Ihmiset

Anna: Vanhempien ero jätti jälkensä tv-kokki Pipsa Hurmerintaan

"Olisin tehnyt mitä vain saadakseni tavallisen perheen, televisosta tuttu kokki Pipsa Hurmerinta muistelee lapsuuttaan. Hyvä puoli erikoisessa perheessä ja vanhempien erossa oli se, että suhde äitiin ja siskoon muodostui vahvaksi. Nyt äiti auttaa Pipsaa kolmevuotiaan lapsen hoitamisessa.

Pipsa Hurmerinta, 39, kertoo tuoreessa Annassa vanhempiensa eron vaikuttaneen hänen ajatuksiinsa vielä aikuisiälläkin. Pipsa kuvitteli aiemmin, että toinen ihminen ei voi milloinkaan riittää koko loppuelämäksi.

”Näyttelijä-äitini ja meriupseeri-isäni erosivat, kun olin kuusivuotias. Jäimme kolmistaan äitini ja isosiskoni kanssa. Isä asui lähellä, ja olin hänen kanssaan paljon tekemisissä. Arki oli kuitenkin meidän kolmen naisen.

Kotipaikkamme Vaasa oli pieni ja turvallinen kaupunki. Olisin tehnyt mitä vain saadakseni tavallisen perheen, jossa voileivät olisivat odottaneet valmiiksi voideltuina, kun tulen koulusta. Mutta ei – olimme kaikin tavoin erikoisia, lähtien pukeutumisesta aina äidin näyttelijän ammattiin.

Olen sekä siskon että äidin kanssa paljon tekemisissä. Nyt kun minulla on 3-vuotias lapsi, äiti viettää Helsingissä talvet ja auttaa todella paljon lastenhoidossa”, Pipsa sanoo Annan jutussa.

Rauhallinen mies

”Voi olla, että vanhempieni erosta johtuen olin aiemmin sitä mieltä, ettei toinen ihminen voi milloinkaan riittää koko loppuelämäksi. Sittemmin olen antanut itselleni luvan ajatella myös ruusunpunaisia ja romanttisia ajatuksia. Vanhempieni erosta opin senkin, että nainen voi olla itsenäinen: en tarvitse miestä siihen, että menen urallani eteenpäin tai teen jotakin.

Aiemmissa suhteissani olen yrittänyt muuttaa toista ihmistä. Olen esimerkiksi pukenut poikaystäviäni. Yritin sitä nykyisenkin kohdalla, mutta se ei onnistunut. Miehelläni on todella tarkka tyylitaju.

Nyt, kun meillä on 3-vuotias lapsi, on maagista nähdä mies isän roolissa.”

Ranskalainen perhekulttuuri vaikuttaa

”Olen aina halunnut lapsia. Ehkä haluan useamman kuin yhden. Tietenkin ikä tuo rajoitteita, mutta en ole siitä huolissani. Moni nainen saa lapsia vielä yli nelikymppisenäkin.

Asuin Pariisissa ja New Yorkissa yhteensä 11 vuotta, ja vuodet ulkomailla ovat vaikuttaneet minuun paljon. Ranskassa miehen ja naisen välillä on tietynlainen kunnioitus ja intiimiys. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

Mielestäni parisuhteessa on hyvä säilyttää tietynlainen mystiikka, mutta en kannata niin voimakkaita sukupuolirooleja kuin Ranskassa on. Olen tottunut kantamaan omat matkalaukkuni. Pitää myös muistaa, että siellä noin 90 prosenttia miehistä on uskottomia puolisoilleen.

Kun lapsemme oli pieni, minulle oli itsestään selvää, että hänellä on tiukka unikoulu ja hän nukkuu omassa huoneessaan. Hänen sänkynsä vieressä ei odotettu, että hän nukahtaa eikä huoneessa muutenkaan tassuteltu.

Synnytyksestä oli neljä kuukautta, kun juonsin ohjelmaa Erilaiset äidit. Kuvaukset kestivät viikon, minkä jälkeen palasin äitiyslomalle. Ei niin pieni lapsi edes tajua, että äiti on poissa.

Äitiydessä yllättävintä olivat vahvat tunteet. Aiemmin en ollut ollut vastuussa juuri mistään, ja yhtäkkiä huomasin miettiväni päivät pitkät, mitä jos lapseni jää auton alle. Olen aina pitänyt itseäni järkevänä tyyppinä, joten aluksi noin vahvat huolestuneisuuden tunteet järkyttivät.”

Koko haastattelu on luettavissa Annan numerosta 13/2017.

Lue Annan juttu: Pipsa Hurmerinta: ”Minulla on ensimmäistä kertaa suhde, jonka tiedän kestävän”

Lue myös: Vappu Pimiän pitkä tie ruokaguruksi: ”En murtunut, vaikka haaveeni torjuttiin monta kertaa” Sikke Sumari, 65, valmistuu kokiksi: ”Nyt voin vihdoin esiintyä ammattiasussa” Huippukokki Tomi Björck: ”Surffailu Austaraliassa ei riittänyt elämän sisällöksi”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Vanhempien ero jätti jälkensä tv-kokki Pipsa Hurmerintaan

Sinun täytyy kommentoidaksesi.