Ihmiset

Anna: Pika-avioituneet Rosa Meriläinen ja Tuomas Muraja: ”Seurusteluaika jäi melko olemattomiin”

Rosa Meriläisen ja Tuomas Murajan suhde eteni niin vauhdikkaasti tutustumisesta uusperheen perustamiseen ja naimisiinmenoon, että seurusteluvaihe jäi välistä lähes kokonaan, kertoo uusi Anna.

Rosa Meriläinen, 42, ja toimittaja ja tietokirjailija Tuomas Muraja, 44, tutustuivat toisiinsa puolisentoista vuotta sitten, rasisminvastaisessa Peli poikki -mielenosoituksessa, joka järjestettiin Helsingissä syyskuun lopussa 2016, selviää uudesta Annasta.

Rosa asui vielä tuolloin silloisen kihlattunsa, koomikko Simo Frangénin kanssa Tampereella.

Sydänystävästä lemmityksi

”Ensin ajattelin vain, että tässäpä on hyvä ystävä – sydänystävä niin kuin Rosa sanoo – mutta kyllä minuun iski eroahdistus heti, kun lähdimme mielenosoituksesta”, Tuomas kertoo Annassa.

Heillä on yhteisiä tuttuja, ja tutustuttuaan he huomasivat törmäävänsä ystävien illanvietoissa tämän tästä.

Tammikuussa 2017 julkisuudessa kerrottiin Rosan eronneen. Samassa kuussa Rosa – joka muutti vanhempiensa luokse eron jälkeen – kertoi seurustelevansa Tuomaan kanssa.

Kihloihin mentiin ensin salaa. Se tapahtui helmikuussa 2017. Kihlaus julkistettiin huhtikuussa.

Kesäkuussa Rosa ja hänen poikansa Frans muuttivat Tampereelta Helsinkiin, Tuomaan luo.

”Emmehän me kovin hyvin vielä siinä vaiheessa toisiamme tunteneet. Prosessi oli niin vauhdikas, että varsinainen seurusteluaika jäi melko olemattomiin”, Rosa sanoo Annassa.

Lokakuussa Rosa ja Tuomas avioituivat.

”Olen ollut naimisissa kerran aiemminkin, joten tiedän, mitä haluan. Kun yli nelikymppisenä tällä tavalla kolahtaa, kannattaa antaa mennä. Täysillä”, Tuomas sanoo jutussa.

”Nopea etenemisemme liittyy toki myös elämäntilanteeseemme. Kun kummallakin on kouluikäisiä lapsia, epämääräinen seurustelu ei tuntunut sopivalta. Sitoutumisen pitää olla totaalinen paitsi itsemme myös lasten tähden. Eroperheen lapsille epävarmuus olisi epäreilua”, hän jatkaa.

Lapset etusijalla

Sekä Tuomas että Rosa puhuvat ’meidän lapsistamme’ ja laskevat joukkoon Fransin lisäksi Tuomaan kaksi lasta tämän aiemmasta liitosta.

Tuomaan lapset ovat joka toisen viikon Rosan ja Tuomaan luona ja joka toisen viikon äidillään. Frans käy koulua Helsingissä, ja hänen isänsä asuu Tampereella, joten Fransin tapauksessa viikko–viikko-vuorot eivät tule kyseeseen.

”Mutta Frans tapaa isäänsä paljon”, Rosa sanoo Annassa.

Rosa ja Tuomas järjestävät jokaiselle lapselle myös omaa aikaa niin, ettei muita lapsia ole silloin paikalla.

”Lopputulos on se, että meillä ei ole juuri koskaan sellaista aikaa, jolloin olisimme kahden. Mutta lapset tarvitsevat tätä”, Rosa sanoo jutussa.

Jos Rosan pitää sanoa, kuinka onnellinen hän on nyt asteikolla yhdestä kymmeneen, vastaus on yhdeksän.

”Kun parikymppisenä olin ensimmäisen kerran naimisissa, olin aina töissä. Parisuhteelle antamani aika oli olematon. Eihän sellaisissa olosuhteissa voi avioliittoa pitää pystyssä. En ikinä enää olisi niin kohtuuton kumppaniani kohtaan. Nyt ymmärrän syvällisesti, mitä sitoutuminen loppuiäksi tarkoittaa”, Rosa sanoo Annassa.

Lue Annan koko juttu: Tappouhkauksia tuoreen aviomiehensä kanssa saanut Rosa Meriläinen: ”En suostu pelkäämään.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Pika-avioituneet Rosa Meriläinen ja Tuomas Muraja: ”Seurusteluaika jäi melko olemattomiin”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.