Ihmiset

Anna: Anne Mattila rahoittaa unelmiensa taidekahvilaa laulajantyöllään

Lapsena laulaja Anne Mattila tuhosi vahingossa maalausinnossaan kirjaston taidekirjoja. Nyt Anne rahoittaa taidekahvilaunelmaansa laulajantyöllään. "Rakastan laulamista nykyisin vielä enemmän, koska se mahdollistaa sen, että voin toteuttaa rauhassa myös toista puoltani", Anne paljastaa uudessa Annassa.

Pieni punainen talo, raihnainen navetta ja pitkään tyhjillään ollut vilja-aitta. Vieraillessaan 1940-luvulla rakennetun karvialalaisen maalaistilan pihapiiristä laulaja ja taiteilija Anne Mattila, 34, löysi sielunmaisemansa.

”Paikka oli täynnä romua, mutta tunne välittyi läpi. Kuulin, kuinka ulkona lauloi satakieli, ja ajattelin että nyt olen löytänyt taiteilijaminälleni paikan, jossa se voi tulla esiin. Tänne tuon tauluni enkä vie niitä enää minnekään muualle”, Anne kertoo uudessa Annassa.

Anne osti vanhan maatilan ja syntyi taidekahvila, jonka seinille Anne maalaa taideteokset ja jossa tiskin takana häärii Annen äiti Tarja Hietikko.

Lue myös: Anne Mattila lapsihaaveistaan Seurassa: ”Oppisinpa kasvattamaan lapset samalla tavalla kuin äitini”

Tuhoutuneet kirjastonkirjat

Jo lapsena Annella oli vahva kiinnostus maalaamista kohtaan. Ensimmäiset öljyvärinsä hän sai pyynnöstään yhdeksänvuotiaana.

”Kun näin Albert Edelfeldtin maalauksen Leikkiviä poikia rannalla, ihastuin. Kuka voi tehdä näin hienoja kuvia, ihan kuin valokuvia! Ajoin polkupyörällä Karvian kirjastoon ja kannoin sieltä kotiin kasapäin maalausta käsitteleviä kirjoja. Kun yritin niitä vähän myöhässä sitten palauttaa, minulle sanottiin, että kyllä sinun täytyy nämä nyt itsellesi lunastaa, niin täynnä pieniä sormenjälkiä ja maalitahroja ne olivat.”

Anne Mattila, taidekahvila, Karvia

Kun laulajan ura alkoi avautua teini-ikäiselle Annelle, häntä neuvottiin luopumaan maalaamisesta. Niin hän tekikin, mutta parikymppisenä hän alkoi taas viettää yhä enemmän aikaa sivellin kädessään.

”Aloin tuolloin varata osan vuodesta maalaamiselle. Aluksi yhden kuukauden, sitten kaksi, nykyisin puolikin vuotta”, Anne kertoo Annassa.

Lue myös: Ranskalaispariskunnan elämänmuutos: Pariisista Posiolle matkailuyrittäjiksi

Suunnitelmissa majoitushuoneita kahvilan kylkeen

Annella on suuret suunnitelmat taidekahvilansa suhteen. Uudessa Annassa hän kertoo, että kahvilan vieressä pellolla on vuoden 1835 myllynkivet, joiden päälle hän aikoo rakennuttaa majoitushuoneita. Kahvilan tavoin myös ne sisustetaan taiteella.

”Rakastan laulamista nykyisin vielä enemmän, koska se mahdollistaa sen, että voin toteuttaa rauhassa myös toista puoltani. Olen löytänyt rauhan olemiseeni ja tekemiseeni, ja se on suuri voimavarani.”

Annea ei aja taiteessa eteenpäin suorittamisen pakko tai raha.

”Minulla on järjetön palo ja halu tehdä, ja siitä olen saanut voimaa toteuttaa sydämestäni kuuluvia ääniä. Olen luopunut kaikesta kontrollista ja saanut siitä hirvittävästi virtaa”, Anne kertoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Lavatähti Anne Mattila vähensi keikkoja ja ryhtyi taidemaalariksi: ”Olen luopunut kaikesta kontrollista”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Anne Mattila rahoittaa unelmiensa taidekahvilaa laulajantyöllään

Heikki Samuel

Hienoa ja järkevää suunnittelua luoda jotain uutta, joka jää kävijän mieleen jopa hautumaan! Ajatukset virittäytyvät mitä, vielä löytyy jotain, jos hotelli yöpyminen antaa aikaa viihtyä pitempään. Voi pienessä kappelissa kirkastaa omia ajatelmiaan! Kulkea vapaasti, vapaassa Suomessa.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.