Ruoka

Arvaatko, mikä oli yksi harvoista ruoista, jota juontaja Anni Hautala suostui lapsena syömään? Anna-lehti kertoo, miten nirsoilijasta kasvoi ruokakirjailija

Anni Hautala kertoo uudessa Annassa suhteestaan ruokaan. Lapsena hän kadehti perheitä, jotka kokoontuivat yhdessä pöydän ääreen syömään. 

Radio- ja tv-juontaja Anni Hautala, 39, kirjoitti viime talvena kolmannen reseptikirjansa. Annin ruokakirja 3 julkaistiin tämän vuoden syyskuussa. Ura ruokakirjailijana on tullut Annille itselleenkin yllätyksenä, paljastaa Anna-lehti.

Lue myös: Juontaja Anni Hautalan nopea uunilohi on ehkä parasta mitä olet vähään aikaan syönyt – ei pihtailla täytteissä

Lapsena Anni kertoo olleensa erityisen nirso ruokailija. Yksi harvoista ruoista, jonka Anni kelpuutti lautaselleen oli erään suomalaisen valmisruokavalmistajan jauhelihapizza. Se lämmitettiin valurautapannulla, koska kotona ei ollut mikroa. Muuten Anni valmisti keittiössä pääasiassa muffinsseja.

Äiti ei koskaan pakottanut Annia syömään ruokia, joita hän inhosi. Lopulta nirsoilukin hälveni. Nyt Anni ei keksi ruokalajia, jota ei suostuisi syömään.

Anni Hautala: ”Silloin minuun iski huijarisyndrooma”

Ensimmäistä ruokakirjaa ehdotettiin Annille, koska hän usein kertoi radiossa kokkailuistaan, jakoi reseptejä ja kilpaili Masterchef VIP -tv-sarjassa. Aluksi Anni kieltäytyi tarjouksesta, Anna-lehti kirjoittaa. Hän ajatteli, ettei voisi osata kirjoittaa kirjaa.

”Silloin minuun iski huijarisyndrooma. Ajattelin, että nyt kaikille paljastuu, etten todellisuudessa osaa sitä, mitä ihmiset luulevat”, Anni muistelee Anna-lehdessä.

Lopulta ensimmäinen ruokakirja oli menestys. Seuraavalle oli heti tilausta. Anni arvelee, ettei syyskuussa julkaistu uusin teos jää vielä viimeiseksi.

Lue myös: Anni Hautala ihmetteli yläasteen köksäntunnilla, miten jäätelöä voi laittaa uuniin – povaa nyt paluuta unohdetulle klassikkoherkulle

Yhdessä syöminen on tärkeää

Annin lapsuudenkodissa ei ollut lukkoon lyötyjä ruoka-aikoja. Kaikki söivät, kun tuli nälkä. Anni kertoo kadehtineensa lapsia, jotka joutuivat keskeyttämään leikit ruoka-ajan vuoksi.

”Äitini halusi suhtautua ateriointiin rennosti, mutta minulle on tärkeää, että syömme oman perheeni kanssa yhdessä. Tosin Ilkka on meillä se, joka kokkaa enemmän ja kattaa aina pöydänkin kauniisti”, Anni paljastaa nyt Annassa.

Annilla on avopuolisonsa, laulaja-lauluntekijä Ilkka Ihamäen kanssa yksivuotias poika. Annin 12-vuotias esikoinen on aiemmasta liitosta.

”Muistutan itseäni joka ilta kaikesta, mistä olen kiitollinen: läheisistä ihmisistä ympärilläni, terveydestä, katosta pääni päällä ja työstä, jota rakastan. Saan elää nyt niin hyvää elämää, että yritän keskittyä olemaan onnellinen tästä hetkestä.”

Lue myös Annan juttu: Anni Hautala kertoo loistavan esimerkin, mitä eroa on ensimmäisellä ja toisella lapsella: ”Nyt osaan olla rennompi äiti kuin aiemmin”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Arvaatko, mikä oli yksi harvoista ruoista, jota juontaja Anni Hautala suostui lapsena syömään? Anna-lehti kertoo, miten nirsoilijasta kasvoi ruokakirjailija

Sinun täytyy kommentoidaksesi.