Anna: Anna Hanski sairasti koronan maaliskuussa – haju- ja makuaisti eivät ole vieläkään palanneet

Koronavirus vei laulaja Anna Hanskilta ensin työt. Sitten hän sairastui itse ja menetti haju- ja makuaistinsa, kertoo Anna-lehti.

Maaliskuun puolivälissä laulaja Anna Hanski alkoi kröhiä, kertoo Anna-lehti. Kuiva yskä oli lähes huomaamaton, kuin olisi leivänmuru kurkussa. Sitten tuli lihassärkyä.

Muutama päivä myöhemmin Anna paistoi kanapihvejä. Hän käänteli ruskistuvia lihapaloja pannulla ja ihmetteli outoa tuntemusta. Kesti hetken, ennen kuin hän tajusi: en haista ruoan tuoksua. Valmis pihvi ei maistunut millekään.

Lue myös: Anna Hanski ja uuden elämänvaiheen koti: Kun tyttäret muuttivat pois kotoa, 60 neliötä riittää

Havainto teki levottomaksi. Anna alkoi soitella tutuilleen. Myös aiemmin samalle flamenco-tunnille osallistunut tuttava oli menettänyt maku- ja hajuaistinsa. Pian ystäväpiiristä löytyi muutamia muitakin kohtalotovereita.

”Ajattelin, että hienoa, nyt meillä on vertaistukiryhmä ja yhdessä varmasti löydämme selviytymiskeinon”, Anna sanoo Anna-lehdessä.

Mutta koettelemukset olivat vasta alussa.

Anna Hanski sai positiivisen koronatuloksen

Yöllä Anna havahtui tunteeseen kuin rinnan päälle olisi laskettu säkki betonia. Hän ei saanut happea. Painon tunne rinnassa ei kadonnut päivälläkään.

Kun yksi tuttavista kertoi saaneensa koronavirustestissä positiivisen tuloksen, myös Anna soitti HUSiin. Seuraavana aamuna hän ajoi testauspaikan drive in -kaistalle. Tulos tuli seuraavana aamuna: positiivinen.

”Se oli melkeinpä helpotus. Nyt ainakin tiesin, mistä oli kysymys”, Anna sanoo Anna-lehden haastattelussa.

Lue myös: Onko nuha koronan oire, mitä rään väri kertoo terveydestä? Lääkäri vastaa 8 kysymykseen nuhasta ja räästä

Influenssan oireet olivat pahemmat

Anna Hanski sairasti influenssan pari vuotta sitten. Sen fyysiset oireet olivat paljon koronatautia vaikeammat. Kuume huiteli neljässäkympissä monta päivää, ja kurkku oli niin kipeä, että nieleminen tuotti tuskaa.

Silti covid-19 oli paljon raskaampi kokemus. Influenssassa helpotti tieto siitä, että tauti kestää kymmenisen päivää ja sitten se on ohi. Oireita lievitti Tamiflu-lääke.

Koronassa pahinta oli epätietoisuus. Informaatiota ei saanut tai se oli ristiriitaista. HUSissa ei ollut kuultukaan aistideprivaatioista tai iho-oireista, joita Annalle ilmaantui sairauden toisella viikolla. Kasvoihin nousi rakkuloita, jotka puhjetessaan jättivät rikkoontuneen ihon. Silmät punoittivat ja turposivat. Päänahka kutisi.

Lue myös: Koronavirus aiheuttaa yksinäisyyttä – vanhuksia auttava Sari Nurmo sujauttaa kauppakassiin kirjeen

Aistit eivät ole edelleenkään palanneet

Kolmannella viikolla oireet pikkuhiljaa katosivat. Nyt Anna on terve – ilmeisesti.

Haju- ja makuaisti eivät kuitenkaan ole vielä täysin palautuneet. Niiden herättämiseksi hän nuuhkii päivittäin viiden tuoksun settiä: suosikkiparfyymiaan Diorin Absolutely Bloomingia, eteeristä piparminttuöljyä, kahvia, sitruunaa ja ruusupuuöljyä.

”Etenkin kahvin tuoksun puuttuminen on pettymys. Aamukahvi on niin suuri nautinto. Tuntuu myös aivan kamalalta ajatella, etten koskaan enää haistaisi ruusun tuoksua”, Anna Hanski kertoo Annassa.

”Sipuli oli ensimmäinen, jonka maistoin. Miedot maut, kuten vaikkapa kalkkunaleike, eivät erotu vieläkään. Näinkin tulee toimeen, mutta elän toivossa, että aistit vielä palaavat.”

Lue myös Annan juttu: Covid-19-taudista parantunut Anna Hanski huomasi, että osa ihmisistä vetäytyi kauemmaksi hänet nähdessään: ”Se on selkäytimestä tuleva reaktio”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Anna: Anna Hanski sairasti koronan maaliskuussa – haju- ja makuaisti eivät ole vieläkään palanneet

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X