Laulaja Anna Eriksson: ”Oma poika teki joulusta taas merkityksellisen”

Anna Eriksson vietti lapsena joulun usein ulkomailla isän työn takia. Jotta kaipuu kotiin ei olisi tuntunut liian musertavalta, perhe panosti jouluperinteiden vaalimiseen, kuten kuusen koristeluun.

Jouluaatto oli lämmin. Ulkona oli kolmekymmentä astetta – plussaa.

Anna Erikssonin perhe asui 1980-luvun alussa Tansaniassa Afrikassa. Arushan kaupunki sijaitsee Kilimanjaron juurella, eikä siellä ole talvea. Siksi joulutunnelma piti tehdä jotenkin muutoin. Joulukuusenkoristeita alle 10-vuotias Anna askarteli itse veljensä kanssa.

Hetkinen! Joulukuusen?

”No, ei sieltä kuusta saanut”, Anna, 39, sanoo nyt ja nauraa.

”Sen tilalle ostettiin sypressi, joka näytti aika taiteelliselta ja tuoksui ihanalta.”

Annan isä teki työuransa insinöörinä kehitysyhteistyöprojekteissa, äiti oli kotona lasten kanssa. Annan lapsuudessa perhe asui moneen otteeseen Tansaniassa, Saudi-Arabiassa ja Intiassa. Ulkomailla asumisen takia monta joulua vietettiin vain ydinperheen kesken.

”Joulu oli aina se aika, kun minulla ja veljelläni oli eniten ikävä isovanhempia ja kotia. Tuolloin sai soitella harvoin, mutta jouluna saimme veljen kanssa puhua lyhyesti isovanhempien kanssa.”

Joinakin vuosina kotimaan vierailut ajoitettiin tarkoituksella juuri jouluun. Silloin matkattiin Laitilaan isovanhempien luo.

Vanhemmat halusivat tuoda joulupuun koristelulla suomalaisia perinteitä lasten jouluun, oli koti sitten missä päin maailmaa tahansa. Niinpä koristeet ovat edelleen Annan heikko kohta.

”En muutoin välitä koriste-esineistä, mutta jouluna esillä voi olla jotain vähän mautontakin,” hän sanoo.

Satavuotias liina

”Ripustan tänä jouluna kuuseen viisi itse tekemääni joulukuusenpalloa. Tarkoitukseni on tehdä palloja joka vuosi muutama lisää.

Ehkä jossain vaiheessa kuusessa on vain itse tehtyjä koristeita. Jotta kuusi ei olisi aivan tyhjä, olen ostanut ulkomaisista nettikaupoista lisäksi vintage-palloja. Minulla on joka vuosi käytössä samat joulukoristeet. Ihaninta olisi, jos koristeet olisivat tuttuja omasta lapsuudesta, mutta ne koristeet ovat äidillä edelleen käytössä.

anna eriksson pitää joulusta

Uskon, että joulufiilis ei tule itsekseen. Siihen täytyy virittäytyä ja lähteä tunteeseen mukaan. Minä teen sen valmistautumalla jouluun ajoissa.

Käsillä tekeminen on yksi keino. Teen joka joulu joulukortteja. Mietin jo hyvissä ajoin, millaisia kortteja lähetän tänä vuonna. Postitan vuosittain vain pari-kolmekymmentä korttia, koska haluan, että jokainen niistä on hieno ja hyvin tehty.

Pidän kaikesta vanhasta. Kun vuosia sitten Portugalin-matkalla näin antiikkitorilla mustakultaisen kirkkoliinan, tiesin sille kotona heti oikean paikan. Liina pääsee jouluisin pianon päälle. Kauppiaan mukaan se on vähintään sata vuotta vanha. Ihailen käsityötaitoa, joka liinassa näkyy.

Liina on juuri sopivan jouluinen. Hillityt värit, musta, antiikkikulta ja tummanpunainen, ovat minulle mieluisimpia. En voisi laittaa esille mitään kimaltavaa tai liian räikeää.

Kirkkoliinan päällä oli viime jouluna äidiltä lahjaksi saamani suuri enkelikoriste. Äiti oli nähnyt sen jossain kaupassa Kroatiassa ja ajatellut minua. Sain sen, kun he tulivat maailmalta jouluksi Suomeen. Isäni jäi eläkkeelle vasta äskettäin, joten he ovat äidin kanssa asuneet ulkomailla, esimerkiksi Thaimaassa, Intiassa, Kroatiassa, Virossa ja Liettuassa, vielä kauan sen jälkeen, kun itse jäin lukioikäisenä Suomeen.

Enkelikoriste on juuri sellainen esine, joka menee läpi vain jouluna.”

Äidin perintö

”Koristeiden lisäksi minulla ei ole mitään kiveen hakattuja jouluperinteitä. Joskus vietämme joulua kotona, joskus vanhemmillani tai sitten lähdemme ulkomaille. Yhden joulun olen viettänyt Portugalissa. Palmujen katveessa joulu tuntui erilaiselta, mutta ihanien ystävien seura teki joulun. Siellä oli samanlaisia perinteitä kuin täälläkin alkaen joulukuusesta ja -kirkosta aina joulupöydän peruna- ja kasvisruokiin.

Olen jouluihminen, mutta ihan tyytyväinen, että joulu on vain kerran vuodessa. Jos tiedän, että olemme pyhät kotona, haluan siivota ja järjestellä kotia, miettiä ruokia ja muuta. Se vie aikaa.

Rakkaus joulua kohtaan on varmasti peruja äidiltäni. Hän jaksaa valmistautua minua perusteellisemmin. Äiti tyhjentää ja siivoaa joulusiivouksen aikana kaikki kaapitkin.

