Ihmiset

Anna: Paula Koivuniemi on elänyt sinkkuna jo pitkään: ”Miehet eivät aina ymmärrä artistiuteen liittyvää flirttiä”

Paula Koivuniemi uskoo syntyneensä laulajaksi. Väkevä intohimo työhön pitää taiteilijan yhä tien päällä.

Laulaja Paula Koivuniemi, 73, on avioitunut kahdesti elämänsä aikana. Lukuisista seurustelusuhteista huolimatta taiteilija kertoo Anna-lehden haastattelussa eläneensä jo pitkään yksin.

”Tiedä sitten, miten paljon ammattini on vaikuttanut siihen, etteivät suhteet ole kestäneet. Miehet eivät aina ymmärrä artistiuteen liittyvää flirttiä. Se nyt vain on osa show’ta”, Paula Koivuniemi sanoo Annassa.

Paula itse ajattelee parisuhteiden kariutuneen, koska luonteet eivät vain ole sopineet yhteen.

”Syyllinen istuu tässä. Olen vaihtelunhaluinen ja äkkipikainen siinäkin mielessä, että ihastuessani toimin nopeasti. Sitten huomaan, että yhteen meneminen olikin virheliike”, hän kertoo Annan haastattelussa.

Lue myös: Koko kesän keikkaileva Paula Koivuniemi, 70: ”En tekisi enää tätä työtä ilman avustajaani”

Paula Koivuniemi on elänyt jo pitkään sinkkuna

Nyt Paula Koivuniemi on elänyt jo pitkään yksin. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut.

”Omaksuin kotoa sellaisen ajatusmaailman, että naisen elämään kuuluvat mies ja lapset. Menin naimisiin muusikkokollegani Harri Lehden kanssa, ja poika Toni syntyi 1969. Olin silloin 22-vuotias”, Paula muistelee Anna-lehden haastattelussa.

Jo parin viikon kuluttua synnytyksestä laulaja jatkoi keikkailua. Poika nukkui kitarakotelossa takahuoneessa, jossa Paula kävi välillä imettämässä.

Syy nopeaan paluuseen lavoille ei suinkaan ollut taloudellinen välttämättömyys, vaan pikemminkin valtava intohimo työhön.

”Jos nyt saisin valita, pitäisin ehkä pidemmän äitiysloman. Mutta en kokenut työn ja pikkulapsiarjen yhdistämistä erityisen raskaana. Kaikki sujui nuoruuden innolla.”

Lue myös Seura.fi: Paula Koivuniemi tunnustaa olevansa kissanainen: ”Kissa on oman itsensä herra tai rouva – se on itsenäinen ja itsepäinen, kuten minäkin”

Paula Koivuniemi nukahtaa kissa kainalossa – onnellisena

Toni oli kuuden vanha, kun Paula ja Tonin isä Harri erosivat. Haikaileeko Paula Koivuniemi avioliiton perään?

”Vielä kymmenen vuotta sitten toivoin, että olisi joku, jonka kainaloon käpertyä keikalta palatessa”, Paula sanoo Anna-lehden haastattelussa.

”Enää en haaveile parisuhteesta. Eilen illalla nukkumaan mennessä Oliver-kissa hyppäsi sänkyyn korvan viereen kehräämään ja ajattelin, että ai kun on kivaa. Minulla on kaikin puolin ihana elämä.”

Lue myös Annan juttu: Paula Koivuniemi epäili jo keski-iässä olevansa liian vanha alalle, mutta ymmärtää nyt olleensa väärässä: ”Minusta ei ole vieläkään tullut aikuista naista”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Paula Koivuniemi on elänyt sinkkuna jo pitkään: ”Miehet eivät aina ymmärrä artistiuteen liittyvää flirttiä”

Samoilla linjoilla

Olen Paulaa 21 vuotta nuorempi, yhden avioeron ja yhden avoeron kokenut nainen. Olen pitkään viihtynyt sinkkuna, lapseni ovat täysi-ikäisiä ja omillaan. Ehkä vähän vielä elättelen toivetta parisuhteesta, mutta päivä päivältä sinkkuus on vaan vahvemmalla elämässäni. Uuden puolison löytyminen tuntuu melkoisen epätodennäköiseltä. Mutta se saa tulla, otan uuden parisuhteen vastaan, jos se on tullakseen. En ole vielä isoäiti.

Ääpyli

On se kyllä! Mulla hoidossa saman ikäisiä, paljon huonommassa kunnossa. Pelottavaa, rouva nuorempi kuin 80′ luvulla.

Vastaa käyttäjälle ÄäpyliPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.