Ihmiset

Seura: Laulaja Reijo Taipaleen leski Anita ikävöi miestään yhä: ”Kosketuksen kaipuu ei katoa iän myötä”

Kolme vuotta rakkaan puolison kuolemasta. Anita Taipale kertoo Seurassa, ettei suru Reijo-miehen kuolemasta ole vielä väistynyt. 

Anita Taipale, 76, menetti puolisonsa, laulajana tunnetun Reijo Taipaleen kolme vuotta sitten. Uudessa Seurassa Anita kertoo, että suru ja ikävä ovat läsnä edelleen.

”Kosketuksen kaipuu ja toive saada käpertyä kainaloon eivät katoa iän myötä”, Anita pohtii Seurassa.

Erityisesti ikävä iskee silloin, kun eteen tulee arkinen asia, jonka Anita haluaisi jakaa Reijon kanssa. Silloin Anitan valtaa tunne, että rakas puoliso on edelleen jossain lähellä.

Seurassa Anita kertoo, ettei korona-aikana ollut helppoa olla leski.

”Olin vuoden verran neljän seinän sisällä ja hyvin yksinäinen. Puhuin paljon puhelimessa läheisteni kanssa. Katsoin televisiota ja luin kirjoja”, Anita sanoo Seurassa.

Lue myös: Reijo Taipaleen Anita-vaimo Seurassa 57 yhteisen vuoden jälkeen: ”Enää ei ole kättä, johon tarttua”

Yhdessä loppuun asti

Anitan ja Reijon yhteinen taival alkoi vuonna 1962, kun Anita oli 17-vuotias. Reijo oli häntä viisi vuotta vanhempi, ja nuoret asuivat Helsingin Konalassa saman kadun varrella.

Reijo kertoi myöhemmin ihastuneensa heti ”kylän kauneimpaan tyttöön”.

”Kun Reijo pyysi tansseihin, niin väliajalla nylonsukkahousuihini tuli silmäpako. Reijo lupasi tuoda tilalle kahdet. Ajattelin, että näinköhän. Toiset niistä ovat vieläkin muistona”, Anita muistelee Seurassa.

Anita pysyi Reijon vierellä aina tämän poismenoon asti. Vaikea muistisairaus ja Parkinsonin tauti saivat Reijon fyysisesti heikkoon kuntoon. Anita toimi hänen omaishoitajanaan viimeisen vuoden ajan.

Marita Taavitsainen ja Anita Taipale
Marita Taavitsainen näyttelee Anita Taipaletta tänä kesänä Satumaan kuningas -näytelmässä, joka kertoo Reijo Taipaleen elämästä.  Kuva: Tommi Tuomi

Reijo Taipaleen elämä taipuu teatterilavalle

Tänä kesänä Reijo Taipaleen elämästä kertova Satumaan kuningas -näytelmä nähdään Someron Esakallion kesäteatterissa. Näytelmässä esitetään Reijon matka lapsuudesta aina vanhuuteen asti. Aikuista Reijoa näyttelee Kari Hirvonen, aikuista Anitaa puolestaan Marita Taavitsainen.

Marita kertoo Seurassa, että Esakallio on paikka, jossa hän tapasi Reijo Taipaleen viimeisen kerran. Muistisairaus ei vielä ollut vienyt laulujen sanoja miehen muistista. Jo silloin Anita-vaimo oli kuitenkin mukana huolehtimassa tavalliseen tapaansa käytännön asioista.

”Reijo Taipaleen elämän loppuvaihetta käsitellään laulunäytelmässä hienovaraisesti. Kuullaan ihania kappaleita. Ja tietenkin Satumaa”, Marita sanoo Seurassa.

Lue myös Seuran juttu: Reijo Taipaleen Anita-lesken toive toteutui, kun Marita Taavitsainen esittää hänen rooliaan näytelmässä Satumaan kuningas

Kommentoi

Kommentoi juttua: Seura: Laulaja Reijo Taipaleen leski Anita ikävöi miestään yhä: ”Kosketuksen kaipuu ei katoa iän myötä”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.