Ihmiset

Tyttärensä seinänaapurina asuva Anne Pohtamo Vivassa: ”Haaveeni on toteutunut, koska kaikki lapset asuvat lähelläni”

Anne Pohtamon haave on toteutunut: kaikki neljä lasta asuvat hänen lähellään – tytär Jasmin Laurila on jopa seinänaapuri, kertoo Viva.

Anne Pohtamo-Hietanen, 63, sai vuosi sitten naapurikseen tyttärensä Jasminin, 32, ja hänen puolisonsa Atte Laurilan.

”Haaveeni on toteutunut, koska kaikki lapset asuvat lähellä. Myönnän auliisti, että olen perheestäni läheisriippuvainen. Lapset eivät kuitenkaan ole koskaan kapinoineet sen vuoksi, että olen paljon läsnä heidän elämässään. Olemme aina olleet todella perhekeskeisiä”, Anne kertoo Vivassa.

”Olen läheinen kaikkien lasteni kanssa, mutta suhde tyttäreen on erityinen”, Anne sanoo jutussa.

Perheen pojat Jesse, Joni ja Jimi, ovat jakaneet isänsä Arto Hietasen kanssa jääkiekkoharrastuksen. Annea ja Jasminia yhdistävät muoti ja sisustaminen. Yhdessä kierretään kirpputoreja, tehdään löytöjä ja vaihdetaan tekstiilejä.

”Suhteeni äitiin on ollut aina läheinen. Aikuistumiseni myötä meistä on tullut kavereita. Äidin ei tarvitse enää olla kasvattaja”, Jasmin kertoo Vivan jutussa.

Lue myös: Anne Pohtamo Seurassa: Ensimmäinen joulu ilman lapsia

”Kun äiti on auktoriteetti, yhdessäolo ei ole aina kivaa. Välillä oli pakko sanoa, että tässä menee raja. Ehkä painokkaimmat keskustelut käytiin, kun Jasmin löysi rippileiriltä poikaystävän ja halusi jäädä asumaan yksin kaupunkiin muun perheen viettäessä kesää maalla. Kultainen keskitie kuitenkin löytyi”, Anne kertoo jutussa.

Anne Pohtamo ja tytär Jasmin vuonna 2006.
Anne Pohtamo ja tytär Jasmin vuonna 2006.

”Olen aina äiti, mutta en enää päällepäsmäri, joka auktoriteettina välillä olin. Nyt olen kaveriäiti.  Meillä on yhä enemmän asioita, joita voimme jakaa. Yhdessä vietetty aika on aina mukavaa: ajatusten vaihtoa ja asioiden puntaroimista. Voin edelleen antaa neuvoja tai vinkkejä, mutta Jasminin ei tarvitse ottaa niistä vaarin”, Anne sanoo jutussa.

”Kun soitan äidille, hän vastaa usein ’moi rakkaus’. Äiti kannustaa kaikessa, vaikka pullan leipomisessa. Se menee välillä äärimmäisyyksiin, ja vitsailemme siitä hyväntahtoisesti veljien kanssa. Äiti on ikuinen tsemppari, joka on samalla naarasleijona. Se tulee esille, jos olen surullinen tai kohdannut vääryyttä. Äiti puolustaa aina”, Jasmin kertoo Vivassa.

Samassa talossa asuminen on sujunut hienosti

”Eniten olemme keskustelleet kiinteistön kunnossapidosta. Vanhemmat eivät mielellään luo lunta talvella, ja välillä olen huomauttanut, että kolatkaa piha. Samassa talossa asuminen vaatii, että uskaltaa sanoa, jos jokin ärsyttää”, Jasmin kertoo Vivan jutussa.

Lue myös: Ajan ilmiö: ”Asun exäni uuden perheen kanssa samassa pihapiirissä”

”Emme ole erikseen sopineet mitään sääntöjä. En kuitenkaan koskaan kutsumatta mene naapuriin. Jos haluan lainata sokeria, soitan ovikelloa. Toisen kotiin ei marssita tuosta vain, vaikka hän olisikin läheinen”, Anne kertoo jutussa.

”Äiti noudattaa pelisääntöjä paremmin kuin minä. Vanhasta tottumuksesta saatan mennä lapsuudenkotiin ovikelloa soittamatta. Tapaamme usein, mutta emme välttämättä joka viikko. Huomaan äidin käyneen ovella, kun sinne on jätetty leipää tai suklaata”, Jasmin sanoo Vivassa.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tyttärensä seinänaapurina asuva Anne Pohtamo Vivassa: ”Haaveeni on toteutunut, koska kaikki lapset asuvat lähelläni”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.