Ihastelen äitini koristeluja joka vuosi. Hänellä on aina kaksi kuusta, joissa on kummassakin omat koristeensa: yhdessä on sinivalkoisia, posliinista tehtyjä hollantilaisia koristeita ja toisessa kaikki eri puolilta maailmaa kerätyt koristeet. Arvostan sitä, että jokaisella koristeella on tarinansa ja että äiti on kartuttanut kokoelmaansa pikkuhiljaa.

Äitini tekee parhaat laatikot ja muut perinteiset ruoat, joita pääsen maistelemaan hänen luonaan. Omaan joulupöytääni suunnittelen aina hieman erilaista syötävää. Yhtenä vuonna tein esimerkiksi itämaisittain hieman tuliseksi maustettua peuraa. Se maistui kaikille oikein hyvin, vaikka ei ollutkaan kovin perinteinen valinta.”

anna eriksson pitää joulusta

Lapsen riemu tarttuu

”Sain äidiltä tuliaiseksi Wienistä klassisen joulupallon viitisen vuotta sitten. Se on erityisesti poikani Joosepin suosiossa.

Viime jouluna minua kauhistutti, miten pallo kestää kaksivuotiaan käsittelyä. Jooseppi halusi koko ajan heilutella ja kanniskella palloa mukanaan.

Minulla oli välillä vuosia, jolloin en ollut niin innostunut joulunvietosta. Oman lapsen myötä se on tullut uudelleen merkitykselliseksi juhlaksi. On ilo seurata pienen lapsen riemua – se tarttuu. Uskon, että joulussa on kyse siitä, että pyrimme aikuisenakin tavoittamaan uudelleen lapsenomaisen riemun.

Jooseppi on nyt kolmevuotias. Viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin hän alkoi ymmärtää, mistä joulussa on kyse. Vielä meillä ei ole kuitenkaan tehty esimerkiksi joululahjalistaa.

Sain Astrid Lindgrenin Lapsen joulu -kirjan vanhemmiltani joululahjaksi, kun olin kahdeksanvuotias. Sitä luettiin minulle aina jouluisin. Nyt voin lukea sitä Joosepille.

Kirjaan on koottu Lindgrenin hahmojen joulukertomuksia. Minulla on kaikki Lindgrenin kirjat, ja lapsena pidin eniten voimakastahtoisista Peppi Pitkätossusta, Eemelistä ja Melukylän lapsista.

Meillä annetaan vain vähän lahjoja, mutta aikuiset saattavat antaa toisilleen jouluna juuri kirjan. Ne säilyvät parhaimmillaan tulevillekin sukupolville.”

Lupa itkeä rauhassa

”Löydän joulun tunnelman rauhoittumisen avulla. Amerikkalaiset tekopirteät pukkirallatukset tai dingelidong-musiikki eivät saa minua innostumaan. Kun saa vähän itkeä, tulee rauhallinen olo, ja hyvä joulun tunnelma alkaa löytyä sen myötä.

Edellisvuoden joulukirkkokonsertissani eräs rouva tuli sanomaan, että onneksi kirkossa oli pimeää. Sai itkeä rauhassa.

Suomalaiset vanhat joululaulut ovat monesti elämää suurempia. Ne mielletään joululauluiksi, vaikka ne kertovat usein elämästä, kaipuusta ja vaikeuksista.

Mietitään vaikka Tuikkikaa oi jouluntähtöset -kappaleen sanoja:

Kerran loppuun satu joulun saa,
suru säveliä sumentaapi.
Kerran silmän täyttää kyyneleet,
virtaa vuolahina tuskan veet,
siks oi tähtisilmät loistakaa.

Onhan se nyt surullinen! Mutta silti se tuo suomalaisille juuri sitä oikeaa joulutunnelmaa.

Tänä jouluna teen kolmannen kirkkokonserttikiertueeni. Esitän lauluja, jotka ovat kulkeneet mukanani lapsesta lähtien. Meillä on laulavainen perhe. Olen ihan pikkutytöstä laulanut muiden mukana Sylvian joululaulua ja Varpunen jouluaamuna -kappaletta. Konserteissa joulutunnelmaa ei tarvitse pakottaa – se tulee takuuvarmasti.

Viimeinen konserttini on reilu viikkoa ennen joulua. Sen jälkeen voin lakata jännittämästä äänen puolesta ja rentoutua omien jouluvalmisteluiden parissa.

Minua surettaa joka vuosi, että Suomessa joulu lässähtää aaton ja lahjojen jakamisen jälkeen. Sanon perheelleni, että muu maailma juhlii vasta joulupäivänä, miksi emme mekin.

Aattoa seuraaville pyhäpäiville pitäisi saada joitain traditioita. Aiemmin kävimme perheen kanssa sukulaisilla syömässä. Nyt sekin on jäänyt sukulaisten ikääntymisen myötä.

Minusta joulu on hauskempi, mitä enemmän on porukkaa. Jos saisin päättää, viettäisin aattoa isolla porukalla. Istuisimme pitkän pöydän ääreen ja nauttisimme hyvästä ruoasta ja toistemme seurasta.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 28/16.

Lue myös:

Satu Taiveaho: ”Maailman ihanimmat lapset tulivat meille”
Ihana rakkaustarina: Vaitelias isäntä hurmasi pariisittaren ja sai emännän maatilalleen
Sari Essayah: ”Suhteessamme kummallakin on omaa elämää”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Laulaja Anna Eriksson: ”Oma poika teki joulusta taas merkityksellisen”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X