Ihmiset

Anne Kukkohovi äitinsä kuolemasta Annassa: "Eniten suren äidin elämätöntä elämää"

Uudessa Annassa Anne Kukkohovi kertoo, että äidin kuolema on rankinta, mitä hän on joutunut käymään läpi elämässään, vaikka isoveli teki itsemurhan Annen ollessa 12-vuotias ja avioliitto päättyi eroon 17 vuoden jälkeen.

Juontaja ja yrittäjä Anne Kukkohovi, 47, erosi miehestään 17 avioliittovuoden jälkeen ja menetti äitinsä syövälle saman vuoden aikana. Erosta Anne on jo päässyt yli, mutta äidin kuoleman käsittely on vielä kesken.

”Välillä olen iloinen ja hyväntuulinen, kunnes suru taas hyökyy päälle. Uskon, että aika tekee tehtävänsä, ja joskus vielä tulee päivä, jona vatsassani ei enää ole möykkyä”, Anne kertoo uudessa Annassa.

Lue myös: Äidin sairaudet opettivat Raija Tapion ottamaan vastuuta: ”Elämänvaihe opetti, että sairaudet ovat osa elämää”

Sairaus hävetti

Annen ystävä, stylisti Teri Niitti kuoli äkillisesti viime vuoden tammikuussa. Samana päivänä Anne sai kuulla sairaudesta, johon äiti yhdeksän kuukautta myöhemmin kuolisi.

Anne oli käymässä äitinsä luona Vaasassa. Äiti oli ollut tutkimuksissa, ja lääkärin kirjoittamassa paperissa luki latinankielinen sana. Anne googlasi sen. Äidillä oli syöpä, jonka ennuste oli äärimmäisen huono.

”Toki tein surutyötä jo sen yhdeksän kuukauden ajan, minkä äiti ennen kuolemaansa sairasti, mutta käsiteltävää on paljon. Vaikka suhteemme ei ollut aina helppo, äidin kuolema oli rankinta, mitä olen elämässäni kokenut.”

Annassa Anne kertoo äitinsä hävenneen sairauttaan. Asia ihmetytti Annea, mutta jonkin ajan kuluttua hän oivalsi yllätyksekseen ymmärtävänsä äitinsä häpeäntunnetta.

”Kun ihmiset kuulivat, kuinka hurja viime vuoteni oli ollut, koin, että minua säälittiin. Se ahdisti. Vältin menemästä joihinkin tilaisuuksiin, koska en jaksanut kuunnella voivottelua. Pelkäsin jopa, että ihmiset alkaisivat miettiä, että voi kun sillä Annella on nyt tosi vaikeaa, voikohan sitä buukata työkeikoille.”

Lue myös: Edunvalvonta, hoitotahto, hoivatahto – kuinka varaudun omaan tai läheisen vanhuuteen?

Anne Kukkohovi, suru, äidin kuolema, ero, julkkis

Vaiettu perhetragedia

Anne Kukkohovi kertoo Annassa, että ennen äidin sairastumista hän yritti useaan otteeseen keskustella äitinsä kanssa traagisesta tapahtumasta, joka oli heittänyt varjon perheen ylle Annen ollessa 12-vuotias. Annen isoveli Jukka surmasi silloin itsensä.

”Mutta äiti ei pystynyt puhumaan siitä. Asia meni hautaan hänen mukanaan.”

Äidin sairastuessa Anne oli jo löytänyt rauhan asian suhteen. Hän oli käynyt terapiassa seitsemän, kahdeksan vuoden ajan ja puhunut myös veljensä kuolemasta. Terapiassa Anne käy epäsäännöllisesti edelleen.

Kun äiti oli jo saattohoidossa, Anne kysyi äidiltä, tahtoisiko tämä tavata psykologin. Äiti tahtoi.

Anne, psykologi ja äiti olivat kolmestaan huoneessa, kun psykologi kysyi äidiltä, olisiko tällä vielä jotakin, mitä tahtoi tyttärelleen sanoa. Äiti vastasi vetämällä peittoa ylemmäs.

”Silloin minulle tuli tunne, että tämä on väärin. Sanoin äidille, että nuku vain.”

Lue myös: Kun läheinen kuolee: Kuka saa käyttää vainajan pankkitiliä?

Anne Kukkohovi olisi halunnut elää vieläkin rohkeammin

Anne muutti muutama kuukausi sitten Eiraan. Uuden asunnon pihalla kukkivat sireenit muistuttavat Annea äidistä. Äiti oli viherpeukalo, joka istutti Annen ja tämän miehen yhteisen talon pihaan kukkia. Kukat kuitenkin kuolivat parissa viikossa äidin lähdön jälkeen, kun talon asukkaat eivät muistaneet niitä hoitaa.

”Kaikkein eniten suren äidin elämätöntä elämää. Hän häpesi veljeni itsemurhaa niin paljon, että eli kuin puristuksessa.”

Anne ei halua elää samalla tavoin.

”Olen vaihtanut monta kertaa alaa. Minulla on tapana muuttaa parin vuoden välein. Olen elänyt monta elämää tämän yhden elämäni sisällä. Silti olisin voinut elää vieläkin rohkeammin. Suoraan sanottuna kaduttaa se, että nuorena pihtailin enkä antanut mennä silloin, kun olin sinkku ja tapasin kuvausmatkalla jonkun superihanan tyypin. Nyt en pihtailisi!”

Lue myös Annan juttu: Pitkän avioliiton jälkeen uutta elämänvaihetta opetteleva Anne Kukkohovi: ”Talous on ollut haaste”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anne Kukkohovi äitinsä kuolemasta Annassa: "Eniten suren äidin elämätöntä elämää"

Kauniit muistot jäivät

Minä en ole kokenut saaneeni juuri yhtään sääliä, myötätuntoa tai tukea, kun minun läheisiäni on kohdannut vakava sairaus tai kuolema. Minun edesmennyt äitini kuoli syöpään ja hän oli sairaalahoidossa yli vuoden ajan. Kävin koko sen ajan äitiäni katsomassa joka viikonloppu perjantai-lauantai ja sunnuntai päivisin. Kuulin kuinka naapurit puhuivat minusta pahaa äitini kuolinpäivänä ja hautajaispäivänä. Minä olin myös työpaikkakiusattu sen aikaisella työpaikallani yhden naisen taholta, vaikka hän tiesi äitini juuri kuolleen. Minulla ja äidillä oli läheiset ja avoimet välit ja puhuimme kaikista asioista ihan loppuun asti. Minä pyysin anteeksi äidiltä ja äitini pyysi anteeksi minulta. Äitini antoi myös pari elämän ohjetta minulle. Äitini toivoi minun olevan onnellinen. Minulta ei kukaan kysynyt kuinka olen jaksanut tai voinut. Ihmiset eivät yleensä välitä toisistaan eikä mitään yhteisöllisyyttä ole olemassa edes maaseudulla.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.