia muistin kanssa.

”Äiti kokee, että hän hoitaa heitä ja toimii ryhmässä terapeuttina, vaikka ei hänellä sellaista roolia ole”, Laura selventää.

Eeva jatkaa selittämällä, kuinka he työntekijät yrittävät luoda muistisairaille mielekästä elämää.

”Mutta nyt en muista, käynkö siellä kerran viikossa, ja jos käyn, niin milloin. Sitäkään en muista, miten minä sinne menen”, hän katsoo Lauraa.

”Torstaisin ja taksilla”, Laura vastaa kärsivällisesti.

Eeva Airaksinen

Rakkaus pysyy mielessä

Onneksi on muistoja, jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen. Suurin niistä on rakkaus.

Eeva koki huikean, päätäpahkaisen rakastumisen ollessaan vielä naimisissa kahden poikansa isän kanssa.

Rakkaus syttyi Arkadian huumeklinikan perustamiskokouksessa, jonne Eeva oli tullut vapaaehtoistyöhön. Eeva saapui kokoukseen myöhässä ja näki siellä nuoren miehen beigessä samettitakissa. Eevasta mies oli koko olemukseltaan hienostunut.

”Muistan tarkkaan, kun näin hänet. Rakastuin silmittömästi. Hän oli niin komea ja kaunis…. Isäsi, onko hän sinustakin komea”, Eeva varmistaa tyttäreltään.

Laura vastaa jotain ympäripyöreää. Hän kertoo, että mies oli äitiä kuusi vuotta nuorempi psykologian opiskelija, joka soitti rumpuja Rauli Badding Somerjoen bändissä.

”Sellainen boheemi opiskelijanrenttu”, Laura naureskelee.

Miksi suhde kaatui?

Vaikka rakkaus oli molemminpuolista, se ei ensin johtanut mihinkään, sillä Eeva oli lojaali aviomiehelleen. Kunnes hänen kehonsa valtasi allerginen reaktio.

”Olet kertonut, että lääkäri sanoi sen johtuvan rakastumisesta. Se oli psykosomaattinen reaktio”, Laura sanoo.

Asiasta puhuttiin kaikkien aikuisten kesken. Eevan aviomies totesi, että hän ei halua jatkaa liitossa, jossa vaimo on rakastunut toiseen.

”Niin minä sitten erosin kiltistä ja hyvästä miehestäni”, Eeva toteaa.

Uudessa liitossa rakkautta kesti 15 vuotta, ja sinä aikana syntyi Laura. Ero tuli vuonna 1984.

”Minkäs takia minä erosin isästäsi”, Eeva ihmettelee.

Laura arvelee diplomaattisesti, että molemmilla oli varmaan omat syynsä.

”Minä hölötän nyt varmaan ihan liikaa”, Laura tuskastuu.

”Minäkin hölöttäisin, mutta kun en muista”, Eeva lohduttaa.

Eevasta on kiva kuunnella Lauran kertomuksia. Ensin ne tuntuvat ihan uusilta asioilta, mutta tarinan edetessä hän alkaa muistaa.

Aivan äsken puhutut asiat sen sijaan haihtuvat mielestä melkein saman tien.

”Mihin se meidän liitto päättyi”, Eeva kysyy taas.

Pahin muisto ei katoa

Mutta on eräs asia, joka pysyy muistissa, vaikka ei haluaisi. Eevan vanhin poika kuoli vain 21-vuotiaana.

Markolla oli skitsofrenia, jonka takia hän oli hoidossa psykiatrisessa sairaalassa. Eräänä aamuna hänet löydettiin sängystään kuolleena. Syy oli ilmeisesti liian vahva tai vääränlainen lääkitys.

”Mietin usein, millaista Markolla oli yksin viimeisinä hetkinä, millaiset kärsimykset hänellä oli, millainen kauhu”, Eeva kertoo.

Kipeä muisto itkettää yhä.

”Välillä toivon, että saisin laitettua tämän muiston pois.”

Työ taideterapeuttina

Kun ammattinäyttelijän, ballerinan, pianistin ja ratsastajan haaveet oli hylätty, Eeva meni yliopistoon opiskelemaan psykologiaa.

Opinnot jäivät kuitenkin kesken, sillä Eeva meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Hän opiskeli sairaanhoitajaksi, erikoistui psykiatriaan ja pääsi kouluttautumaan hahmotaideterapeutiksi.

Eevan vastaanotolla potilaat saivat itse määrätä, mitä tekivät. Se oli tuolloin aivan uutta.

He saivat maalata, jos halusivat ja mitä halusivat. Sen jälkeen he kertoivat kuvasta mitä halusivat. Tarkoitus oli maalauksen kautta saada ulos se, mikä oli traumaattista.

Kun Eeva puhuu työstään, hän kuulostaa pätevältä ja ammattimaiselta. Mutta kun pitäisi kertoa, millaisia aiheita kuviin nousi, hän ei muista.

”Olenko kertonut sinulle”, Eeva kysyy Lauralta.

”Sinä et saanut kertoa”, Laura muistuttaa.

