Anna: Maryam Razavin äiti Kaija Razavi sairastaa parantumatonta syöpää

Malli ja stylisti Maryam Razavin, 36, elämä on mennyt viime vuosina monella tapaa uusiksi. Suurin muutos on ollut äidin sairaus: Kaija Razavi, 57, sairastaa parantumatonta syöpää, kertoo Anna-lehti.

Maryam Razavin äidillä Kaija Razavilla todettiin suolistosyöpä syksyllä viisi vuotta sitten, kertoo uusin Anna.

Oudot, kovat vatsakivut olivat vaivanneet häntä pitkään. Lääkärit terveyskeskuksessa eivät löytäneet mitään vikaa, kunnes kivut yltyivät niin rajuiksi, että Kaija lähetettiin Espooseen Jorvin sairaalaan.

Siellä suolistosta löytyi pahanlaatuinen kasvain. Kaija passitettiin Syöpäklinikalle Helsinkiin. Tammikuussa 2014, lääke- ja sädehoitojen jälkeen, Kaija leikattiin.

Anna kertoo, että kesäkuussa Kaija sai terveen paperit, mutta syöpäkontrolleissa hänen piti käydä säännöllisesti. Joulukuussa 2015 hänen keuhkoistaan löydettiin etäpesäkkeitä. Selvisi, että etäpesäkkeitä oli havaittu jo edellisenä vuonna, mutta ne olivat jääneet kirjaamatta hoitokertomukseen.

”Kuulin kysyväni lääkäriltä, milloin minut leikataan. Lääkäri vastasi, ettei leikata. Kysyin, kuolenko minä? Lääkäri nyökkäsi ja sanoi, että saan pian kotiin kirjeen, jossa minut kutsutaan takaisin Syöpäklinikan asiakkaaksi”, Kaija muistelee Annassa.

Elinajan ennuste oli kaksi ja puoli vuotta. Se oli tilastollinen keskiarvo.

Lue myös: Kuka sairastuu syöpään? Kannattaako geenitesti? Mitkä ovat syövän oireet? 6 kysymystä syövästä

Syöpä oli järkytys koko Razavin perheelle

Tieto syövästä oli isku ja järkytys koko perheelle, Mammad-isälle sekä tyttärille Maryamille ja tätä neljä vuotta nuoremmalle Shadille.

”Samalla, kun halusimme valaa äitiin uskoa ja voimaa, yritimme tulkita lääkäreiden raportteja ja lausuntoja ymmärtääksemme, mitä oli tapahtumassa. Se oli vaikeaa. Vastaukset kysymyksiimme tuntuivat jatkuvasti hyvin ympäripyöreiltä”, Maryam kertoo Annassa.

Kaija ja Maryam Razavi

Kaija ja Maryam Razavi © Sampo Korhonen / Otavamedia

Samaan aikaan Kaija kävi omaa kamppailuaan.

”Minun oli hyvin vaikea antaa periksi ja myöntää, etten olekaan enää vahva äiti ja puoliso. Tunsin epäonnistuneeni, kun olin sairastunut. Ahdistuin, kun näin, miten perhe joutui tukemaan minua, vaikka ilman heitä en olisi pärjännyt.”

Anna kertoo, että jälkeenpäin Maryamista tuntui, että kuukaudet Kaijan diagnoosista leikkaukseen menivät sumussa ja kaaoksessa. Hän ei ehtinyt edes oikein tajuta, mitä oli ollut tapahtumassa, ennen kuin perhe jo sai tiedon, että syöpäkasvain oli onnistuttu poistamaan kokonaan.

Kaijakin uskoi olevansa terve. Kun hän oli toipunut leikkauksesta ja hoidoista, hän ja Mammad lähtivät lomamatkalle Lontooseen. He nauttivat kaupungista, jossa olivat tutustuneet ja rakastuneet toisiinsa nuorina 1970-luvun lopulla.

Lue myös: Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä – näin tutkit rintasi muutosten varalta

Ennusteita huolimatta Kaija voi hyvin

Vuoden 2015 joulukuussa kontrollivastaanotolla Kaija tunsi olevansa jo hyvässä kunnossa.

”Istuin Mulberryn kaunis Bayswater-käsilaukku sylissäni ja ajattelin juuri, etten viitsi laskea sitä lattialle, kun lääkäri kertoi etäpesäkkeistä. Sen jälkeen en pystynyt hengittämään. Halusin vain ulkopuolella odottavan mieheni sisään huoneeseen”, Kaija sanoo Annassa.

Tapahtumasta on kohta kolme vuotta. Anna kertoo, että ennusteista huolimatta Kaija tuntee voivansa kohtuullisen hyvin. Kuitenkin sillä hetkellä joulukuussa 2015, jolloin Razavit kuulivat, että Kaija ei parane, selviytymistarina muuttui sopeutumistarinaksi.

On jotain, mihin Kaija ja Maryam eivät ole viimeisen viiden vuoden aikana tottuneet. Se on ajatus luopumisesta.

”Siihen ei edes kuulu tottua. Jos siihen tottuisi, peli menisi heti poikki, Maryam sanoo Annassa.

Kaija neuvoo Annan jutussa, että surun pystyy hallitsemaan, kun ei ole liian väsynyt.

”Siksi pidän nyt itsestäni huolta. En ole julistanut sotaa syöpääni vastaan, mutta otan positiivisella asenteella osaa hoitoihini ja elän terveellistä elämää. Toivon, että syöpäni ei innostu.”

Lue Annan koko juttu: Malli Maryam Razavin äiti Kaija sairastaa parantumatonta syöpää: ”Surulle on annettava välillä tilaa”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Anna: Maryam Razavin äiti Kaija Razavi sairastaa parantumatonta syöpää

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X