Anne Pohtamo Seurassa: Ensimmäinen joulu ilman lapsia

Anne Pohtamo aloittaa seuraavaan jouluun valmistautumisen ennen kuin edellistäkään on vietetty loppuun. Seurassa Anne kertoo, miltä tuntuu viettää joulua ensimmäistä kertaa kaksin puolison kanssa.

Anne Pohtamo, 63, valmistautuu viettämään ensimmäistä jouluaan ilman lapsiaan.

”Tunteeni ovat ristiriitaiset. Olen iloinen lomasta ja levosta, mutta toisaalta mieli on haikea. Joulut yhdessä lasten ja myöhemmin myös heidän puolisoidensa kanssa ovat olleet minulle tärkeitä. Tiedän ikävöiväni heitä ja erityisesti kolmevuotiasta lapsenlasta”, Anne kertoo uudessa Seurassa.

Lue myös: Kenen luo jouluksi? Näin vältät perheriidat ja vietät stressittömän joulun

Adventtia Annen kanssa ei vietä edes puoliso Arto Hietanen, joka on matkustanut marraskuun puolivälissä Floridaan. Perheellä on ollut siellä toinen koti 1990-luvun alusta asti. Arton suunnitelmiin kuuluu golfaaminen ystävien seurassa.

Pari viikkoa ennen joulua Annekin suuntaa Floridaan ja pariskunta viettää pyhät lämmössä. Suomeen he palaavat vasta uudenvuoden aattona.

Anne Pohtamo aloittaa seuraavaan jouluun valmistautumisen heti joulun jälkeen

Seurassa Anne paljastaa olevansa jouluihminen. Jouluun valmistautuminen alkaa jo ennen kuin edellinen on päättynytkään, sillä alennusmyynneistä hän päätyy aina ostamaan uusia joulukoristeita seuraavaa vuotta odottamaan.

”Joulukuusi on kerrostuma eri vuosilta. Jokaiseen kodin koristeeseen liittyy tarina. Tallessa ovat esimerkiksi lapsuudenkodin kuusessa käytetyt, oikeiden kynttilöiden tinaiset pidikkeet. Niitä olen käyttänyt pöytäkransseissa”, Anne kertoo Seuran jutussa.

Myös lahjoja Anne kerää kaappiin pikku hiljaa vuoden mittaan.

”Jouluihmisenä minulla on vainu siitä, mikä kullekin on mieluista. Saatan ostaa lahjoja kirpputoreiltakin, jos jotain sopivaa osuu silmiin. Arton kanssa sovimme jo vuosia sitten, ettemme osta lahjoja toisillemme, vaan jotain yhteistä kotiin. Tosin lipsun siitä joka vuosi”, Anne paljastaa Seurassa.

Lue myös: Yksin vietetty joulu voi olla elämäsi paras joulu – 3 vinkkiä, miten nautit joulusta yksin

Anne Pohtamo

Vielä yksi jouluhaave toteuttamatta

Ensimmäinen yhteinen joulu kaksin puolison kanssa sitten lasten syntymän muotoutuu hyvän musiikin ja perinteisten tuoksujen ja makujen ympärille. Vaikka joulua vietetään Floridassa, se näyttää hyvin samanlaiselta kuin Suomessa.

”Arto kerää joka jouluksi uuden kokoelman joulumusiikkia. Suosikkiartisteja ovat Karen Carpenter ja Carola Häggkvist. Bing Crosbyn laulama White Christmas on aina mukana.”

Muutamaa päivää ennen aattoa Anne ja Arto käyvät kirkossa katsomassa suomalaisten esittämän joulunäytelmän. Ohjelmaan kuuluu myös joulun jumalanpalvelus. Aaton päivälliselle on kutsuttu Arton isä ja hänen puolisonsa, jotka asuvat samassa talossa.

Yksi jouluun liittyvä haave Annella on tulevaisuuden varalle.

”Olisi mahtavaa mennä joulukirkkoon hevosten vetämällä reellä. Istua vällyjen alla hämärässä pientä pakkasilmaa nuuhkien. Se olisi täydellinen jouluidylli”, Anne sanoo Seurassa.

Lue myös Seuran juttu: Ensimmäinen joulu ilman lapsia – Anne Pohtamo paljastaa jouluisen haaveensa: ”Olisi mahtavaa mennä joulukirkkoon hevosten vetämällä reellä”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Anne Pohtamo Seurassa: Ensimmäinen joulu ilman lapsia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X