Laura Airaksisen maalausteline

Hahmot maalin alta

Eläkkeelle jäätyään Eeva ryhtyi itse maalaamaan oikein tosissaan. Hän on pitänyt taidenäyttelyjä sekä Suomessa että ulkomailla.

Hän käyttää samaa menetelmää, jonka oppi aikanaan hahmotaideterapiakursseilta. Siinä kankaalle suditaan maalia, eri värejä, suuria pintoja. Värit levitetään – ja pyyhitään sitten rätillä pois. Sen jälkeen maalataan taas päälle.

Tätä toistetaan, kunnes maalikerroksista alkaa tulla esiin jokin hahmo.

”Aloittaessani en koskaan tiedä, mitä sieltä tulee. Kun se ilmestyy, otan sen esiin.”

Aika usein maalikerroksista nousee hevosen hahmo. Liekö siinä kaipuuta nuoruuden ratsastusharrastukseen?

Joskus tauluun ilmestyy myös poika. Suloinen poika, joka katsoo suoraan silmiin.

Alzheimer-potilas, ei mikään sekopää

Kun äidin muisti alkoi reistailla muutama vuosi sitten, Laura piti sitä ensin hajamielisyytenä.

Sitten tuli outoja lipsahduksia. Äitiä oli haastateltu kadulla pomojen palkoista, mutta kotona hän sanoi, että oli kyselty homojen palkoista. Kylässä Eeva saattoi kertoa holtittomia vitsejä ja jutella asioistaan avoimesti vieraillekin.

”Ajatella. Ennen olen varmasti tarkkaillut enemmän, miten olen ja mitä sanon”, Eeva myöntää.

”Et sinä mikään sekopää silti ole ollut”, Laura vakuuttaa.

Pari vuotta sitten muistihoitaja tutki Eevan ja varasi tälle ajan jatkotutkimuksiin. Eeva unohti mennä.

Hän sai uuden ajan ja diagnoosin marraskuussa 2016: Alzheimer.

Käytännössä Laura oli auttanut äitiään jo pari vuotta, virallisesti hänestä tuli omaishoitaja elokuussa.

Laura myöntää, että tilanne on hänelle raskas.

”Meillä on paljon hyvää, mutta ei tämä mitään auvoista äiti-tytär-aikaa ole”, Laura sanoo.

Välillä äiti on keskusteluissa läsnä, jopa veitsenterävä, ja kuuntelee keskittyneesti tyttären huolia. Seuraavana hetkenä kaikki katoaa.

Vaikka äiti kovin mielellään viettää aikaansa Joelin kanssa, Laura ei uskalla jättää heitä kahdestaan. Suihkuun hän pääsee, mutta ei juuri omiin menoihinsa.

Omaishoitajuus vei uupumuksen partaalle

Lauran voimat ovat vähitellen ehtyneet. Hän kokee olevansa ahtaalla, kun toisella puolella huutaa uhmaikäinen ja toisella kyselee äiti, loputtomasti.

”Olen väsynyt, ja minulla on jatkuvasti hermot kireällä”, Laura myöntää.

Kun Laura oli kuukausi sitten omaishoitajan pakollisessa terveystarkastuksessa, hoitaja huolestui. Hän laittoi käden Lauran kasvojen eteen ja sanoi, että tämä on näin lähellä täydellistä uupumusta.

Tilannetta helpotettiin asumisjärjestelyllä: Eeva muutti senioriasuntoon, jossa käy kotihoito kahdesti päivässä.

Illalla hoitajat ottavat hellan sulakkeen pois ja laittavat sen aamulla takaisin. He vahtivat, että lääkkeet otetaan, vaatteet vaihdetaan ja hiukset pestään.

Jos asumisjärjestely saadaan toimimaan, Laura menettää omaishoitajan statuksensa. Se ei muuta sitä, että äiti ja tytär näkevät päivittäin.

”Joelille ja mummille on aina yhtä ihanaa tavata päiväkodin jälkeen. Ja on se minullekin helpottavaa. On niin yksinäistä olla ainoa aikuinen.”

Miten äiti voi pettää?

Äidin sairastuminen on laukaissut Laurassa lapsenomaisen suuttumuksen. Miten äiti voi pettää hänet tällä tavalla?

”Tekee kipeää tajuta, että äiti ei ole enää sama. Puran sen välillä kiukuttelemalla äidilleni, mikä tietysti hävettää”, Laura sanoo.

Roolien vaihtuminen tuntuu äidistäkin vaikealta. Eeva arvelee, että hän ei kuitenkaan ole käyttänyt hyväkseen Lauran avuliaisuutta.

”Tai en tiedä, vaikka olisin. Niin paljon hän on joutunut sitoutumaan minuun”, Eeva sanoo ja katsoo tytärtään.

Eevaa huolettaa, että hän joutuu jossain vaiheessa palvelutaloon. Hän ei koe kuuluvansa sinne, potilaana. Niinpä hän vakuuttaa, että pärjää kyllä näinkin. Ja vielä hyvillä mielin.

”On minulla koko ajan kivaa. Tai hyvää ainakin.”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tyttären suru: Äidin kavaljeerina on nyt Alzheimer

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X