Ihmiset

Anna: Syömishäiriö hallitsi näyttelijä Annika Poijärven elämää vuosikausia: ”En ehtinyt olla läsnä perheelleni, koska mielessäni oli vain se, mitä aion syödä”

Annika Poijärvi, 36, kamppaili pitkään ulkonäköpaineiden kanssa. Nyt hän kertoo Anna-lehdessä päässeensä eroon tarpeesta punnita itseään jatkuvasti. 

Näyttelijä Annika Poijärvi, 36, täytti kymmenen vuotta 90-luvun puolivälissä, Kate Mossin kaltaisten äärimmäisten laihojen mallien aikakaudella. Jo silloin alkoi hänen oma kamppailunsa ulkonäköpaineiden kanssa, Annika kertoo Anna-lehden haastattelussa.

”10-vuotiaana alkoi elämänmittainen matkani syömishäiriöisyyden ja hankalan kehosuhteen kanssa”, Annika muistelee Annassa.

Lue myös: Nelikymppinen Mari on inhonnut ja hävennyt ulkonäköään koko ikänsä – nyt hän kertoo, miten kehonkuvanhäiriö romuttaa itsetunnon

Lukioikäisenä Annika laihdutti ja lihoi vuorotellen. Pikkuhiljaa nuoreen naiseen rakentui äärimmilleen viety itsekontrolli, joka oireili syömishäiriönä. Aikuisenakin Annika kertoo käyneensä läpi pitkiä kausia, jolloin hän on laskenut kaloreita ja sitten taas ahminut, syönyt pakkomielteisen terveellisesti ja urheillut kovaa.

”Vaa’an lukema määritteli, onko hyvä päivä vai ei. Jos se oli 200 grammaa vähemmän kuin edellisenä aamuna, olo oli ihan mahtava. Jos se oli 200 grammaa enemmän, uskoin, että olin tehnyt jotain väärin. Olin huono.”

Sama jatkui myös äidiksi tulon jälkeen. Annikalla on kaksi alakouluikäistä lasta, jotka asuvat vuoroviikoin isänsä, näyttelijä Riku Niemisen, luona.

”Oli kausia, jolloin päässäni ei ollut tilaa millekään muulle kuin ruoan ajattelemiselle. Havahduin siihen, että en ehdi elää elämääni. En ehtinyt olla läsnä perheelleni, koska koko ajan mielessäni oli vain se, mitä aion syödä ja mitä olin jo syönyt. Väsähdin siihen”, Annika kertoo Annassa.

Miten Annika Poijärvi muutti ajattelutapaansa?

Käännekohta tapahtui neljä vuotta sitten. Annika hakeutui terapiaan.

Nykyäänkin Annika harrastaa lenkkeilyä, mutta aiempaa rennommalla otteella. Lenkkeilyn lisäksi hän joogaa ja vesijuoksee ystäviensä kanssa.

”Vesijuoksu on lempeää ja tosi hyödyllistä! Jos minua ahdistaa, tiedän jo etukäteen, että murheet liukenevat altaaseen. Pesuhuoneessa näkee kehojen kirjon, sen mikä oikeasti on normaalia”, hän hehkuttaa nyt Annassa.

Nykyään, kun Annika seisoo uimahallin puntarin edessä, hän miettii, ettei kaipaa vaa’an lukemaa enää mihinkään.

”Ei ole mitään syytä, miksi minun pitäisi käydä vaa’alla. Näen kyllä peilistä, jos minulla on terveyttä uhkaavaa ylipainoa. Mitä muuta vaa’an lukema muka kertoo?”

Silti Annika ei usko koskaan pystyvänsä täysin vapautumaan ulkonäköpaineista ja kauneusihanteista.

”Kokemukseni perusteella tämä on aaltoliikettä. Pahimpien aikojen jälkeen pelkäsin, että tilanne menisi vielä huonommaksi. Mutta juuri nyt en osaa pelätä.”

Juuri nyt hän on onnellinen. Ihan ilman vaakaa.

Lue myös Annan juttu: Näyttelijä Annika Poijärvi on kamppaillut ulkonäköpaineiden kanssa lapsesta asti: ”Mielestäni kenenkään painoa ei tarvitse kommentoida koskaan”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Syömishäiriö hallitsi näyttelijä Annika Poijärven elämää vuosikausia: ”En ehtinyt olla läsnä perheelleni, koska mielessäni oli vain se, mitä aion syödä”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.