Ihmiset

Anna: Prinssi Harry ja Meghan eivät olleet ensimmäisiä parjattuja ja hovista eronneita – tämä kuninkaallinen pari on ollut samassa tilanteessa

Sussexin herttuatarpari Meghan ja Harry ilmoitti vuoden alussa aikovansa astua syrjään hovin ytimestä. Saman ehti kuitenkin tehdä aiemmin jo muuan ruotsalaispari, muistuttaa Anna-lehti.

Prinsessa Madeleinella ei ole ollut aina helppoa. Koko tähänastisen elämänsä hän on tainnut olla Ruotsin hovin parjatuin jäsen, arvelee Anna-lehti.

Lue lisää: Anna spekuloi: 3 asiaa, joiden avulla prinsessa Victoria pysyy suosionsa huipulla

Jo nuorempana prinsessa Madeleine sai kyseenalaisen maineen bileprinsessana, ja kun hän esitteli uutena rakkaanaan kansainvälisen liikemiehen Christopher O’Neillin, alkoi marmatus siitä, onko prinsessa jättämässä Ruotsin vai ei.

Kun Chris kieltäytyi prinssin tittelistä, hänelle ei satanut ymmärrystä. Hän sai nyreän, etäisen ja jopa itsekkään miehen maineen, ja se loi epäilyksen varjon myös Madeleinen ylle. Kaikki mitä hän tai nuori perhe teki, herätti närää.

Prinsessa Madeleine oli aikaansa edellä, uskoo Anna-lehti

Annan mukaan Madeleine ja Chris olivat todellisuudessa kaukonäköisiä ja aikaansa edellä. Sitä todistaa nyt myös Sussexin herttuaparin Meghanin ja Harryn ilmoitus, jonka mukaan he haluavat syrjään hovin ytimestä.

Syy on Anna-lehden mukaan ilmeinen. Maailma muuttuu. Vaikka tiettyjä kuninkaallisia seurataankin herkeämättä, pinnan alla ajatellaan, ettei verovaroilla tuettu monarkia voi jatkuvasti kasvaa ja laajeta. Prinssien ja prinsessojen on tehtävä oikeita töitä ja elätettävä itsensä. Paine tähän tulee paitsi kansalta myös hovien omista riveistä.

Lue lisää: Seura: Prinsessa Madeleine kasvoi bileprisessasta suurperheen äidiksi

Madeleine ja miehensä olivat siis tilanteen tasalla, kun kuningas Kaarle XVI Kustaa ilmoitti viime lokakuussa, että Ruotsin hovia supistetaan. Prinsessan ja hänen veljensä prinssi Carl Philipin lapset eivät ole enää hovin jäseniä eivätkä kanna titteliä hänen kuninkaallinen korkeutensa. Vaikka he kuuluvat jatkossakin kuninkaalliseen perheeseen ja säilyttävät aatelisarvonsa, aikuistuttuaan he hankkivat itse elantonsa, kertoo Anna.

”Päätöstä on valmisteltu jo pitkään. Minusta se on aivan luonnollinen. On selvää, että hovi ei voi kasvaa loputtomasti”, prinsessa Madeleine lausui heti tuoreeltaan medialle.

Uusi elämä on saanut Madeleinen kukoistamaan

Annan mukaan näyttää siltä, että uudessa tilanteessa kuin prinsessa Madeleine olisi vihdoinkin puhjennut täyteen kukkaan.

Kun hän joulukuun alussa edusti äitinsä, kuningatar Silvian rinnalla tämän perustaman Childhood-lastensuojelujärjestön 20-vuotisjuhlassa, hänestä huokui jotakin ennen näkemätöntä. Hän seisoi omilla jaloillaan aikuisena naisena.

Sama näkyi, kun hän samalla Ruotsin-vierailullaan osallistui Nobel-illallisille ilman Chris-puolisoaan. Mediakin aisti muutoksen: toisin kuin aikaisemmilla kerroilla, nyt ei kyselty Chrisin perään. Vihdoinkin prinsessan annettiin edustaa rauhassa yksin ja Chrisin todettiin jääneen hoitamaan perheen kolmea alle kouluikäistä lasta kotiin Floridaan. Vanhemmat pyörittävät arkea kuten missä tahansa perheessä.

Lue myös Annan juttu: Prinsessa Madeleine puhkesi kukkaan, kun lapset irtautuivat hovista: uusia urasiirtoja, itsenäinen elämä Floridassa

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Prinssi Harry ja Meghan eivät olleet ensimmäisiä parjattuja ja hovista eronneita – tämä kuninkaallinen pari on ollut samassa tilanteessa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.